fbpx
Artikkelit

Tiira: Harry Kane on mies, joka ei ole voittanut mitään – onko englantilainen saavuttanut jotain vielä suurempaa?

Voiko ehdotonta menestystä mitata muutenkin kuin pokaaleilla, kysyy Jaakko Tiira.

Harry Kanen kasvoilla oli tuttu keskittynyt ilme, vakava, vähän tyhjäkin. Pilli soi, jonka jälkeen Kane suuntaa katseensa palloon, ottaa niin ikään tutuksi tulleen lyhyen, mutta terävän vauhdin. Pam!

Verkko ei kuitenkaan heilu, kuten niin usein Kanen rangaistuspotkujen jälkeen. Pallo lipsahtaa voimalla metrin verran yli Ranskan maalin yläriman. Tasoitusmaalin sijaan rangaistuspotkusta tulee netti-irvailun vetonaula.

Ranskalaiset juhlivat. Reilu 10 minuuttia myöhemmin ranskalaiset juhlivat jälleen. Loppuvihellys päättää Englannin turnauksen puolivälieriin. Ennen kisoja joka suunnasta parjattu Englanti on pelannut hyvän turnauksen. Se on pistänyt hallitsevan maailmanmestarin ahtaalle. Maaliodottamien valossa Englanti oli parempi, mutta se ei kuolemanottelussa auta.

Kane on noussut toisen jakson alussa Englannin kaikkien aikojen maalipörssin jaetulle kärkisijalle yhdessä Wayne Rooneyn kanssa. Molemmilla on nyt 53 täysosumaa Kolmen leijonan paidassa. Mutta ei sitä kukaan noteeraa. Kaikki puhuvat Kanen tuhrimasta rankkarista.

29-vuotias Kane ei saa vieläkään kruunua uralleen. Pian vuosikymmenen lajin eliittiin kuulunut englantilaishyökkääjä on edelleen mies, joka ei ole voittanut mitään. Ei edes liigacupia.

Nolla pokaalia on karu saldo pelaajalle, joka on eittämättä yksi 2000-luvun parhaista keskushyökkääjistä.

Pokaalit ovat kaikki kaikessa. Vai ovatko? Harry Kanen kohdalla on perusteltua kysyä, onko hän saavuttanut suurempia asioita kuin pokaaleja?

Kane teki Tottenhamista suuren

Matkataan ajassa vuoteen 2015, tammikuun ensimmäiseen päivään. Tottenham kaatoi kotinurmellaan mestaruuteen jyränneen Chelsean 5–3. Kane oli isäntien sankari kahdella maalillaan ja kahdella maalisyötöllään. Tuo ottelu nosti hänet kansakunnan kaapin päälle, valokeilaan. Reilua kuukautta myöhemmin Kane ratkaisi kahdella maalillaan derbyvoiton Arsenalista. Kevään aikana verkko pölisi 16 kertaa. Tähti oli syttynyt.

Vuotta aiemmin Tottenham oli lähellä myydä kasvattinsa divarin Leedsiin. Muutaman miljoonan punnan kauppa, jonka tilapäismanageri Tim Sherwood epäsi viime hetkellä, ei olisi herättänyt suurempaa huomiota. Parikymppinen kärki oli lahjakas, pelannut Englannin juniorimaajoukkueissakin, mutta ei tahtonut lyödä läpi aikuisten tasolla. Sekalaiset lainapestit alemmilla sarjaportailla eivät luvanneet suurta läpimurtoa.

Yhtäkkiä Kane oli Tottenhamin kasvot. Hän sai kymppipaidan kesällä 2015 ja valtavat paineet, maaleja piti tehdä. Huutoon Kane myös vastasi, kuten kaikki tiedämme. Englantilainen on enää viiden täysosuman päässä 200 valioliigamaalin haamurajasta, jonka ovat ylittäneet vain Alan Shearer ja Wayne Rooney.

Talismaanin maalit ovat auttaneet Tottenhamia nousemaan uudelle tasolle. Viimeisen kahdeksan kauden aikana Tottenham on ollut kuudesti kärkinelikossa ja parhaimmillaan toinen. Edelliset 20 kautta tuottivat kaksi neljättä sijaa.

Keväällä 2019 Spurs ylsi Mestarien liigan finaaliin. Reilu vuosi sitten seura sai houkuteltua valmentajakseen Antonio Conten, joka on kiistatta nykyisen valmentajasukupolven eliittiä.

Tottenhamista on tullut suurseura. Se pelaa uudenkarhealle, Valioliigan upeimmaksi kehutulla huippumodernilla stadionilla.

Seuran liikevaihto on tuplaantunut vajaassa kymmenessä vuodessa. Tulovirran kasvuun vaikuttaa toki Valioliigan jättimäinen tv-sopimus. Spursin kasvu suurseuraksi näkyy kuitenkin kaupallisten tulojen kasvussa. Vielä edellisen vuosikymmenen puolivälissä mainostulot pyörivät 80 miljoonan euron tietämillä, nyt ne ovat liki 200 miljoonaa kaudessa.

Tottenhamin kohoaminen jalkapallon ravintoketjussa ei – tietenkään – ole yksin Kanen ansiota. Vuodet 2014–2019 Spursia valmentaneella Mauricio Pochettinolla oli suuri rooli tulosten kehittymisessä. Myös Christian Eriksenin, Jan Vertonghenin tai Hugo Llorisin kaltaiset tukipilarit ovat olleet tärkeitä, Kanen adjutantista Son Heung-minista puhumattakaan. Mutta juuri Kaneen Tottenham vahvasti henkilöityy.

Kane on pysynyt uskollisena – välillä väkipakollakin – Tottenhamille vaikka pokaalit ovat kiertäneet. Tehnyt jatkosopimusta jatkosopimuksen perään. Kane on ollut pelillinen johtaja ja uskottava keulakuva. Kane on edustanut jatkuvuutta seurassa, joka tempoili vuosikymmeniä.

Myrkyllisistä leijonista iloisiksi leijoniksi

Ruusuinen ei ollut myöskään Englannin maajoukkueen tilanne, kun Kane debytoi Kolmen leijonan paidassa maaliskuussa 2015. Tai itse asiassa tuolloin tilanne näytti vielä hyvältä, kun Englanti porskutti kohti EM-kisoja ilman tappioita karsinnoissa.

Kesällä 2016 Ranskan EM-kisoissa taivas romahti. Piskuinen Islanti kampesi Englannin laulukuoroon neljännesvälierissä. Nöyryytetyn maajoukkueen uskottavuus karisi pohjalukemiin. Lisää lunta St. George’s Parkin tupaan tuli muutamaa kuukautta myöhemmin, kun Roy Hodgsonin päävalmentajana korvannut Sam Allardyce korventui lahjusvyyhdissä ja erosi.

Mikä onni se Englannille olikaan. Tuloaan tehneen lahjakkaan sukupolven tuntenut liiton mies Gareth Southgate sai vetovastuun. Kanesta tuli myös Englannin keulahahmo. Kesän 2018 MM-kisoissa hän oli välieriin yltäneen joukkueen kapteeni ja vielä tuossa vaiheessa ryhmän ainoa maailmanluokan pelaaja.

Kolme vuotta myöhemmin Kane johdatti Englannin EM-finaaliin, jossa maa taipui rangaistuspotkuilla Italialle. Qatarissa tuli lähtö tasaisen taiston jälkeen laatujoukkue Ranskaa vastaan.

Southgaten johtama, Kanen tähdittämä joukkue on voittanut kolmissa kisoissaan kuusi jatkopeliä, mikä on yhtä monta kuin kaikki Englannin aiemmat maajoukkueet yhteensä kesän 1966 kotikisojen maailmanmestaruuden jälkeen.

Reilun kuuden vuoden takainen Islannille koettu nöyryytys tuntuukin muinaiselta historialta. Englannista on tullut uskottava mestarikandidaatti. Sitä on edesauttanut pelaajamateriaalin vahvistuminen, kun huippulupaavat ovat kehittyneet huippupelaajiksi – MM-kisoissa hurmannut Jude Bellingham, 19, viimeisimpänä.

Bellinghamista, Phil Fodenista, Bukayo Sakasta tai Mason Mountista huolimatta Englannin kasvot on ollut Harry Kane. Hän oli aiemmin se yksinäinen tähti, joka herätti jo pelkällä läsnäolollaan luottamusta, uskoa ja toivoa. Lupaavat nuoret ovat saaneet kehittyä rauhassa Kanen imettyä paineet.

Ennen kaikkea Kane on ollut luomassa kulttuurinmuutosta maajoukkueessa. Aiemmin ilmapiiri näytti tuskaiselta. Jotkut luonnehtivat sitä jopa myrkylliseksi. Viime vuosina on saatu lukea tarinoita positiivisesta ja vapautuneesta ryhmähengestä. Maajoukkueesta on tullut paikka, jonne ei mennä enää pelkäämään vaan nauttimaan.

Harvojen ja valittujen hupia

Jalkapallossa, siinä missä muissakin urheilulajeissa, pelataan voitosta. Ja kun voittaa tarpeeksi, saavuttaa pokaaleja, menestystä.

Harry Kanen kautta menestystä voi kuitenkin tarkastella toisestakin näkökulmasta. Mitataanko menestys pelkästään pokaaleilla, kuten on tavattu ajatella? Kysymys on erityisen relevantti 2000-luvulla, sillä huippujalkapallon räjähdysmäinen talouskasvu on repinyt tuloeroja terävimmän kärjen ja haastajien välille.

Bundesliigan kymmenen parhaiten palkattua pelaajaa pelaavat kaikki Bayern Münchenissä, joka on voittanut 10 viimeisintä mestaruutta. Nytkin se johtaa sarjaa neljällä pisteellä, vaikka se oli syksyllä ”kriisissä”.

Sama tarina on Ranskassa, jossa qatarilaisten omistama PSG on taloudellisesti ja sitä kautta urheilullisesti täysin omassa kastissaan. Pariisilaisseura on voittanut kymmenestä edellisestä liigamestaruudesta kahdeksan.

Englannissa Manchester City ei ole taloudellisesti yhtä suvereeni muuhun sarjaan nähden kuin Bayern ja PSG, mutta on voittanut viiden viime kauden aikana neljä mestaruutta.

Mestarien liigan himoittu mestaruuspokaali ei enää matkaa 1990-luvun tavoin Amsterdamiin, Marseilleen tai Belgradiin. Euroopan ykköskilpailun viisi viimeistä mestaria ovat Real Madrid (2022, 2018, 2017, 2016), Chelsea (2021, 2012), Bayern (2020, 2013), Liverpool (2019) ja Barcelona (2015). Suurseuroja kaikki.

Kane ei ole ehkä voittanut pokaaleja, mutta hän on saavuttanut isoja asioita, yksittäisiä pokaaleja isompia. Kane on ollut keskeinen hahmo siinä, että Tottenhamin kannattajat voivat ylipäätään haaveilla merkittävistä pokaaleista. Että Tottenham kiinnostaa huippupelaajia ja huippuvalmentajia. Että Tottenham on kilpailukykyinen.

Ylemmässä keskikastissa – välillä syvemmälläkin – tempoilleen seuran nostaminen suurseurojen joukkoon on jopa kovempi meriitti kuin odotettu sarjamestaruus suurseurassa.

Kanella on ollut myös merkittävä rooli siinä, että englantilaisten haaveet Kolmen leijonan menestyksestä eivät herätä muissa kuulijoissa enää huvittunutta naureskelua.

Silti, nolla pokaalia on karu saldo.

Jaakko Tiira

Vapaa toimittaja. Aina äänessä brittifutiksesta, välillä myös salibandysta. Oululainen Helsingissä, joka on viettänyt myös vuoden Salfordissa ja lukuisia reissuja Pohjois-Lontoossa.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Back to top button