Uutiset

Laurila: Marcus Forss hyökkää, Joltter tekee videot – Huuhkajien ennakkoluulottomat tarinat

Pelkkä jalkapallo-osaaminen ei riitä maailmalla. Pitää osata käyttäytyä, ymmärtää eri kulttuureita ja kunnioittaa perinteitä, kirjoittaa Eero Laurila.

Marcus Forss saapui marraskuussa 2016 haastatteluun vasen silmä mustana. 

Silmä oli saanut osumaa West Bromwichin akatemiapelissä. Forss ei hätkähtänytkään. Kyynärpäät heiluvat tiuhaan englantilaisissa junioripeleissä. Forss oli tottunut 17-vuotiaana kovuuteen. Hän oli pelannut jo vuosia West Bromwichissa ja kolkutteli seuran edustusjoukkueen treeniringin portteja.

Forss oli elänyt pitkään keskellä jalkapallokulttuuria. Istuimme Walsallissa pubissa. Joimme vettä, teetä ja kahvia. Pelaajan äiti Maria ja isä Tero kuuntelivat vieressä. Perhe oli päättänyt antaa ensimmäisen haastattelun valtakunnalliselle medialle.

Marcus Forss oli pysynyt pitkään hieman pimennossa. Hän lähti nuorena maailmalle, ei juuri osallistunut maajoukkuetoimintaan. Kaikki keskittyminen kohdistui pärjäämiseen, selviytymiseen raadollisessa englantilaisessa juniorimaailmassa. Maailmassa, jossa vain prosentin murto-osa yltää tavoitteisiinsa.

Forss vaihtoi vuotta myöhemmin Brentfordiin. West Bromwichin manageri Tony Pulis suosi kookkaita kohdehyökkääjiä. Brentford tarkkaili suomalaista pitkään ja loi hänelle kehityssuunnitelman. Forss aloitti Ampiaisten kakkosjoukkueessa ja kävi lainalla AFC Wimbledonissa. Toissa viikolla Brentford nousi Valioliigaan. Viime viikolla Forss nimettiin Suomen EM-kisajoukkueeseen. 

Forss, Virtanen ja Antman

Forssin perheessä on jalkapalloperinteitä useassa sukupolvessa. Perheessä tiedetään, mitä huipulle pääseminen vaatii. Forssit muuttivat maailmalle, kun mahdollisuus tuli. Tämä on ensimmäinen askel pitkällä matkalla. Haasteet vain kasvavat siirron jälkeen. West Bromwich ja Brentford löytävät kyllä uuden kaverin tilalle, jos verkko ei heilu. 

Jokainen harjoitus, jokainen ottelu, on selviytymistä. Vain sinnikkäimmät ja kyvykkäimmät pelaajat pysyvät mukana. Forss astui tähän maailmaan nuorena. Hän selvisi ja ponnahti pinnalle.

Forss ratkaisevan nousukarsintaottelun jälkeen Wembleyllä. Kuva: Marcus Forssin perhealbumi.

Suomen A-maajoukkueen menestys on herättänyt kansainvälistäkin kiinnostusta. Juttelin viime viikolla belgialaisen jalkapallotoimittajan Geert Fourtren kanssa. Hän teki juttua Huuhkajista ja halusi kuulla suomalaisesta jalkapallosta. 

Belgialainen ihmetteli suomalaista mallia, jossa toiminta perustuu edelleen vankasti vanhempien maksamiin kuukausimaksuihin.

– Jos Anderlecht toimisi vastaavalla tavalla, veisivät vanhemmat lapsensa suoraan Chelseaan, hän vastasi.

Chelsea ei tietenkään jokaista pelaajaa ota vastaan, mutta viesti oli selvä. Vastaava meininki tulee Suomeenkin vauhdilla. Forssit olivat edelläkävijöitä. Niin olivat Evertonin tarjoukseen tarttuneet Virtasetkin. Miko Virtanen pelaa nykyisin Skotlannin pääsarjan Aberdeenissä. 

Jalkapallomaailma on yllättävän pieni. HJK, Ilves ja kumppanit kilpailevat nykyään Manchester Unitedin ja Brentfordin kanssa samalla kun kamppailevat keskenään. Pelissä on paljon rahaa. Fifan tuoreen raportin mukaan suomalaiset seurat tekivät kansainvälisillä pelaajasiirroilla viime vuonna kolmisen miljoonaa dollaria. Tanskalaiset seurat tekivät reippaat 60 miljoonaa dollaria. Meillä on siis paljon parannettavaa. Tanskan on suunnilleen Suomen kokoinen maa asukasluvultaan.

Maailmalle on totta kai lähdetty jo ennenkin ja hyvin varhainkin. Kehittyvä kykyjenetsintäverkosto ulottaa lonkeronsa yhä tehokkaammin joka kolkkaan. Parhaat kyvyt tiedetään. Niiden tunnistaminen korostuu. Esimerkiksi Nordsjaellandiin lähtenyt Oliver Antman ei koskaan saanut juurikaan näyttöpaikkaa Suomessa. Nordsjaelland poimi hänet pikkurahalla Kakkosen Gnistanista.

Antman pelaa nykyisin Tanskan pääsarjassa. Hänenkin perheessään tehtiin päätökset jalkapallon ehdoilla ja maailmalle lähdettiin heti, kun oli mahdollista. Antmanin arvo on tänä vuonna tuplaantunut. Se on Transfermarkt’n mukaan noin 600 000 euroa. Todellisuudessa Nordsjaelland ei vielä todennäköisesti tälläkään hinnalla kaupoille lähde.

Joltterin video maailmanlaajuinen sensaatio

Forssin tarinassa on valtavasti oppia. Perhe lähti maailmalle, kun mahdollisuus tuli. Samalla perhe ymmärsi, mitä maailmalla menestyminen vaatii, kompromisseja ei juuri tehty. Kaikki voimavarat kohdistettiin West Bromwichiin ja Brentfordiin. Tämä terve itsekkyys oli suuri palvelus suomalaisellekin jalkapallolle. Marcus Forss tuo vielä paljon iloa Huuhkajille.

Akatemiamaailman kovuudesta puhutaan paljon. Lontoossa naapuritaloni vihanneskaupassa kantoi laatikkoja entinen Fulhamin juniori. Hän pani kaiken yhden kortin varaan. Unelma romahti, mutta hän ei juuri katunut. Hän tiesi pelin hengen. Vastaavia esimerkkejä riittää sumujen saarilla. Toisilla unelma kaatui sattumaan, toisilla loukkaantumiseen, toisilla ei taidot tai motivaatio riittäneet.

Vastoinkäymiset kuuluvat lajiin. Marcus Forssinkin takareisi vaati viime vuonna leikkausta. Miko Virtasen selkä reistaili pitkään. Forss ja Virtanen kuntouttivat ja palasivat nurmelle. He pysyivät samalla koko ajan sisällä raadollisessa maailmassa.

Virtanen sanoi kerran suoraan, että paluu Suomeen ei kiinnosta. Hän tiesi, miten vaikeaa on tämän jälkeen ponnahtaa takaisin maailmalle. Teemu Pukki onnistui tempussa, mutta pitkän kaavan kautta – ja ehkä viimeisellä hetkellä.

Forss ja Virtanen sisäistivät hyvissä ajoin kilpailullisuuden. Samalla he oppivat elämää ja jalkapallokulttuuria. Kun he antavat televisiohaastatteluja brittimedialle, on kieli priimaa. 

Tätä ei voi vähätellä. Pelkkä jalkapallo-osaaminen ei riitä maailmalla. Pitää osata käyttäytyä, ymmärtää eri kulttuureita ja kunnioittaa perinteitä. 

Nämä taidot vain korostuvat tulevaisuudessa ja pätevät eri aloilla. Huuhkajien komean EM-kisajoukkueen julkaisuvideon editoinut Valtteri Jormanainen lähti parikymppisenä Kööpenhaminaan. Joltter on luonut kymmenen vuotta myöhemmin komean kansainvälisen uran. Suomessa kukaan ei tarjonnut nousevalle Youtube-tähdelle hommia. Tanskaan hänetkin vietiin vauhdilla. 

Joltterin Huuhkajat-video nousi kansainväliseksi sensaatioksi, kertoi muun muassa Ilta-Sanomat Tämä ei toki yllättänyt. Joltter on urallaan tehnyt videoita muun muassa Cristiano Ronaldon ja Lionel Messin kanssa. Hän on alallaan huippuammattilainen.

Cristiano Ronaldo ja Joltter haastattelun jälkeen. Kuva: Joltter.

Kaksi suomalaista ennakkoluulotonta tarinaa kietoutuvat EM-kilpailuissa kauniisti toisiinsa, kun Joltter editoi ja Forss pelaa A-maajoukkueelle. 

Forss, Joltter, Virtanen ja Antman kilpailevat kansainvälisillä markkinoilla. Vastaavia nimiä voisi nostaa ennakkoluulottomasta sukupolvesta esille lisääkin. Poimin nämä, koska tunnen tarinat hyvin. Forssin ja Virtasen tapasin Englannissa. Joltteria ja Antmania valmensin pölyisillä ja pomppuisilla hiekkakentillä. 

Heille seuraava etappi on Helsinkiä todennäköisemmin Lontoo. Forss siellä jo asuukin, mutta muistaa juurensa. Kysyin Forssin perheeltä, voinko käyttää vanhoja Brentfordin nappaamia kuvia kirjoituksessani. Vastaus tuli vielä samana iltana. Marcus Forss lähetti omia, puhelimella napattuja tuoreita kuviaan nousujuhlista. Harva valioliigapelaaja vaivautuisi tekemään vastaavaa.

https://twitter.com/huuhkajat/status/1399790747176550403?s=21

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button