fbpx
Artikkelit

Kotimäen xPalkitut: Kevin De Bruyne jyrää, Brentford ja Crystal Palace Euroopan porteilla

Oikeus toteutui Valioliigan taulukon molemmissa päissä, kirjoittaa Tuukka Kotimäki.

Valioliigan joukkueiden pisteodottamilla voidaan tarkastella, millä tasolla joukkueet ovat suorittaneet varsinaisten sarjapisteiden taustalla. Sitä ennen on tärkeää todeta itsestäänselvyys. 38 ottelun raastavassa sarjassa todelliset lopputulemat (pisteet, tehdyt ja päästetyt maalit) merkitsevät ja myös kuvastavat joukkueen kautta parhaiten.

Odottamat antavat meille kuitenkin lisäinformaatiota siitä, kuinka kestävällä pohjalla eri joukkueiden suorittaminen ja pelitapa ovat olleet. Mikäli joukkue on esimerkiksi ylisuorittanut reilusti odottamiinsa nähden, voi seuraava kausi olla vaikeampi – ainakin sen jatkaessa samalla sapluunalla. Ajatus toimii myös toiseen suuntaan.

https://twitter.com/xGPhilosophy/status/1528691108951298049?s=20&t=KhPgGgb59lQM3WGhL3B-VQ


Pisteodottama, expected points, indikoi päättyneellä kaudella sarjan merkityksellisimpiä sijoituksia erittäin tarkasti. Mestaruus, UCL-paikat ja putoajat olisivat olleet myös pisteodottaman mukaan järjesteltyinä tismalleen samoilla sijoilla.

Selvästi pisteodottamaansa nähden ylisuoriutuivat Leicester (23,8% odottamaa enemmän pisteitä), Wolves (24,4%) ja Newcastle (16,7%). Odottamien perusteella ne olisivat tapelleet putoamisesta kauden loppuun saakka. Newcastlen suhteen ei liene huolta, sillä joukkue pelasi mahtavan kevätkauden Eddie Howen alaisuudessa ja tulevaisuuskin näyttää turvatulta lihavan saudilompakon ansiosta. Leicesterin ja Wolvesin leireissä sen sijaan varmasti tarkastellaan heikkoja tilastoja erittäin perusteellisesti.

Thomas Frankin Brentfordin kovat xPTS-lukemat eivät yllätä, sillä odottamat ohjaavat joukkueen koko filosofiaa. Yllätyksenä voidaan sen sijaan pitää Crystal Palacea. Croydonin miesten todellinen pistesaldokin oli yllätys monelle ennakkoveikkauksensa kanssa pahasti metsään menneelle, mutta Patrick Vieiran hienoa tulokaskautta korostaa entisestään pisteodottama. Sillä olisi menty taulukossa peräti kuudenneksi – Eurooppaan! Brentford olisi seurannut heti Palacen perässä sijalla seitsemän. Vaisua Watfordia ei odottaman mukainenkaan suorittaminen olisi pelastanut. 

Mestaruudesta kauden viime minuuteille vääntäneiden Manchester Cityn ja Liverpoolin odottamat ovat hyvin lähellä totuutta. Manchester City ylisuoritti tehdyissä maaleissa hieman, pitkälti Kevin De Bruynen ansiosta. Liverpool puolestaan piti omaa maaliaan odottamaansa paremmin puhtaana. Tähän on varmasti osansa mm. kenties maailman parhaalla maalivahdilla Alissonilla.

Artikkelin taulukoissa vihreällä tilastot, joissa joukkueen tai pelaajan todellinen saldo on ollut odottamaa vähintään 15% parempi. Punaisella tilastot, joissa todellinen saldo odottamaa vähintään 15% huonompi. Data: Understat

Joukkueen ylisuorittaessa odottamiinsa nähden, tulee sen tehdä perusteellinen analyysi siitä, onko pelitapa kestävällä pohjalla. Tilastollisesti se ei sitä ole, varsinkin jos sama trendi jatkuu seuraavallakin kaudella. Selityksenä esimerkiksi xG:n ylittämiselle voi toki olla joukkueen viimeistelijöiden poikkeavan kova laatu, jolloin niin suuria syitä huoleen ei ole. Tällaiset kaudesta toiseen xG:tä pilkkanaan pitävät pelaajat ovat kuitenkin harvinaisuuksia.

Kääntäen, joukkueen alisuorittaessa odottamiinsa nähden (esim. Brentford ja Palace), voi valmennus olla monessakin mielessä tyytyväinen. Kauden menestys ei ole ainakaan ollut huonompaa, mitä taustanumerot esittävät – päinvastoin. Kriittistä tarkastelua vaatii kuitenkin maalinteko; onko hyökkäyspään pelaajien laatu maalipaikkojen hyödyntämisessä riittävällä tasolla?

Son ja De Bruyne – viimeistelijät toiselta planeetalta

xG on tuonut kiehtovan lisän maailman eliittihyökkääjien arviointiin. Pelkkien laukaisumäärien ja osumisprosenttien lisäksi maaliodottaman kautta voidaan arvioida pidemmällä aikavälillä pelaajan viimeistelytaitoa.

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, ei xG ole vielä muutaman ottelun otannalla kovin pätevä mittari. Otannan kasvaessa yhden kauden mittaiseksi, voimme jo tehdä johtopäätöksiä pelaajan viimeistelyn laadusta.

Koska xG on erittäin laajaan aineistoon perustuva todennäköisyysmallinnus, on luonnollisesti myös todennäköistä, että valtaosa pelaajista sijoittuu todellisen maalisaldonsa ja xG:nsä suhteen melko tasaiseen kastiin. Tällainen keskiarvoon palautuminen havaitaan etenkin, kun aineistoja tutkitaan useammalta kaudelta. Päättyneen kauden osalta odottamansa ovat hyvin pitkälti toteuttaneet Mohamed Salah, Cristiano Ronaldo, Sadio Mané, Diogo Jota sekä mahdollisesti viimeiset Valioliiga-ottelunsa pelannut Teemu Pukki.

Heung-Min Son kiri viimeisellä kierroksella Mo Salahin rinnalle jakamaan kultaisen kengän. Korealainen xG-hirmu alleviivasi jälleen kerran suorastaan yliluonnollista viimeistelytehokkuuttaan pamauttamalla päätöskierroksella pallon boksin reunalta tolpan juureen. Vastaavia maaleja on tällä kaudella sadellut ja ei olekaan yllätys, että Son ylitti maaliodottamansa peräti kuudella maalilla.

Kauden 2021-22 xG-monsteriksi valitaan kuitenkin selvin lukemin sarjan parhaan pelaajan palkinnon pokannut Kevin De Bruyne. Belgialainen viimeisteli 15 kertaa xG-summan ollessa kuuden maalin suuruinen. Hän siis ylitti maaliodottamansa 150 prosentilla. Samanlaisia tilasto-oikkuja ei joka kaudella nähdä, mutta jäätävää lukemaa ei missään nimessä pidä vähätellä; kaikki De Bruynen pelaamista seuranneet tietävät, että molempijalkaisella tavarajunalla on ilmiömäinen kyky laukoa ahtaistakin tiloista hämmentävän tarkasti erittäin lyhyellä latauksella – ja tarkasti.

Kuningas De Bruynen ja prinssi Sonin lisäksi xG-kunniamaininnat saavat Jamie Vardy ja Wilfried Zaha. Harry Kanen xG-alisuoritus oli miehen ensimmäinen kahdeksaan kauteen, joten se käsiteltäneen tilastollisena poikkeamana. Raheem Sterlingin tuhlailu sen sijaan ei kovin montaa futisfania yllätä.

Kärkilistan ulkopuolelta nostetaan vielä esiin xG:n merkittävistä ylittäjistä James Maddison (12 maalia, xG 7), James Ward-Prowse (10, 5) ja Emile Smith-Rowe (10, 5).

Valtaosa maalisyöttötilaston kärkipäästä onnistui ylittämään oman xA:nsa. Tälle trendille en äkkiseltään löydä mitään yhteistä selitystä. Kun tehtyjen maalien saldo ylittää xG:n, myös maalisyötöt ylittävät samalla suhteella xA:n. Monen sarjan kärkitarjoilijan ratkaisevia syöttöjä on hyödynnetty keskimäärin kovalla prosentilla. 

Erityisen suurella mielenkiinnolla aion ensi kaudella seurata kauden alkuvaiheessa sitä, mitkä joukkueet yli- vai alisuorittavat odottamiinsa nähden ja alkaako keskiarvoon palautuminen purra jossain vaiheessa kautta. Myös tämän kauden odottaman uhmaajat, niin joukkueet kuin pelaajat, ovat mielenkiinnon kohteina.

Kauden ehdottomia onnistujia tehojen valossa ei ole vaikea etsiä. Mohamed Salah oli ykkönen sekä maali- että syöttöpörssissä. Kevin De Bruyne kirjautti 15 maalinsa päälle 8 maalisyöttöä ja uhmasi xG:tä poikkeuksellisella tavalla. Harry Kanen kauden alku oli tahmein vuosiin, mutta Conten tultua ruoriin oli mies jälleen oma itsensä fantastisen Sonin rinnalla: 17 maalia ja 9 maalisyöttöä. Huomionarvoisena nostona mainittakoon myös useamman laitapuolustajan/wingbackin nousu maalisyöttölistan kärkeen. Peli kehittyy.

xPTS:in ja xG:n mukaantulo laajempaankin futiskeskusteluun on tervetullut lisä analytiikkaan ja pelin ymmärtämiseen eri näkökulmista. Numeroita ei pidä tuijottaa sokeasti, mutta maltilla tehtynä ne antavat meille suuntaa joukkueiden ja pelaajien suorituskyvystä.


Brittifutis.com xPALKITUT 2021-22

Hataralla pohjalla -palkinto: Leicester City & Wolverhampton Wanderers
Vieläkin parempaa luvassa -pokaali: Brentford FC & Crystal Palace
Kaukolaukaus on laatupaikka -pysti: Kevin De Bruyne, Manchester City
Sihti väliaikaisesti huollossa -kunniakirja: Harry Kane, Tottenham

Tuukka Kotimäki

Jalkapalloromantikon ja futiskoutsin hybridimalli. Mikään ei ole sattumaa…tilastodata-analyytikan mestari.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button