fbpx

Pauli Loukola

Pauli Loukola

Manchesterin kirjeenvaihtaja. Entinen non-league tason jyrä. Kulttuuria ja brittifutiksen tapahtumia paikan päältä Karhun tennarit jalassa brittikasuaalien joukossa.

Lisätietoa Paulista

Kerro toimittajan taustastasi?

Olen HEO Kansanopiston toimittajakoulun kasvatti. Raportoin urheilutoimittajana ensimmäisen kerran varusmiespalvelukseni aikana Ruotuväki-lehdessä. Sen jälkeen olen kirjoittanut useille medioille vapaana toimittajana. Vuonna 2018 Brittifutis.comin synnystä lähtien olen pyrkinyt toimittamaan syväluotaavia juttuja paikan päältä Englannista ja pureutumaan brittiläiseen kulttuuriin, jonka myllerryksessä elän Manchesterissa. Bongaat minut myös aika ajoin Viaplayn lähetyksissä paikan päällä ympäri Englantia.

Onko sinulla minkäänlaista pelaajauraa jalkapallossa?

Kilpailullinen, mutta polvivammojen sävyttämä. Pelasin koko nuoruuteni KyiFissä, VJS:ssä ja HJK:ssa. HJK Klubi 04:n reservijoukkueen kapteeninakin taistelin Kakkosessa muutaman kauden ajan, mutta ei riittänyt Veikkausliigaan asti. Tietty hitaus ja timanttisen tatsin puuttuminen häiritsivät, vaikka olin kova harjoittelija. Englannissa non-league tasolla 8-10 divareissa Trafford FC ja West Didsbury & Chorlton tarjosivat kahden vuoden ajan hienoja kokemuksia ja avarsivat maailmaa todella kivikovista Englannin alasarjoista. Harjoittelin kuukausia jopa Class of 92:n omistaman Salford Cityn riveissä ennen kuin seura nousi räjähdysmäisesti ammattilaismaailmaan. Näiltä kulmilta tarinoita riittää.

Mieleenpainuvin ottelu?

23.4.2016 FA Cupin välierä Wembelyllä. Manchester United – Everton 2-1. Ensimmäinen otteluni paikan päällä Englannin suurimmassa jalkapallopyhätössä. Ottelu ei ole tärkeydeltään kaikkien aikojen historiallisin, mutta koko pelipäivä on jäänyt mieleeni. Aikainen viiden tunnin bussimatka, lippujen metsästys stadionin ulkopuolelta tunteja ennen peliä, uusi kämppäkaverini Evertonin päädyssä ja monia kavereitani Unitedin päädyssä. Tapahtuman massiivisuus teki vaikutuksen, kun kymmeniätuhansia ihmisiä tulvi Luoteis-Englannista junissa ja busseissa kohti Wembleytä. Anthony Martial ratkaisi ottelun muutama minuutti ennen täyttä aikaa ja muistan Man Unitedin kannattajien ryntäävän Wembleyn portaita pitkin kentän laitaa. Lippuni oli alhaalla sivukatsomossa, ja mielettömän juhlinnan kaaoksen näkeminen ympärilläni teki unohtumattoman vaikutuksen.

Mitä sinulla on ylläsi jalkapallopeleissä?

Pressikatsomoissa yleensä liian vähän vaatetta. Isoillakin stadioneilla palelee Englannin luihin ja ytimiin pureutuvassa sateisessa talven viimassa. Kannattajana Karhun tennarit herättävät hyvin huomiota Adidaksen nimeen vannovien brittien seassa. Aina iso hupullinen takki kengurutaskulla etupuolella on otollinen kaikkeen matsipäivän aikana tarvittavan tavaran säilytykseen. Usein Fred Perryä.

Mitä muuta puuhailet kuin kirjoitat Brittifutis.comille?

Olen asunut Manhcesterissa syyskuusta 2015 lähtien. Kouluttauduin paikallisissa yliopistoissa liiketaloudessa ja tein maisteritutkinnon urheilumarkkinoinnissa. Olen lisäravinnefirma Myproteinin Suomen maavastaava. Vapaa-aika menee suurilta osin kentän laidalla, liikkuessa ja välillä Englannin erinomaista pubitarjontaa kokeillessa. Suur-Machesterissa kilpailee kahdeksan ammattilaisseuraa ja 29 puoliammattilaisseuraa (suurin osa näistä maksaa pientä korvausta) hienoine yhteisöineen, joten laadukasta livefutista löytää hyvin jo läheltä.

Back to top button