fbpx
Artikkelit

Jonathan Wilson: ”Ymmärsin, että jotain mielenkiintoista on tapahtumassa, kun Marcelo Bielsa ei valinnut Riquelmea maajoukkueeseen”

Juttusarja: Marcelo Bielsa ja minä. Vieraana Jonathan Wilson. Osa 1/2.

Jonathan Wilson huokaisee Zoom-puhelun alkuun. 

– Aikamoinen viikko. Kiirettä on pitänyt.

Wilson viittaa Superliigaan ja José Mourinhon potkuihin. Wilson kuuluu maailman johtaviin jalkapallokirjoittajiin. Englantilaisen Inverting The Pyramid on moderni klassikko. 

Tutustuimme, kun asuin Lontoossa. Wilsonilla riittää aina aikaa keskustella, kun aihe on kiinnostava. Tällä kertaa se on Marcelo Bielsa. 

Wilson, 44, on tutkinut Bielsan kotimaan Argentiinan ja sen jalkapallon historiaa. Wilsonin vuonna 2016 julkaistu Angels With Dirty Faces kertoo, miten maassa on jatkunut jalkapallokeskustelu kiivaana jo reippaat sata vuotta. 

Kaikki tai ei mitään

Argentiinassa irrottiin 1920-luvulla lajin aikoinaan maahan tuoneiden brittien suoraviivaisesta pelityylistä. Siirryttiin tangomaiseen taitojalkapalloon.

Maassa palattiin 1950-luvun heikon menestyksen jälkeen kyynisempään antijalkapalloon. Carlos Bilardo ja César Luis Menotti jakoivat myöhemmin pelityyleillään kansan. Bilardo uskoi puolustusvoittoiseen, Menotti luovaan jalkapalloon. Bielsa on tuonut pelitapakeskusteluun aivan uuden ulottuvuuden.

– Kyse on jalkapalloa laajemmasta kokonaisuudesta. Argentiinassa nautitaan erilaisista keskusteluista ja teorioista, Wilson kertoo.

Kaikki juontaa juurensa ensimmäisen maailmansodan jälkeisiin tapahtumiin. Alkuperäiskansat hävitettiin. Eurooppalaiset saapuivat Argentiinaan. Maa eli identiteettikriisissä ja kysyi: keitä me oikein olemme?

– Argentiinassa asui ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaksi ja puoli miljoonaa ihmistä. Noin miljoona espanjalaista, 400 000 juutalaista, 200 000 italialaista, arabialaisia, ranskalaisia, brittejä ja irlantilaisia. Valtava sekoitus ihmisiä, Wilson luettelee. 

Kaikilla oli erilainen tausta ja ajatus siitä, minkälainen yhteiskunnan pitäisi olla. 

– Samalla brittiläinen vaikutus alkoi haihtua. Heillä oli aiemmin suuri rooli taloudessa, ja myös esimerkiksi karjatiloilla, Wilson jatkaa.

– Asiaa puitiin sanomalehdissä, aikakauslehdissä ja kirjoissa. Pohdittiin, mikä tekee argentiinalaisen argentiinalaiseksi. Jalkapallolla oli keskustelussa valtava rooli. Ihmiset pääsivät harvasta asiasta yksimielisyyteen, mutta valkoisissa ja sinisissä pelaavan maajoukkueen piti voittaa Brasilia, Chile ja kumppanit.

Wilson näkee, että Argentiinan maajoukkueen tyyli heijastelee koko yhteiskuntaa vahvemmin kuin missään muualla. 

– Usein puhe on varsin hataraa, kun keskustellaan maajoukkueiden pelityyleistä. Argentiinassa tyyli rakentui hyvin tietoisella ja tärkeällä prosessilla.

Bielsa tunnetaan juuri tyylistään. Hän on saavuttanut urallaan menestystäkin. Argentiinalaisen suurin saavutus on joka tapauksessa aivan uuden koulukunnan synnyttäminen. Bielsistoja vilisee jalkapallomaailmassa. Bielsa haluaa tarjota elämyksiä, viihdettä kansalle. Tätä hän on tarjonnut Leeds Unitedissakin.

Bielsa ei juuri jousta. Hän on joutunut vakuuttamaan urallaan tappioiden jälkeen satoja kertoja, että tyyli ei muutu. Argentiinalaisen joukkueet yrittävät pakottaa vastustajan sopeutumaan.

– Argentiinassa asenne on usein kaikki tai ei mitään. Halutaan sata prosenttia. Jos saakin vain 80 prosenttia, niin ei haluta yhtään mitään. Esimerkiksi moni eurooppalainen maa on rakentunut tuhansien ja tuhansien vuosien aikana. Heille on syntynyt tietty pohja, jonka varaan rakentaa. Argentiinassa aloitettiin rakentaminen lähes tyhjästä. Tämä selittää paljon argentiinalaista luonnetta, Wilson kertoo.

Antijalkapallon aika

Argentiinassa elettiin tangovaikutteisen pelityylin aikaa 1940-luvulle saakka. Pian pinnalle nousi puhe antijalkapallosta.

– Argentiina piti itseään mahtavana, taitavana, luovana, hyökkäävänä, taiteellisena jalkapallomaana, Wilson kertoo.

– Viisi jättiläistä: Boca Juniors, River Plate, Racing, Independiente, San Lorenzo hallitsivat sarjoja. Vélez Sarsfield alkoi haastaa heitä 1950-luvulla hyvin pragmaattisella pelityylillään.

Antijalkapallo ei tarkoita ihan samaa kuin nykyään. Se ei viittaa esimerkiksi ajankuluttamiseen, huijaamiseen tai tuomarien painostamiseen. Argentiinassa antijalkapallo tarkoitti 1950-luvulla sitä, että pelejä yritettiin voittaa puolustamalla hyvin koko joukkueena. Vélez Sarsfield menestyi niin kutsutulla antijalkapallolla, Wilson kertoo.

Vélezin otteet herättivät totta kai paljon pulinaa. Joukkueen päävalmentaja Victorio Spinetto vaikutti merkittävästi jalkapalloon Argentiinassa. Hän toimii vielä Vélezin junioripuolella, kun Diego Simeone kasvoi siellä. Juuri Spinetto antoi Simeonelle rajuun pelityyliin viittaavan lempinimen El Cholo. Simeone on vienyt valmentajana vaikutteet tehokkaasti Atlético Madridiin. 

Taiteellinen jalkapallokulttuuri kukki Argentiinassa pitkään osittain, koska maa eli pitkään eristyksissä muusta maailmasta. Juan Perón otti vallan 1946.

 Työväenluokka nosti hänet valtaan. Perón uskoi, että suljettu talous oli paras tapa pitää heistä huolta. Samaan aikaan tehtiin maailmassa laaja kauppasopimus, joka loi pohjan globaalille maailmantaloudelle. Argentiina ei allekirjoittanut sopimusta. Tällä ratkaisulla oli kauheat taloudelliset vaikutukset, jotka kestivät pitkään, Wilson sanoo.

– Argentiina alkoi panostaa yksilölajeihin ja vältteli jalkapallon MM-kisoja. Perón seurasi huolestuneena, miten Brasilia hävisi 1950 Uruguaylle MM-loppuottelussa vaikka oli selvä ennakkosuosikki. Tappio johti Brasiliassa kansalliseen surutilaan. Perón piti kohtaloa vaarallisena. Hän ei halunnut vastaavaa tilannetta Argentiinaan. Argentiina keskittyi esimerkiksi yleisurheiluun, miekkailuun ja pyöräilyyn. Perón ihastui autourheilun vauhtiin ja teknologiaan.

Samoihin aikaan syntyi Marcelo Bielsa Sante Fen maakunnassa, Rosariossa. Pikkuhiljaa jalkapallokin teki paluutaan kansainvälisille kentille. Argentiina osallistui 1958 MM-kilpailuihin Ruotsissa. Lopputulos oli karmea pettymys.

– Argentiinalainen jalkapallo oli jäänyt eurooppalaisen jalkapallon jälkeen. Euroopassa pelattiin voimakkaampaa, paljon aggressiivisempaa jalkapalloa. Argentiinalla oli vuoden 1958 MM-kisoissa vanha ja hidas joukkue, joka oli tipahtanut taktisestikin kehityksestä, Wilson kertoo. 

– Argentiina hävisi avausottelussaan tulevalle maailmanmestarille Länsi-Saksalle. Tämän jälkeen Argentiina voitti vain niukasti Pohjois-Irlannin. Vaaran merkit leijuivat ilmassa. Kolmannessa ottelussa Argentiina hävisi Tšekkoslovakialle 1–6 ja joutui kotimatkalle. Se oli täydellinen nöyryytys. Argentiinassa ymmärrettiin, että heidän oli tehtävä asioita eri tavalla. Heidän piti muuttua.

Spinetto otti vastuuta jalkapallon uudistamisesta. Hänet nimettiin La Albicelesten päävalmentajaksi. Samalla koko Buenos Airesiin keskittynyt jalkapallorakenne myllättiin uusiksi. Perustettiin kaksi eri sarjaa. 1960-luvulla oli käynnissä Metropolitano-sarja, joka keskittyi Buenos Airesiin. Nacional-sarjaa pelattiin pääkaupungin ulkopuolella. 

– Vuonna 1967 Estudiantes oli ensimmäinen joukkue, joka kukisti viisi jättiläistä ja voitti mestaruuden. Osvaldo Zubeldíanin Estudiantes pelasi voimakasta jalkapalloa. Todella kyynistä jalkapalloa. He pistelivät vastustajia nastoilla kulmapotkuissa, Wilson kertoo.

”Maailman eläväisin jalkapallokeskustelu”

Valtavan suosittu Inverting The Pyramid muutti Wilsonin elämän. Hän lähti Buenos Airesiin vuonna 2006 tekemään taustatyötä kirjaan, rakastui ja muutti maahan kolmeksi vuodeksi.

– Asuin aina kuukauden Lontoossa ja kuukauden Buenos Airesissa. Ihastuin Argentiinaan ja maan kiehtovaan jalkapallokulttuuriin. Ihmiset puhuivat mielellään jalkapallosta. Vanhat pelaajat istuivat kahviloissa ja puhuivat – oli paikalla toimittaja tai ei, Wilson kertoo. 

– Tapasin Humberto Maschion kahvilassa. Hän oli Racingin johtava keskikenttäpelaaja, joka pelasi Italiassakin. Hän kävi joka päivä samassa kahvilassa lukemassa sanomalehtiä ja juttelemassa. Englantilaiselle jalkapallokirjoittajalle juttua riitti kevyesti neljä tuntia. Hän oli kuin taivaassa.

Wilson puhuu auttavasti espanjaa. Englantilaisen tulkki sai iltapäiväksikin hommia. 

– Lähdimme tapaamaan samana iltapäivänä Antonio Rattínia, vuoden 1966 upeaa kapteenia.

– Törmäsimme matkalla vielä yhteen vuoden 1967 maajoukkuepelaajaan. Jäimme jumiin ja jouduin ilmoittamaan Rattínille, että tulemme hieman myöhässä. Hän ymmärsi hyvin. En ole koskaan törmännyt kulttuuriin, jossa jalkapallokeskustelu on niin eläväinen. 

Wilson mietti, että Argentiinasta kirjoittaminen on riski. Maiden välinen poliittinen jännite on saanut uuden ulottuvuuden jalkapallokentällä. Muistissa on edelleen Diego Maradonan jumalan käsi Meksikossa 1986 ja David Beckhamin punainen kortti Ranskassa 1998. Tilanteessa rikottu Diego Simeone myönsi myöhemmin, että yritti vaikuttaa tuomariin.

Rattín taas muistetaan Englannissa edelleen. Hän ei hyväksynyt punaista korttiaan vuonna 1966 Wembleyllä, kun Englanti ja Argentiina kohtasivat MM-kilpailujen puolivälierissä. Epäurheilijamaisuus tyrmistytti englantilaisia katsojia. Argentiina hävisi ottelun, mutta kohu oli valmis.

– Argentiinan jalkapallosta ei ole juuri kirjoitettu historiakirjaa edes espanjaksi. Kirja on otettu hyvin vastaan Argentiinassa. Tämä on upeaa, koska tiesimme riskin. Argentiinan ja Englannin suhde on hyvin vaikea. Ei ole aivan mutkatonta, että englantilainen kirjoittaa Argentiinan jalkapallohistorian auki.

Suosionosoitukset Old Traffordilla

Marcelo Bielsa nousi 1990-luvulla pinnalle Argentiinassa, kun Newell’s Old Boys menestyi. Euroopassa hän pysyi pitkään tuntemattomana hahmona. Koska Wilson kuuli ensimmäisen kerran valmentajasta?

– Hyvä kysymys. Bielsa tuli Englannissa tunnetuksi 2002, kun Englanti ja Argentiina olivat samassa lohkossa MM-kilpailuissa, mutta Argentiina tippui jo lohkovaiheessa ja Bielsa unohtui hieman.

– Ymmärsin hieman myöhemmin, että jotain todella mielenkiintoista on tapahtumassa, kun tapaus Riquelme nousi esille. Argentiinalainen tyttöystäväni oli suuri Riquelme-fani ja Boca Juniorsin kannattaja. Boca Juniorsin fanit ihannoivat Riquelmea, mutta Bielsa ei valinnut häntä maajoukkueeseen. Tyttöystäväni piti Bielsaa nerona. Samalla hän sanoi, että Bielsa oli aikoinaan väärässä, koska ei valinnut Riquelmea maajoukkueeseen.

Kymppipaikalla viihtynyt Riquelme oli verkkainen, mutta äärimmäisen taitava kulttipelaaja. Hän ei koskaan sopinut bielsamaiseen kovaan prässäämiseen, jatkuvaan liikkeeseen.

– Yritin ymmärtää, mikä oli ajatus Bielsalla on kaiken takana. Tutustuin hänen joukkueiden pelaamiseen. Ymmärsin, että tämä oli jotain aivan erilaista kuin mikään jalkapallo, jota olin aiemmin nähnyt. 

– Menin syyskuussa 2011 paikan päälle, kun Bielsa oli siirtynyt Athletic Bilbaoon. Näin paikan päällä hänen ensimmäisen voittonsa. Bilbao kaatoi Paris Saint-Germainin Eurooppa-liigassa. Tämä oli torstaina. Sunnuntaina he pelasivat Real Sociedadia vastaan paikallisottelun San Sebastianissa. Bilbao otti vierasvoiton.

– Ne olivat kaksi upeaa jalkapallo-ottelua. En ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Tämä Bilbao-joukkue oli uskomaton! 

Bielsa vei ensimmäisellä kaudellaan baskijoukkueen Espanjan cupin ja Eurooppa-liigan loppuotteluihin. Bilbao hävisi molemmat pelit, mutta teki tyylillään ikuisen vaikutuksen. Jatkuva liike hurmasi Old Traffordillakin.

– Sillä kaudella he näyttivät Eurooppa-liigassa ja tiputtivat Manchester Unitedin. Tuolloin moni englantilainen alkoi herätä Bielsan suhteen. Totta kai taustalla oli jo muistot siitä, miten Bielsan Chilekin esiintyi. Itse ymmärsin vasta paikan päällä, kun näin Bielsan omilla silmilläni. 

– Jalkapallossa ei kovin usein tapahdu niin, että häviävän joukkueen kannattajat antavat suosionosoitukset voittaneelle joukkueelle. Old Traffordilla kävi näin, kun Bilbao voitti. Silloin oli kyse jostain todella erityisestä. Muistan, että vastaavaa tapahtui kun brasilialainen Ronaldo teki hattutempun Old Traffordilla Real Madridin paidassa.

Beatles ja Bielsa

Marcelo Bielsa on herättänyt paljon mielenkiintoa. Hieman pimentoon on jäänyt, miten ihmeessä Bielsa päätyi nykyisiin toimintatapoihin. Argentiinalaisen harjoituksissa pelataan harvoin. Sen sijaan jalkapallo puretaan pieniin paloihin. Yksityiskohtia viilataan suljetuissa harjoitteissa. Tämä kaikki on vastoin viimeisimpiä, pienpeleihin keskittyviä valmennussuuntauksia.

Bielsa on kirjoittanut kirjan, jossa käydään läpi yksitoista eri tapaa tehdä maali. Hän on tutkinut lajin läpikohtaisin. Bielsa tuntee erilaiset peliteot. Brittifutis.com on kirjoittanut jo aiemmin muun muassa argentiinalaisen vaikutuksesta jalkapallon evoluutioon ja Helsingin-harjoituksista.

– Bielsa puhuu usein, kuinka paljon Louis van Gaal on vaikuttanut häneen, mutta tämä ei jollain tavalla toimi. Ok, van Gaal menestyi Ajaxissa 1990-luvulla, mutta hän ja Bielsa tekivät asioita jo tuolloin hyvin samalla tavalla, samaan aikaan, Wilson pohtii. 

– Bielsa katsoi paljon jalkapalloa. Hän opiskeli jalkapalloa. Hänen perheellään on akateeminen tausta. Hänen siskonsa ja veljensä menestyivät politiikassa. Hänellä oli ympärillä viisaita ihmisiä, jotka ajattelivat asioita. Uskon, että hän johti vastaavan, perheessään vallinneen akateemisuuden jalkapalloon. 

Wilson nostaa esiin mielenkiintoisen yksityiskohdan. Bielsa lopetti pelaajauran jo 25-vuotiaana. Hänen unelma romahti jo pari vuotta aiemmin, kun puolustajan kasvattajaseura Newell’s Old Boys ei antanut hänelle uutta sopimusta. Bielsa opiskeli urheilutieteitä ja aloitti valmentamisen.

– Bielsaa auttoi, että hänen peliuransa päättyi jo varhain Newell’sissä. Hän meni valmentamaan yliopistojoukkuetta Buenos Airesiin ja sai hautoa ajatuksiaan. Yliopistojoukkueessa hän sai hyvän alustan kokeilla kaikkea. Ammattijoukkue olisi ollut eri asia. 

– Hän ei ole siinä mielessä uniikki, että toiset valmentajat tekivät hieman vastaavia asioita aiemmin, esimerkiksi Valeri Lobanovskyi, Rinus Michels, Arrigo Sacchi.

Wilson pääsee vauhtiin. Inverting The Pyramid pureutuu syvälle eri taktiikoiden kehitykseen. 

– Valmennusajattelun kehittymisessä 1960- ja 1970-luvuilla on kiehtovaa, että asiat tapahtuivat lähes samaan aikaan esimerkiksi Kiovassa, Amsterdamissa ja jopa Lontoossakin, vaikka teimmekin täällä asiat hyvin eri tavalla, paljon tylsemmällä, vähemmän dramaattisella tavalla. Englanti joka tapauksessa voitti 1966 maailmanmestaruuden prässäämällä kovaa, Wilson kertoo.

– Britannia ja Alankomaat tekivät asiat eri tavalla, mutta mielenkiintoista on, miten nämä mullistukset liittyvät yhteiskuntaan. Britanniassa oli 1960-luvulla pitkään Labourin hallitsema parlamentti. Oli vallankumoushenkeä, oli kulttuuriliikkeitä. Sama ilmiö kukoisti Alankomaissakin. Ilmassa oli taiteellisuutta, luovuutta. Elokuvissa käytiin. The Beatles ja Rolling Stones tulivat. Se oli kulttuurillinen huippu. 

– Ihmiset neuvottelivat asemaansa uusiksi koko yhteiskunnassa. Esimerkiksi Britanniassa vallinnut ylhäältä alas -rakenne pyyhittiin jollain tasolla pois. Tai sitä ainakin yritettiin pyyhkiä pois. Alankomaissa oli niin ikään hyvin konservatiivinen kulttuuri 1950-luvulla, mutta kaikki muuttui 1960-luvulla. Samalla Michels toi totaalisen jalkapallon esille.

Wilson näkee, että aiempaa rohkeampi, prässäävämpi pelityyli heijasteli yhteiskunnallisia muutoksia. 

– Yhteiskunta kesti eri tavalla prässäämistä. Tämä ajatus siirtyi jalkapalloonkin. Entiset jalkapalloilijat siirtyivät valmentajiksi ja muuttivat asioita. Yhteiskunta kesti Britanniassa ja Alankomaissa prässäämistä. Britanniassa ja Alankomaissa pystyttiin katsomaan sivuttain, ei vain hierarkkisesti ylöspäin, kohti etäisiä johtajia. Esimerkiksi Espanjassa oli vielä hyvin hierarkkinen yhteiskuntarakenne. Italiassa kirkko määritti paljon.

Sanat herättävät ajattelemaan. Suomikin on pärjännyt pallopeleissä vuosituhannen vaihteen jälkeen. Pinnalle on noussut jääkiekossa meidän peli ja varsin aktiivinen puhe erilaisista pelityyleistä. Ehkä meidänkin yhteiskuntamme kestää paremmin prässäämistä. Ehkä keskustelukulttuurimme on kehittynyt, vanhat rakenteet hieman murtuneet.

Toinen aalto

Vallankumouksissa on aaltoja. 

– Kaikki tulee takaisin 1980-luvulla, Wilson aloittaa. 

Sacchi on hyvin innostunut Alankomaiden jalkapallosta. Lobanovskyi on ottanut vaikutteita eteläisen Saksan valmennuskulttuurista. Siellä kasvaa uusi sukupolvi. Ensin esiin nousee esimerkiksi Ralf Rangnick. Tämä johtaa myöhemmin Jürgen Kloppiin, Thomas Tucheliin ja Julian Nagelsmanniin. 

– Bielsa kuuluu jalkapallovallankumouksen toiseen aaltoon. Seuraavaan aaltoon, jonka Michels aloitti 1960-luvulla, Wilson jatkaa.

Vahva prässääminen kuuluu argentiinalaisen tavaramerkkeihin. Vastustajalle annetaan mahdollisimman vähän aikaa pallon kanssa. Etelä-Amerikkaan saapui prässivaikutteita jo ennen Bielsaa, muistuttaa Wilson.

– Uruguaylainen Sergio Markarián katsoi vuoden 1974 MM-kisoja. Hän ihmetteli, kun Alankomaat voitti kaikki kolme eteläamerikkalaista vastustajaansa selvästi. Macharian päätti muuttaa asian ja opiskeli valmennuslisenssit. Macharian oli Bielsan tavoin hyvin keskinkertainen pelaaja ja teki 30-vuotiaana töitä öljyalalla, kunnes jalkapallo vei mennessään. 

Markarián loi lopulta komean valmennusuran, joka kesti 1976-2015. Hänen viimeiseksi pestikseen jäivät Perun ja Kreikan maajoukkueet.

– Häntä ei juurikaan hyväksytty kotimaassaan, mutta hän oli erittäin suosittu Paraguayssa ja Perussa. Tämä on yksi reitti siihen, miten prässääminen saapui Etelä-Amerikkaan, Wilson kertoo.

Asioita tapahtui Argentiinassakin. 

– Muistan tarinan, että Osvaldo Zubeldía näytti pelaajilleen neuvostoliittolaisia prässivideoita. Epäilyni on, että ne olivat Lobanovskyia tai Viktor Maslovia. Tai jonkun muun Torpedo-koulun kasvatin videoita. Tämä saattaa tuntua vaikeasti ymmärrettävältä asialta, koska tiedämme, miltä prässääminen näyttää, mutta tuolloin kaikki oli uutta Etelä-Amerikassa, Wilson kertoo.

Nämä vaikutteet vaikuttivat eittämättä nuoreen Marcelo Bielsaan. 

– Bielsa otti keskitien Bilardon ja Menottin välillä. Hän on monella tapaa bilardista. Hän uskoo kovuuteen, toistoihin harjoituskentällä. Hänellä on myös selkeä usko siihen, että asiat pitää tehdä oikealla tavalla, kauniisti. Tämä on menottimaista ajattelua, Wilson jatkaa.

Samalla Bielsa on synnyttänyt uuden valmentajakoulukunnan. Kymmeniä ja kymmeniä hänen entisiä pelaajia on jatkanut uran jälkeen valmennuspuolelle. 

– Puhuin Juan Manuel Llopin kanssa. Hän pelasi Bielsan alaisuudessa Old Boysissa ja valmentaa nykyisin Platensessa, Buenos Airesissa. Argentiinassa pelattiin 1990-luvulla vain kerran viikossa. Väljä rytmi mahdollisti, että Bielsa antoi kahdelle pelaajalle joka viikko tehtäväksi mennä katsomaan tulevia vastustajia. Tämä on varmasti yksi syy, miksi niin moni Bielsan pelaajista on kasvanut valmentajiksi, Wilson miettii.

Bielsan vakoilu on myöhemmin herättänyt puhetta Englannissakin. Seuraavassa osassa katse kääntyykin Elland Roadille.

Jonathan Wilson Zoom-haastattelussa.

Eero Laurila

Viime vuosien Suomen tunnetuin brittifutistoimittaja. Viiden kauden ajan Englantia kirjeenvaihtajana Hackneyn hipsterikahviloista Dundeen sateisille nummille asti kolunnut toimittaja. Asiaa pelistä ja kulttuurista. Ammattivalmentaja.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button