fbpx
EurooppaliigaMestaruussarjaMuut sarjat

Vakoilua kalliolla, osa 1: Marcelo Bielsa – ja kaikkien aikojen harjoitukset Suomessa

Ihmettelin elokuussa 2012 Pallokentän kallioilla, kun Athletic Bilbao valmistautui seuraavan päivän HJK-otteluun.

Vieraiden päävalmentaja Marcelo Bielsa on tunnettu jalkapallomaailman toisinajattelijana. Argentiinalaisen vaikutus on heijastunut hyvin vahvasti koko valmentajakuntaan. Linkki sivustomme aikaisempaan Bielsa-artikkeliin.

Athletic Bilbao valmistautui huolella Helsingin-harjoituksiin. Joukkueen laaja taustaryhmä vei kartiot ja dummy-ukot ennen harjoituksia paikoilleen. Harjoitusten aikana keskityttiin vain rakennusten purkuun – tarpeettomat tötsät vietiin pois, jos niille ei löytynyt enää käyttöä.

Huomionarvoista on, että kuusi ensimmäistä harjoitetta kestivät yhteensä vain 12 minuuttia. Bielsa seurasi harjoituksia etäämmältä. Argentiinalaisen taustajoukot hoitivat käytännön toiminnan ja jakoivat pelaajat pienryhmiin. Bielsa uskoo, että harjoittelu on tehokkainta, kun sitä tehdään korkeintaan viiden pelaajan ryhmissä. Linkki harjoitusten ensimmäiseen osaan:

Seuraavassa osiossa käydään harjoitukset läpi seikkaperäisesti. Keltainen, punainen ja sininen pallo viittaavat pelaajiin. Tavallinen nuoli viittaa pallon liikkeeseen, katkonainen nuoli viittaa taas pelaajan liikkeeseen. Mustalla pallolla on merkattu tarvittaessa kartioita ja dummy-ukkoja. Koska harjoituksissa on niin paljon liikkuvia osia, on niiden piirtämisessä keskitytty liikkeisiin ja jätetty esimerkiksi juuri tötsiä piirtämättä. Ne voit löytää vaivattomasti videolta. Jutun teossa on auttanut Elmo-lehden jalkapalloasiantuntija Jussi Leppälahti. Kiitos, Jussi!

Athletic Bilbao voitti ensimmäisen osan kotonaan luvuin 6–0. Jälkimmäinen ottelu päättyi Helsingissä luvuin 3–3. Huom! Päivitetty: ”Tavallinen nuoli viittaa pallon liikkeeseen, katkonainen nuoli viittaa taas pelaajan liikkeeseen.”

Harjoite 1.

Teema: kolmen pelaajan yhteistyö laitakaistalla. 

Sininen: laitahyökkääjä. Punainen: laitapuolustaja. Keltainen: keskikenttäpelaaja.

Harjoite on jaettu kolmeen vaiheeseen. Tavoitteena on pelata kolmannelle pelaajalle liikkeeseen. 

Vaihe 1. Sininen syöttää keltaiselle (1). Punainen liikkuu (2). Keltainen syöttää punaiselle (3).

Vaihe 2. Punainen syöttää siniselle (4). Keltainen liikkuu (5). Sininen syöttää keltaiselle (6).

Vaihe 3. Keltainen syöttää punaiselle (7). Sininen liikkuu (8). Punainen syöttää siniselle (9).

Mitä Bielsa hakee?

Harjoitusten ensimmäisen harjoitteen tarkoitus on valmistaa pelaajat tuleviin harjoitteisiin. Harjoite tehdään varsin kevyellä vauhdilla. Tavoitteena on kehittää ajoituksia, linjojen välissä pelaamista ja kolmannen pelaajan löytämistä. 

Esimerkiksi vaiheessa 1 sininen on ensimmäinen pelaaja, keltainen toinen pelaaja ja punainen kolmas pelaaja. Kolmannen pelaajan käyttö on bielsamaisessa jalkapallossa kaiken a ja o. Ideana on löytää kahden syötön avulla vapaa pelaaja, joka saa syötön linjojen väliin suoraan liikkeeseen. Kaikki perustuu lopulta pallollisen joukkueen pyrkimykseen löytää kaikin keinoin etua. 

Kolmannen pelaajan vartioiminen on haastavaa – voimme puhua vastustajan orientaatioon (suuntautumiseen) vaikuttamisesta, suoranaisesta häirinnästä. Kun pallo pelataan toiselle pelaajalle, kiinnittyy puolustavien pelaajien huomio häneen. Kolmas pelaaja saa siis tarvittavan tilan ja ajan löytää etua. 

Bielsa korostaa ajattelussaan juuri näitä drillimäisiä harjoitteita ja korkeintaan viiden pelaajan ryhmiä. Hän uskoo, että oppiminen on tehokkainta pienryhmissä. Samalla hän uskoo, että koko joukkueen on sisäistettävä tiettyyn tilanteeseen parhaiten sopivat peliteot. Pelaajan ja pelaajien on ymmärrettävä, mitä mikäkin cue (merkki, vihje) tarkoittaa. Cue viittaa tilanteeseen sopivaan ratkaisumalliin. 

Vaiheessa 1 sinisen syöttö keltaiselle on selkeä cue sen suhteen, että punainen voi leikata sisään. Tämä kaikki perustuu siihen, että syöttö on aina kollektiivinen, koko joukkueen, teknistaktinen peliteko. Syöttö eroaakin tässä suhteessa esimerkiksi potkaisemiseen: esimerkiksi hyökkääjä ei välttämättä tarvitse joukkuetoverien apua viimeistely-yrityksessä, mutta kukaan ei voi syöttää yksin – ellei käytä kulmalippua apunaan.

Alla oleva kuva avaa, miten Athletic Bilbao yritti luoda vastaavia tilanteita HJK-ottelussa.

Harjoite 2.

Teema: seinäsyöttö ja seinäsyötön puolustaminen.

Harjoitetta tehdään eri puolilla kenttää. Kaksi pelaajaa (punainen ja sininen) syöttelevät palloa (1). Keltainen tekee aloitteen ja antaa painetta punaiselle (2). Keltainen yrittää katkaista kehollaan ja käsillään punaisen nousun (3) – ja pitää samaan aikaan katseen sinisessä ja pallossa. Sininen pelaa punaiselle (4). 

Punainen ja sininen yrittävät irrottaa keltaisen lateraalisyötöillä. Kun tämä onnistuu, yrittää punainen liikkua keltaisen ohi. Tässä tapauksessa keltainen yrittää pysäyttää punaisen oikealla kädellään – niin että kääntyy noin 90 astetta kohti sinistä.

Mitä Bielsa hakee?

Koska kyseessä on harjoitusten toinen harjoite, korostuu harjoitteessa nopeusominaisuuksien kehittäminen, erityisesti rytminvaihto, painopisteen tiputtaminen ja askeltiheys. Samalla esiin nousee vastustajan houkutteleminen – ja edun luominen kahden pelaajan yhteistyöllä.

Seinäsyöttö on jalkapallossa jo vuosikymmeniä käytetty keino luoda etua. Sen kehitti Tottenhamin manageri Arthur Rowe. Seinäsyöttö tunnetaan myös nimellä one-two, give-and-go ja push-and-run. Tottenham voitti uniikilla tyylillään Englannin mestaruuden vuonna 1951. Rowe itse antoi kunnian seinäsyötön kehittämisestä skottimanageri Peter McWilliamille, jonka alaisuudessa hän pelasi White Hart Lanella.

Tottenhamin pelaaja Vic Buckingham vei myöhemmin managerina vaikutteet Ajaxiin ja FC Barcelonaankin. Tämä taas vaikutti totaalisen jalkapallon kehittymiseen – ja ”Total Football” on taas tarjonnut valtavasti vaikutteita Bielsalle.

Alla oleva kuvasarja avaa, miten Athletic Bilbao loi maalipaikan kahdella peräkkäisellä seinäsyötöllä HJK-ottelussa.

Harjoite 3.

Teema: vertikaalinen rotaatio kentän keskikaistalla.

Harjoite etenee kolmessa vaiheessa. 

Vaihe 1. Keltainen ja punainen tekevät vertikaalisen rotaation (1 ja 2). Sininen syöttää punaiselle (3) yläjalalle – niin että punainen saa pallon haltuun vastustajan (kartio) edessä ja pääsee jatkamaan matkaa yhdellä kosketuksella.

Vaihe 2. Punainen syöttää tämän jälkeen keltaiselle (4) ja tekee sinisen kanssa vertikaalisen rotaation (5 ja 6). Keltainen syöttää siniselle liikkeeseen (7).

Vaihe 3. Sininen syöttää punaiselle (8). Sininen ja keltainen tekevät vertikaalisen rotaation (9 ja 10). Punainen syöttää keltaiselle (11).  

Huom! Vaiheiden välissä pallon haltuun ottava pelaaja kiertää alueen laidalla olevan kartion ja muuta kaksi pelaajaa nostavat pykälän ylemmäksi. 

Mitä Bielsa hakee?

Harjoite tukee muodon 4-3-3 murtautumisia. Joukkueen hyökkääjä saapuu vastaan, luo tilaa nousevalle keskikenttäpelaajalle. Toinen keskikenttäpelaaja syöttää vertikaalisen rotaation tekevälle keskikenttäpelaajalle.

Rotaatiolla viitataan pelaajien välisiin paikanvaihtoihin. Ne tarjoavat arvokkaan avun esimerkiksi vartioinnista irtoamiseen. Rotaatioita on vertikaalinen (pystysuuntainen) ja horisontaalinen (vaakasuuntainen). Jatkuvat rotaatiot kuuluvat oleellisena osana bielsamaiseen jalkapalloon. 

Harjoitteessa on huomionarvoista, että se on jaettu kolmeen vaiheeseen (kuten harjoite 1). Tällä jaolla haetaan jatkuvuutta: peli ei pysähdy, jos ensimmäisellä rotaatiolla ei onnistuta luomaan vapaata pelaajaa. 

Harjoitteessa cue on kärjen liike vastaan. Se viestii toiselle keskikenttäpelaajalle, että edessä on todennäköisesti tyhjää tilaa. Samalla tämä cue viestii toiselle keskikenttäpelaajalle, että pallon voi pelata eteenpäin. Samalla harjoitteessa korostetaan ajoituksia, linjojen välissä pelaamista ja kolmatta pelaajaa.

Rotaatioilla pyritään hakemaan etua, esimerkiksi erilaisia ylivoimia. Ylivoimat voidaan jakaa jalkapallossa kolmeen. Asemallisella ylivoimalla viitataan tilanteeseen, jossa pelaaja on sijoittunut etua tuovalla tavalla suhteessa vastustajan pelaajiin. Harjoitteessa 3 tämä tilanne korostuu: pelaaja pääse herkästi irti vartioinnista ja saa pallon vastaan liikkeeseen. Samalla Athletic Bilbao pyrkii luomaan pelaajamäärällisiä ylivoimia. 

Esimerkiksi 3 vastaan 2 -tilanteen. Pelaajamäärällisellä ylivoimalla viitataan siihen, että tietyllä kentän osa-alueella on enemmän toisen joukkueen pelaajia. Kolmas ylivoima on laadullinen. Bielsa todennäköisesti laskee, että Bilbaolla on laadukkaampia pelaajia kuin HJK:lla. Jos baskijoukkueen hyökkääjä esimerkiksi pääsee haastamaan 1 vastaan 1 -tilanteessa helsinkiläisten puolustajaa – on kyseessä suurella todennäköisyydellä laadullinen ylivoima.

Harjoite 4.

Teema: etupuolelta riistäminen.

Harjoitetta tehdään eri puolella kenttää. Bielsa ei kiinnittänyt huomiota siihen, tapahtuuko riisto sisäpuolelta vai ulkopuolelta. Keltainen ja punainen vaihtavat suorituksen jälkeen paikkoja. Sininen vaihtaa paikkoja keltaisen tai punaisen kanssa noin minuutin jälkeen. 

Sininen syöttää kohti punaista (1). Keltainen on punaisen takana varpaillaan – valmiina riistämään. Keltainen liikkuu punaisen selän takaa esiin (2), riistää pallon ja palauttaa sen siniselle (3).

Mitä Bielsa hakee?

Etupuolelta riistäminen kuuluu olennaisena osana argentiinalaisen jalkapalloajatteluun. Bielsa haluaa, että pelaajat yrittävät katkoa vastustajan syöttöjä rohkeasti. 

Etupuolelta riistäminen edellyttää ennakointia, puolustajan on luettava tarkkaan riistohetki. Jos hän ei onnistu nappaamaan palloa, on riski takaiskuihin suuri. Puolustajan pitää lähteä liikkeelle päkiöiltä ja jättää hyökkääjä kädellään taakseen. Samalla puolustajan pitää kiinnittää erityinen huomio haltuunottoon, että hän voi jatkaa kuljettamista tai syöttää pallon sulavasti. 

Etupuolelta riistäminen on Bielsalle olennainen peliteko. Niitä toistetaan usein juuri ottelua edeltävissä harjoitteissa, bielsamaisilla drillimäisillä toistoharjoitteilla. Tämä takaa sen, että etupuolelta riistäminen jää pelaajien takaraivoon.

Bielsalle peliteko merkitsee mahdollisuutta voittaa aikaa ja tilaa. Hän uskoo niin kutsuttuun Advanced Area Actions -ajatteluun. Tällä viitataan siihen, että jokainen riisto, kuljetus tai vaikkapa syöttö on eriarvoinen. AAA-ajattelu korostaa linjoja murtavia pelitekoja. Siis pelitekoja, joilla voitetaan mahdollisimman paljon tilaa, edetään mahdollisimman tehokkaasti.

Harjoite 5.

Teema: etupuolelta riistäminen, puolipitkä tai pitkä syöttö.

Sama ajatus kuin harjoitteessa 4, mutta Bielsa on muuttanut muutaman asian. Etäisyyttä on kasvatettu, ja pallo pelataan nyt pitkällä syötöllä (1) kohti dummy-ukkoa. Tämän takaa tuleva puolustaja (2) yrittää riistää etupuolelta ja palauttaa pallon mahdollisimman nopeasti syöttäjälle (3).

Mitä Bielsa hakee?

Hyvin paljon samoja asioita kuin harjoitteessa 4. Takana on myös se tosiasia, että Athletic Bilbao pelaa Helsingissä tekonurmella, mutta pelaa kotimaassaan lähes poikkeuksetta luonnonnurmella. Tämä harjoite kehittää pelaajien kykyä sopeutua erilaisiin alustoihin: pallo pomppii herkemmin tekonurmella.

Samalla Bielsa varautuu siihen, että seuraavan päivän vastustaja HJK todennäköisesti joutuu antamaan paineen alla hieman summittaisia palloja kohti keskikenttää ja kärkeä. Bielsa haluaa, että Athletic Bilbao katkoo nämä välittömästi ja pystyy pitämään paineen hyökkäysalueella.

Harjoitteessa on tärkeää, että pelaaja ”hyökkää” dummy-ukon takaa rohkeasti kohti palloa. Niin, että pallo pysähtyy kuin seinään. Jos pelaaja saapuu kohtia palloa hieman pysähdellen, kimpoaa pallo herkästi uudelleen ilmaan – jolloin haltuunotto kestää liian kauan.

Harjoite 6.

Teema: varjossa pelaaminen.

Harjoitteessa korostuu pelaaminen kahden vastustajan (musta) varjossa. Sininen pelaaja liikkuu niin, että voi ottaa punaisen lähettämän syötön (1) vastaan ja jatkaa pallon keltaiselle (2). Sininen liikkuu (3) tämän jälkeen jälleen varjoon – samalla kun kahden vastustajan huomio on keltaisessa. Keltainen pelaa tämän jälkeen pallon ikkunasta (kahden vastustajan läpi) siniselle (4). Sininen jatkaa pallon punaiselle (5), jonka jälkeen paikat vaihtuvat.

Mitä Bielsa hakee?

Bielsa haluaa, että Athletic Bilbao murtaa yhdellä syötöllä mahdollisimman monta linjaa. Tämän vuoksi sininen pelaaja ei liiku harjoitteessa lähelle syöttäjää, vaan pysyttelee varjossa. Pelissä sininen (tässä tapauksessa keskikentän pohjapelaaja) liikkuu punaisen (toppari) lähelle vain, jos toppari tarvitsee hätätukea. 

Samalla Bielsa haluaa korostaa peliasentoja. Sinisen on nähtävä niin pallo kuin punainen kuin keltainenkin – ja samalla havannoitava vastustajia ja pidettävä yllä liikemallia. Jalkapallossa peliasento voidaan jakaa positiiviseen, negatiiviseen ja kylkipeliasentoon.

Negatiivinen ymmärretään usein väärin negatiiviseksi asiaksi. Pelaaja on tuolloin selkä kohti menosuuntaa – kun positivisessa peliasennossa hän näkee eteenpäin. Negatiivisen peliasennon hyödyntäminen kuuluu jalkapalloon siinä missä positiivisenkin peliasennon hyödyntäminen – esimerkiksi in-out-tilanteissa, joissa palloa käytetään negatiivisessa peliasennossa ja luodaan tällä keinolla tilaa esimerkiksi laidoilla.

Peliasento on keino, jolla pyritään helpottamaan havainnointia. Kylkipeliasennolla viitataan tilanteisiin, joissa pallon vastaanottava pelaaja sijoittuu niin, että hän on kylki kohti menosuuntaa. Positiivisessa peliasennossa pelaaja pääsee etenemään kasvot kohti vastustajan maalia. 

Tässä harjoitteessa korostetaan kylki- ja positiivista peliasentoa. Bielsa haluaa, että peli etenee haltuunoton jälkeen mahdollisimman sulavasti. Harjoite 6 on kuin suoraan Leeds Unitedin pelaamisessa. Keskikentän pohjan Kalvin Phillips liikkuu juuri vastaavalla tavalla varjossa.

Alla oleva kuva avaa, miten Athletic Bilbao eteni ”ikkunoihin” HJK-ottelussa.

Vakoilua kalliolla, osa 2

Vakoilua kalliolla, osa 3 

Eero Laurila

Viime vuosien Suomen tunnetuin brittifutistoimittaja. Viiden kauden ajan Englantia kirjeenvaihtajana Hackneyn hipsterikahviloista Dundeen sateisille nummille asti kolunnut toimittaja. Asiaa pelistä ja kulttuurista. Ammattivalmentaja.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button