fbpx
ArtikkelitValioliiga

Loukola: Ole Gunnar Solskjærin potkut jakoivat mielipiteet Manchesterissa – kaikkien aikojen vihellyskonsertti sinetöi kohtalon

Pauli Loukola on seurannut Solskjærin Manchester Unitedia läheltä 35 kuukauden ajan. Solskjær palautti tunteen seuraan, mutta jätti sen pelillisesti hyvin kauas Valioliigan kärjestä.

Lievästi krapulainen Manchester oli vasta heräillyt sunnuntaiaamuun, kun uutinen Ole Gunnar Solskjærin potkuihin pamahti eteen Twitterissä. Unisuus poistui, virkeystila palasi ja ajatukset kohdistuivat Solskjæriin.

Edellisenä iltana olin juuri keskustellut Manchester Unitedin kannattajien kanssa Solskjærin tulevaisuudesta. Päädyimme johtopäätökseen, että olisi outoa antaa potkut Watford-tappion jälkeen. Kuka tulisi tilalle?

Jos Solskjærin irtisanomista suunniteltiin, olisi hänelle pitänyt antaa potkut viimeistään Manchester City -tappion jälkeen. Seuralla olisi paremmin aikaa etsiä väliaikaisvalmentaja maajoukkuetauon aikana. Väliaikaisvalmentajat olisivat myös pystyneet valmistautumaan tuleviin otteluihin koko maaottelutauon ajan. Seuralta kuitenkin puuttuu urheilullinen suunnitelma. Se todistettiin jälleen.

– Missasimme junan Antonio Conten suhteen, yksi tuttavistani totesi.

Tottenhamiin siirtyneen sarjavoittaja Conten sopivuudesta Manchester United voi nyt vain spekuloida. Eero Laurila näki, että kiistelty hahmo ei olisi sopinut Old Traffordille.

Yleinen mielipide Manchester Unitedin kannattajien keskuudessa kallistui syksyn aikana sen kannalle, että Solskjær ei enää pysty viemään Man Unitedia seuraavalle tasolle. Useat kannattajat eivät ikinä pysty toivomaan seuralegendan erottamista seuran peräsimestä. Toivolle on aina iso sijansa kannattamisessa – ja Solksjærin United tarjosi niin paljon valonpilkahduksia jopa kuluneen kauden aikana, että oli perusteellista toivoa hänen jatkavan seurassa.

Yleisin mielipide, johon olen törmännyt Stretford Endissä on ollut: ”Solskjær ei selvästikään ole tarpeeksi hyvä valmentaja johtamaan Manchester Unitedia, mutta hän saa kaiken tuen, koska hän laittaa seuran kaiken muun edelle / kunnioittaa seuran perinteitä / ymmärtää kannattajia ja kulttuuria / kannattaa seuraa / on seuralegenda.

Vierasvoitto Pariisissa on monelle Fergusonin ajan jälkeen isoin hetki Man Unitedissa.

Samalla iso osa kannattajista on toivonut seuran ”päästävän” Solskjærin tehtävästä. He kannustavat manageria, mutta toivovat muutoksen tapahtuvan. Valioliigastadioneille on paljon äkkipikaisempia kannattajayhteisöjä kuin Old Traffordin vastaava. Esimerkiksi Chelseassa tai Tottenhamissa managerit saavat kuulla nopeasti, jos he eivät ole kannattajien mielestä tarpeeksi hyviä tehtävään.

Old Traffordin yleisö on kärsivällisempi, mutta 75 000 ihmisen hiljaisuus tai yhtenäinen huokaus voi olla myös musertavaa. Ole Gunnar Solskjær sai kokea sen tänä syksynä. Hänen kohtalokseen muodostui loppuen lopuksi ensimmäinen puoliaika Liverpoolia vastaan. Buuaukset Old Traffordilla olivat voimakkaimmat, mitä olen Manchesterissa kuullut viimeisen kuuden vuoden aikana.

Sunnuntai 21.11. on ollut Manchesterissa surullinen päivä. Unitedin kannattajat olivat loppuun asti epätoivoisia romantisoiden Solskjærin onnistumista. Vanhemmat Old Traffordin ulkopuolella kävelleet kannattajat kokivat sääliä. Solskjær on tykätty persoona Manchesterissa. Potkut olivat kuitenkin vain ajan kysymys. Osan mielestä ne tulivat aivan liian myöhään ja osan mielestä yllättävästi.

Myös Manchesterin sinisellä puolella United-managerin potkut on suru-uutinen, mikä kuvastaa viime vuosien virettä Unitedissa surullisesti.

Romanttinen ratkaisu, joka palautti tunteen seuraan, mutta ei ollut oikea ratkaisu

Solskjær on Manchesterissa suurempi seuralegenda kuin Suomessa ehkä tiedostetaan. Hän on tehnyt seurahistorian legendarisimman maalin ja tarjonnut lukuisia unohtumattomia hetkiä kannattajille. Solskjær pelasi Unitedissa 366 peliä tehden jopa 126 maalia. Ennen kaikkea hän on aidosti seuran kannattaja, mikä on nykyään erittäin harvinaista, mutta arvostettua eliittijalkapallossa.

”Hyvä ihminen” on myös kommentti, johon olen usein törmännyt Solskjæria arvioidessa. Norjalainen kokee Manchester Unitedin aidosti yhteisönä. Kaksi tuntia nöyryyttävän Liverpool-tappion jälkeen Solskjær antoi vielä aikansa häntä odottaneille United-kannattajille. Norjalainen jaksoi hymyillä yhteiskuvissa ja jakoi nimikirjoituksia.

Solskjær ylisti vielä potkujensa jälkeen Manchester Unitedin kannattajia. Hän korosti, miten hän oli nauttinut seuraan palaamisesta tutustuen uusiin ystäviin. Norjalaisen kommentit ovat jaloja ja hänen rikkonaisesta äänestä läpipaistaa aito välittäminen. Siksi hänen onnistumisensa olisi ollut täydellinen paketti Man Unitedin kannattajille.

https://twitter.com/ManUtd/status/1462468647759327238?s=20

Onnistuminen Manchester Unitedissa tarkoittaa kuitenkin pokaaleja. Niitä Solksjær ei voittanut yhtään. Hän ylsi kolme kertaa välieriin eri kilpailuissa, Eurooppa liigan finaaliin ja Valioliigassa kakkoseksi. Niitä harva kuitenkaan enää muistaa parin vuoden päästä.

Olen kirjoittanut paljon kannattajayhteisön suhtautumisesta Solskjæriin. On kuitenkin syynsä, miksi kannattajat eivät päätä managereista. Jalkapallomanagerin valitseminen pitäisi olla ensisijaisesti urheilullisen menestykseen tavoitteleva ratkaisu, mitä se ei ole Unitedissa ollut viime vuodet. Manchester United on kulkenut tunteellisuus ja liiketalous edellä viimeiset vuodet. Urheilullinen menestys on ollut vain osa pakettia.

Voidaan puhua sisällöntuotantokoneistosta. Manchester United on liitänyt viime vuoden kuin hyvä urheiludokumentti. Se on tarjonnut paljon hetkiä, hyvää sisältöä ja otsikoita sanomalehden urheiluosion ykkösaiheena. Viimeisimmän kerran se voitti Valioliigan vuonna 2013.

Manchester Unitedin joukkue kestää helposti vertailun Liverpooliin, Manchester Cityyn ja Chelseaan. Joukkueessa on tarpeeksi maailmanluokan pelaajia, että se pystyisi kamppailemaan Valioliigan mestaruudesta. Tällä hetkellä se on kuitenkin monta pykälää edellä mainittuja jäljessä kentällä.

Syy ei ole Solskjærin. Kukapa ei vastaisi ”kyllä” jos hänelle tarjottaisiin Manchester Unitedin managerin pestiä. Syy on suurilta osin seurajohdossa. On käsittämätöntä, että Manchester Unitedin kokoisella seuralla ei ollut suunnitelmaa norjalaisen paikkaamiseksi. Kommunikointi -ja johtamistaitojen ulkopuolella Solskjærin jalkapallovalmentamiskokemus on kuitenkin lähinnä Norjasta.

Hänen CV:nsä puhtaasti managerina pitäisi olla hyvin kaukana Manchester Unitedin tasosta. Kuten kaikissa työhaastatteluissa, pelkästään CV ei ole kaikki kaikessa, vaan työpaikkaan sopivuus ja muut taidot ovat tärkeitä. Man United antoi kuitenkin liikaa tasoitusta kilpailijoilleen verrattaessa Solskjaerin CV:tä esimerkiksi Pep Guardiolaan, Jurgen Kloppiin ja Thomas Tucheliin.

Todelliset kyvyt alkoivat paljastua

“Enkelikasvoisen salamurhaajan” hymyily alkoi ärsyttää osa paikallisista Manchester United kannattajista joulukuussa 2020. Täydellinen notkahdus ja tappiot Instanbul Basaksheria, PSG:tä ja RB Leipzigiä vastaan Mestarien liigassa tarkoittivat, että Unitedin kohtalona oli päättää kausi jälleen Eurooppa liigassa.

Kannattajat kyllä ymmärsivät, että Ole Gunnar Solskjær tekee kaikkensa kannattamansa seuransa eteen. Hymyily tappion hetkellä sai kuitenkin kyseenalaistamaan karastuneimmat Man Unitedin kannattajat.

Sitäkin ennen Manchester Unitedin matka Ole Gunnar Solskjærin peräsimessä oli ollut vuoristorataa. Solskjærilla oli kuitenkin ollut jo kahden vuoden ajan Unitedin managerina, joten epäilykset alkoivat kiihtymään, onko norjalainen tarpeeksi hyvä mies Man Unitedin rattiin.

Pikakelauksella noin vuosi myöhemmin Liverpoolin ja Arsenalin kannattajat laulavat yhdessä, miten ”Ole on ratissa”. Manchester Cityn kannattajat lauloivat samaa veisua pari viikkoa aikaisemmin Taivaansinisten nöyryyttäessä Punaisia paholaisia Old Traffordilla. Jopa Watfordin kannattajat ottivat ilon irti tutusta laulusta ottelussa, joka jäi Ole Gunnar Solskjaerin viimeiseksi Man Unitedissa.

https://twitter.com/roylfcjones/status/1452348619672199173?s=20

4-1 Watford-tappion jälkeen jopa iso osa Manchester Unitedin vieraskannattajista vastasi Solskjærin julkisille anteeksipyynnöille buuauksin ja V-keskisormimerkein. Tämä reaktio tuli siis kannattajilta, jotka käytännössä palvovat norjalaista United-legendaa.

Viimeiset kaksi kuukautta Manchester Unitedin ratissa olivat anteeksiantamatonta aikaa. Maalin tappiot West Hamia ja Aston Villaa vastaan kolmen päivän sisään käynnistivät putken. Tasuri heikkoa Evertonia vastaan ei ollut tarpeeksi. Sen jälkeen Leicester murjoi Unitedin 4-2. Liverpool takoi taululle yhden Manchester Unitedin seurahistorian rumimmista tappioista: 0-5. Sen jälkeen Manchester Cityn ylimarssi Old Traffordilla oli peliesityksellisesti melkein rumempi kuin aikaisempi ottelu Liverpoolia vastaan.

Kuka tilalle?

Manchester Unitedin seurajohdon kyvyttömyydestä kertoo, että nyt Solskjærin potkujen jälkeen seuraavasta managerista ei ole mitään selvyyttä. Carrick jatkaa toisaikaisesti. Kuka korvaa loppukaudeksi?

Vapaana olevista nimistä Zidenine Zidanea on yhdistetty seuraan vahvasti. Real Madridin ja Juventuksen legenda on voittanut Mestarien liigan kolmesti peräkkäin ainoana managerina maailmassa. Silti ranskalaisen taktista pätevyttä voi kyseenalaistaa. Onko hän vain Real Madridin menestyksekkäämpi versio Solskjærista. Vieläpä ilman sidettä Manchester Unitediin puutteellisella englannin kielen taidolla.

Brendan Rodgers on potentiaalinen iso nimi Valioliigasta. Lähteekö hän kuitenkaan kesken kauden Leicesteristä. Sen lisäksi Manchesterissa karsastetaan hänen Liverpool-taustaansa.

Ajaxin Erik ten Haagia on yhdistetty myös Unitediin. Ajaxissa menestynyt hollantilainen on osoittanut osaamisensa keskisuuressa sarjassa. Kohtuullisen nimettömänä hän on kuitenkin iso riski Man Unitedin brändille.

Mauricio Pochettinoa on yhdistetty pitkään Man Unitediin. Miksi hän kuitenkaan lähtisi PSG:stä kesken kauden? Mestarien liigasta putoaminen saattaisi tarkoittaa välittömiä potkuja Pariisista. Ehkä?

Ilmassa on paljon kysymysmerkkejä. Entä jos Carrick voittaa pari ensimmäistä peliään väliaikaismanagerina. Saako hän jatkaa loppukauden Solskjærin tapaan?

Manchester United on tällä hetkellä sekaisin maailmanluokan miehistöllään. Tulevaisuus saattaa näyttää nopeastikin mihin ryhmällä on potentiaalia. Thomas Tuchel teki äkkimuutoksen Chelseassa. Manchester Unitedin kokoisessa organisaatiossa vastaavaan muutokseen vaaditaan vähintään Tuchelin tasoinen tekijä.

Ole Gunnar Solskjærin on nyt hyvä ottaa hieman etäisyyttä seuraan. Norjalainen palaa silti varmasti vielä Unitediin. Todennäköisesti kannattajana ja yhä suurena seuralegendana.

*22.11. klo 8:45. KorjattuS ottelumäärä Man Unitedissa 366:n.

Pauli Loukola

Manchesterin kirjeenvaihtaja. Entinen non-league tason jyrä. Kulttuuria ja brittifutiksen tapahtumia paikan päältä Karhun tennarit jalassa brittikasuaalien joukossa.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button