fbpx
Artikkelit

Virtanen: Cristiano Ronaldon paluu Manchester Unitediin romantiikkaa puhtaimmillaan – ”Teki rohkeamman valinnan kuin Lionel Messi”

Cristiano Ronaldon siirrossa on kolme ulottuvuutta, kirjoittaa Jere Virtanen.

Tämä tarina kannattaa aloittaa ihan sieltä alusta. Vuodesta 2003, kun Sir Alex Ferguson juoksutti miehistönsä harjoitusotteluun Sporting Lissabonia vastaan. Manchesterilaiset hävisivät ottelun 3-1 ja ottelun tähti oli Sportingin vasta 18-vuotias portugalilainen teini Cristiano Ronaldo dos Santos Aveiro.

Ferguson on kertonut, että Ronaldo oli ottelussa niin hyvä, että ottelun jälkeen pukukopissa pelaajat olivat pyytäneet manageria hankkimaan nuorukaisen Unitediin. Ja nyt kuitenkin puhutaan Manchester Unitedista, joka oli vain neljä vuotta aikaisemmin voittanut historiallisen triplan, ja oli täysin dominoiva voima Valioliigan nurmella.

Ei aikaakaan, kun 12,24 miljoonan punnan kauppa julkaistiin, ja Ronaldosta tuli tuohon aikaan maailman kallein teini-ikäinen pelaaja. Käsittämättömästi vain neljä päivää myöhemmin Sir Alex nimesi hänet mukaan kauden avausotteluun Bolton Wanderersia vastaan.

Kun ottelua oli pelattu 61 minuuttia, kentälle juoksutettiin poika, josta oli tuleva ehkä se kaikkien aikojen paras jalkapalloilija. Hammasraudat vilkkuen ja otsa täynnä finnejä Ronaldo muutti pelinkulun täysin. United toki johti tuossa kohtaa 1-0, mutta ottelu oli kaikkea muuta kuin kotijoukkueen täyttä hallintaa.

Lähes 68 000 päinen kotiyleisö pääsi todistamaan, kuinka hopeisissa nappiksissa pelannut Ronaldo harhautteli Boltonin puolustaja Nicky Huntin täysin solmuun, hankki rangaistuspotkun ja loi ison määrän maalipaikkoja, joista yksi päättyi lopulta Ryan Giggsin toiseen maaliin.

Ottelun jälkeen manageri Sir Alex Ferguson sanoi United fanien saaneen uuden sankarin, jonka esitys oli ”lähes käsittämätön”. Seuralegenda George Best kuvasi näkemäänsä: ”Tämä oli epäilemättä jännittävin debyyttiottelu, jonka olen ikinä nähnyt”.

Ronaldon ja Manchester Unitedin lyhyt oppimäärä

Teinitähti kasvoi maailman parhaaksi pelaajaksi Sir Alex Fergusonin opeissa. 292 ottelua ja 118 maalia kuudessa vuodessa kertovat nuorukaisen kyvyistä paljon. Jo hänen ensimmäinen kausi Manchesterin punaisissa toi Sir Matt Busby Player of the Year -palkinnon (fanien vuoden pelaaja). Sama palkinto päätyi portugalilaisen käsiin vielä kaksi kertaa myöhemmin (2006-07 ja 2007-08), jolloin hänestä tuli ensimmäinen kolme kertaa palkinnon voittanut. Tämän ennätyksen rikkoi myöhemmin David De Gea voittamalla pystyin neljännen kerran.

”Ronny” pelasi ylivoimaisesti parhaan kautensa 2007-08, jolloin hän iski yhteensä 42 maalia ja pääsi juhlimaan Mestarien liigan voittoa Moskovassa. Vuosi 2008 toi mukanaan myös hänen ensimmäisen Ballon d’Or -palkinnon, sekä lukuisia muita tunnustuksia. Manchester Unitedin edellinen pelaaja, joka voitti arvostetun maailman parhaan pelaajan palkinnon, oli muuan George Best vuonna 1968.

Vuosi 2009 alkoi FIFA World Player of the Year -palkinnolla. Kyseistä palkintoa ei yksikään Unitedin pelaaja ollut aikaisemmin voittanut. Ronaldo jäikin ainoaksi Manchester Unitedin palkinnon voittajaksi, se sulautettiin Ballon d’Orin kanssa seuraavana vuonna. Kausi 2008-09 jäi lopulta portugalilaisen viimeiseksi Manchesterissa, sillä hän pyysi kesällä siirtoa. Real Madrid tarttui tilanteeseen, ja osti tuolloin maailmanennätyssummalla (80 miljoonaa puntaa) Ronaldon Espanjaan.

Ylimielinen diiva vai ystävällinen hyväntekijä?

Vuonna 1985 syntynyt Ronaldo jakaa varmasti mielipiteitä koko jalkapalloa seuraavassa väestössä. Lähes yliluonnollisen fysiikan omaava 36-vuotias ei jätä menestystä vain sattuman varaan. Siinä, missä moni pitää kilpakumppani Lionel Messiä suurempana luonnonlahjakkuutena, on Ronaldo tehnyt kiistatta valtavasti enemmän työtä kehonsa ja taitojensa eteen.

Kaikki hänen joukkuekaverinsa vuosien varrella ovat ylistäneet sitä käsittämätöntä työmäärää, jonka Madeirassa syntynyt 187-senttinen Ronaldo tekee normaalien harjoitteiden lisäksi. Juventuksessa hän saapui jopa neljä tuntia ennen harjoituksia treenikeskukseen tehdäkseen omat lisäharjoitteensa. Unitedissa joukkuekaveri Carlos Tevez sanoi aikanaan, ettei löytänyt sellaista aikaista kellonaikaa, jolloin olisi ollut harjoituskeskuksessa ennen Ronaldoa.

Kunnianhimo, käsittämätön työmäärä ja superterveelliset elämäntavat lienevätkin niitä harvoja asioita, joista kaikki voivat olla yhtä mieltä. Julkisuuskuva jakaakin sitten ihmiset sekä ihannoijiin että vihaajiin. Onko Ronaldo siis väitetyn ylimielinen diiva vai ystävällinen hyväntekijä?

Aloitetaan ensin siistä hieman vähemmän puhutusta asiasta, eli Ronaldon määrästä tehdä hyväntekeväisyyttä. Tämä jää usein hänen miljoonia maksavien autohankintojen ja luksuslomailun jalkoihin lehdistössä.

Ronaldo on antanut voittamiaan palkintoja hyväntekeväisyyshuutokauppoihin (esimerkiksi European Golden Boot- ja Ballon d’Or -palkinnon), ja toimii Pelastakaa Lapset, Unicef ja World Vision -yhdistyksien kummina. Hän on lahjoittanut useita bonuksiaan suoraan hyväntekeväisyyteen. Hän tekee myös jatkuvasti lahjoituksia niin hyväntekeväisyysjärjestöille. Viimeisimpänä hän lahjoitti miljoonan Portugalin sairaaloille taistelussa pandemiaa vastaan yhdessä agenttinsa Jorge Mendesin kanssa.

Ronaldon kunnianhimo ja voitontahto ovat niin suuria, että hän ei voi sietää muiden löysäilyä tai välinpitämättömyyttä. Tämä johtaa tämän tuosta konflikteihin, kun hän vaatii muilta enemmän. Hän tekee sitä myös itselleen, joka näkyy välillä valtavana turhautumisena kentällä.

Ronaldo on myös maailman seuratuin henkilö sosiaalisessa mediassa. Satojen miljoonien seuraajien lauma seuraa hänen arkeaan ja edesottamuksiaan. Tämä luo tietenkin suurta painetta toimia hyvänä esimerkkinä.

Päätin kysyä portugalilaisesta enemmän hänet paremmin tuntevalta ystävältäni Keith Norrisilta, joka tunnetaan Manchester United -fanien keskuudessa Big Lily – The Global Flag of Friendship -hankkeestaan, joka näkyy lippujen muodossa ympäri maailmaa.

Keith Norris ja Ronald
Keith Norris ja Ronaldo

”Ronaldo on yksi hyväsydämisistä ihmisistä, jonka tunnen. Uskomattoman antelias hyväntekijä. Hän on ollut niin ystävällinen minun perheelleni ja ystävilleni vuosien varrella. Milloin hän yllättää meidät kortilla, paidoilla tai tapaamisilla syntymäpäivinä”, Norris kertoo.

Norris on pitänyt yhteyttä Ronaldon kanssa myös tämän pelatessa maailmalla: ”Minulla on lukuisia Ronnien ottelupaitoja. Joka vuosi, kun hän on ollut pois Manchesterista, olemme lähettäneet hänelle ja Cristiano Jr:lle Unitedin pelipaidat. Hän lupasi minulle palaavansa takaisin Unitediin joku päivä. Manchester United ansaitsee valtavasti kunniaa tämän onnistuttua!”.

Siirtosaaga ja sen vaiheet

Perjantaiaamuna sain eräältä tutultani viestin Manchesterista. Hän työskentelee seuran myyntipuolella ja oli järjestelemässä minulle tapaamista erään johtotason henkilön kanssa tulevista hankkeistamme. Viestissä pyydettiin minua soittamaan hänelle pian.

Kun soitin, kävi selväksi, ettei perjantai-iltapäivälle kaavailtua tapaamista ole mahdollista toteuttaa. ”Täällä on henkilökunta asetettu valmiustilaan”, kuului kommentti. Tiesin mitä on tulossa, vaikka sosiaalinen media oli tuossa kohtaa vasta alkanut sekoamaan Ronaldon huhutusta Manchester City -siirrosta.

Perjantaipäivä todellakin oli suoranainen sosiaalisen median myrsky, kun Manchester United -fanit ympäri maailman asennoituivat vanhan oman tähtensä siirtoon paikalliskilpailijaan. Vaadittiin Ronaldon päätä vadille, nimen poistamista seuran historiasta ja luoja ties mitä muuta. Osa todennäköisesti ehti jo polttaa Ronaldon vanhat pelipaidatkin.

Kieltämättä media ei tehnyt elettäkään hillitäkseen huhua. Päinvastoin! Lehdistö rummutti ”lähes varmaa” siirtoa Manchesterin sinisiin. Myös tunnetut journalistit pitivät jo siirtoa Twitter-tileillään varmana. Vaan mikä olikaan totuus?

Juventus oli vielä kesällä varma, että saavat pidettyä Ronaldon riveissään, mutta tämä oli ollut tyytymätön jo pidemmän aikaa seuran tapaan toimia. Ronaldon agentti Mendes piti huolen, että kaikki suurseurat olivat tietoisia mahdollisesta teiden erkaantumisesta, joskin Real Madrid etunenässä ilmoitti jopa julkisesti, ettei tahdo seurahistoriansa suurinta tähteä takaisin.

Ronaldo
Ronaldon Keith Norrisille lähettämiä pelipaitoja.

Kulisseissa oli käynyt kuhina koko kesän, sillä Mendes oli yrittänyt tarjota suojattiaan Unitedille useampaan otteeseen, mutta Manchesterissa seurajohto ei uskonut Juventuksen antavan Ronaldon lähteä ennen sopimuksen loppua. Kun Messi siirtyi yllättäen PSG:n riveihin, alkoivat vaihtoehdot käydä vähiin. Ronaldo ehti palata lomaltaan takaisin harjoitusvahvuuteen ennen kuin tilanne lopulta alkoi tosissaan kehittyä.

Kun Ronaldo kävi hyvästelemässä seurakaverinsa, olivat he täysin siinä uskossa, että tuleva ex-joukkuekaveri siirtyy Manchester Cityyn. Todellakin taustalla City ja Juventus olivat suullisesti päässeet sopuun siirtokorvauksesta, mutta mitään ei vielä ollut paperilla. Tämän asian vahvistivat myöhemmin niin The Athletic kuin seurat itse.

Ronaldo ei missään vaiheessa ollut hyväksynyt henkilökohtaisia ehtoja Cityn kanssa, joka luotettavasta lähteestä saamani tiedon mukaan aiheutti kiistaa parhaina ystävinäkin tunnettujen Mendesin ja Ronaldon välille. Kukapa sitä ei vähän nahistelisi ystävien kesken tällaisesta pienestä siirrosta.

Manchester City ei alun perin ollut kiinnostunut Ronaldon palveluksista, mutta pieleen mennyt Tottenhamin Harry Kanen kaappaus muutti tilanteen hetkessä. The Athleticin saamien tietojen mukaan Cityn manageri Pep Guardiola soitti lopulta Ronaldolle kertoakseen miten tämä voisi sopia joukkueeseen, jossa jo useita tämän agentin pelaajia löytyykin (Ederson, Ruben Dias, Bernardo Silva ja Joao Cancelo).

Tästä seurasi tämän viikon maanantaina ja tiistaina käydyt neuvottelut, joissa huhun mukaan agentti Mendes on tavannut Cityn edustajia Pariisissa. Kuten aikaisemmin mainitsin, myös Ronaldo on antanut joukkuekavereidensa ymmärtää tämän siirron olevan tapahtumassa vielä perjantai-aamuna kello kahdeksan, mutta tämä on ollut vain totaalista hämäystä nykytiedon valossa.

Todennäköisesti Mendes käytti Cityn kiinnostusta apunaan saadakseen Unitedin takaisin pöydänääreen. Niin tai näin, tämä taktiikka toimi, sillä Unitedin manageri Ole Gunnar Solksjaer otti yhtyettä seurajohtaja Ed Woodwardiin torstaina, jonka jälkeen tilanne muuttui täysin.

Torstai-iltana Unitedin ex-manageri Sir Alex Ferguson on soittanut henkilökohtaisesti Ronaldolle kysyäkseen tämän tilannetta. Tämän jälkeen Ferguson on ollut yhteydessä niin Unitedin hallitukseen kuin Mendesiin varmistuakseen, että kaikki tarvittava tehdään siirron toteutumiseksi. The Athleticin saamien tietojen mukaan Ferguson on käyttänyt keskusteluissa lausetta ”helvetti pääsee irti, jos siirto Unitediin ei toteudu”.

Ferguson ei jäänyt ainoaksi taustavaikuttajaksi Ronaldon paluussa Manchesterin punaiselle puolelle. Entinen seurakaveri Rio Ferdinand oli omien sanojensa mukaan täyden vuorokauden torstain ja perjantain välillä jatkuvassa yhteydessä vanhaan ystäväänsä. Kieltämättä twiitit antoivat tästä viitteitä jo aikaisin perjantaina.

Myös toinen ex-United puolustaja Patrice Evra julkaisi siirron varmistuttua oman twiittinsä, joista käy ilmi tämän viestittelyt Ronaldon kanssa.

Nykypelaajista maajoukkuekaveri Bruno Fernandes kutsui itseään agentiksi siirron toteuduttua. He olivat olleet lukuisia kertoja puhelinyhteydessä torstain ja perjantain aikana.

Sitä emme tässä kohtaa vielä tiedä olisiko Ronaldo todella siirtynyt paikalliskilpailija Cityn riveihin, jos United ei olisi omaa tarjoustaan heittänyt pöydälle. City on vakuutellut jälkeenpäin, ettei mitään kirjallisia tarjouksia ole missään kohtaa edes lähetetty. Ronaldo itse ei ole missään kohtaa antanut mitään tietoa julkisuuteen, joten olemme toistaiseksi lehtitietojen ja Unitedin nykyisten ja ex-pelaajien twiittien varassa. Ronaldon omat kommentit uskollisuudesta Unitedia kohtaan ovat olleet aina läsnä, joten henkilökohtaisesti pidin siirtoa todella epätodennäköisenä.

Siitä voimme olla varmoja, että sekä Sir Alex että seura ovat yrittäneet saada jo skotlantilaisen eläköidyttyä Ronaldoa takaisin useaan otteeseen, mutta tähän portugalilainen ei ole ollut vielä valmis. Kunnioitus ex-managerin ja portugalilaisen välillä on säilynyt, ja Ronaldon on kutsunut Fergietä toiseksi isäkseen.

Vahvoja kannanottoja kilpailijalle siirtymisestä antoivat loppuviikosta myös ex-pelikaveri Wayne Rooney ja Solksjaer, joka oli poikkeuksellisen aurinkoinen perjantain pressitilaisuudessa. Näin jälkikäteen tiedämme hänen olleen jo varma siirrosta, joten tämä selittää hänen kommentit hyvin.

Mitä Ronaldon saapuminen tarkoittaa Unitedille?

Kyselin ystäviltäni minkälainen vaikutus heidän mielestään Ronaldon paluulla on joukkueelle. Ensimmäisenä soitin pitkäikäiselle urheilujournalistille ja dokumentaristi John Gubballe, joka on seurannut Unitedia vierestä koko ikänsä.

”On mahdotonta yliarvioida Cristianon paluun vaikutusta Unitediin, koska hän on jalkapallonero. Hän on luonnonoikku, joka on edelleen uskomaton ammattiurheilija. Hän on takuuvarma maalintekijä”, Gubba aloittaa.

Useita vuosikymmeniä brittikenttiä kiertänyt ja tarinoita taltioinut Gubba uskoo pelkän Ronaldon läsnäolon vaikuttavan massiivisesti seuraan ja faneihin: ”Hän tuo pelon jokaisen vastustajan ja heidän fanin sydämeen. Hän nostattaa tunnelman Old Traffordilla ja Red Armyn (Unitedin kannattajaryhmä) vierasmatkoilla kattoon jokaisella kosketuksellaan”.

Gubba myös korostaa siirron merkitystä seurojen välisessä valtataistelussa: ”Tämä on sitä vanhaa Unitedia, joka voi viedä kilpailijoiltaan supertähtiä silmänräpäyksessä, ja tuoda kentälle ja sen ulkopuolelle glamouria, johon kukaan muu ei pysty”.

John Gubba ja Jere Virtanen
John Gubba ja Jere Virtanen Unitedin Maltan kannattajayhdistyksen 60-vuotisjuhlassa

Toinen puheluni suuntautuu Manchester Unitedin hospitality-toiminnasta ja museosta vastaavalle Jason Leachille, joka tunnetaan jättimäisenä United-fanina ja omaa käsittämättömän määrän historiatietoa seurasta ja sen pelaajista.

Haastattelusta ei ole tulla mitään miehen innostuksen takia, joten päädynkin vain kääntämään hänen lähes runollisen ulosantinsa. Runo löytyy jutun lopusta teille, jotka haluatte sen lukea.

Itse olen sitä mieltä, että Ronaldon paluussa on niin monta positiivista asiaa Unitedin joukkueelle, että ne pitää jakaa kolmeen osaan. On pelillinen puoli. On tulevaisuuden rakentaminen. On tarina ja romantiikka.

Pelillisesti Ronaldo on edelleen käsittämättömän hyvä pelaaja. Vauhti toki on hiipunut nopeimmista vuosista, mutta maaleja mies on mättänyt mihin ikinä on siirtynyt. Toisin kuin Messi, joka siirtyi tilastollisestikin Euroopan vasta kuudenneksi kovimpaan sarjaan (Portugalin liiga ohitti viimeisimmässä Uefan rankingissa Ranskan), Ronaldo tulee takaisin siihen kaikista kovimpaan. Hän ei pelkää haastetta. Tiedän provosoivani monta, mutta Messistä ei voitane sanoa samaa, kun katsoo Ranskan liigaa. Jos PSG ei voita Mestarien liigaa, Messillä ei ole muuta kuin hävittävää Ranskassa. Ronaldo teki rohkeamman päätöksen.

Ronaldon maalimäärät Italiassa eivät notkahtaneet. Viime kausi päättyi tututusti maalipörssin voittoon 29 maalilla 31 ottelusta. Uransa aikana hän on iskenyt 450 maalia Real Madridille, 118 Manchester Unitedille, 109 Portugalin maajoukkueella, 101 Juventukselle ja ehtipä hän tehdä myös 5 maalia Sportingille.

Unitedilla on yksi nuorimmista joukkueista Valioliigassa. Ronaldon merkitys pukuhuoneessa tulee olemaan valtaisa. The Athletic käytti vertauskuvaa, että Ronaldo on kuin Mr Miyagi Karate Kidissä. Nuoret pelaajat tulevat kasvamaan valtavasti hänen rinnallaan. On hyvä muistaa, että Unitedin joukkueen selkärankana on todella nuoria pelaajia: Marcus Rashford (23), Mason Greenwood (19), Jadon Sancho (21), Scott McTominay (24) ja lukuisat muut, jotka vasta tekevät omaa läpimurtoaan.

Sitten se tarina ja romantiikka… Ehkäpä voimme jättää sen osalta sanan Jason Leachille, joka todellakin antoi palaa sydämensä pohjasta. Toivottavasti käännöstyöni ei syö viestistä parasta terää:

Manchester United on tunnettu ympäri maailmaa monesta syystä. Menestyksestä tietenkin. Historiasta, no totta kai. Kauniista jalkapallosta, 100 prosenttisesti!
Mutta yksi asia, joka erottaa meidän muista seuroista, on romantiikka.

Ryhmä manchesterilaisia rautatyöntekijöitä ilman rahaa, mutta valtava palo jalkapalloon. Heidät pelasti paikallinen liikemies, jolla oli visio punaisesta tulevaisuudesta.

Kuninkaille sopiva stadion, joka rakennettiin ennen ensimmäistä Maailmansotaa. Tuho kävi toisessa Maailmansodassa, mutta Busby toi taian takaisin. Busby Babes – uskomattomat ja kaiken voittavat.

Tuli Munchen. Musertava, traaginen ja sydämet särkevä. Tuli toinen tuleminen. Charlton, johtaja! Law, kuolettava! Best, nero!

Jos Walt Disney kirjoittaisi jalkapallotarinoita…

Väistämättömät Euroopan valtiaat.

Rappeutuminen, huligaanien valta, metalliaidat, jotka yrittivät pidätellä intohimoa.

Me nousimme uudestaan pysäyttämään vihollisen ’77!

Robson saapuu. Superihminen ja sydämet alkavat lyödä nopeammin.

Busbynkaltainan skotlantilainen sappuu ja momentumista tulee pysäyttämätön.

Kaikki riistäytyy käsistä! PUNAINEN! Romantiikkaa!

Eric, runoilija jalkapallokengissä.

Vuoden ’92 lapset. Me rakastamme teitä Manchesterin lapsia.

1999… Ja Solksjaer teki sen. Luvattu maa!

Ronaldo saapuu, rakennamme uudestaan, kuten teemme aina. 2008 Moskova, lumoavaa!

Ronaldo lähtee, Fergie lähtee… odotusta… odotusta… kärsivällisyyttä ja aikaa.

Ronaldo palaa ja Olen kanssa voimme huokaista. Olemme Manchesterista. Olemme punaisia. Me olemme United!

Tämä on rakkautta.

Romanttista?

Absobloodylootly”

Cheers,
Jere

Jere Virtanen

Sarjayrittäjäksikin kutsutaan. Tarinat kaikki kaikessa: erityisesti kannattamisesta, legendaarisista pelaajista ja Manchester Unitedista. Helsinki Red Roomin omistaja.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button