fbpx
ArtikkelitMuut sarjat

Kasuaalipukeutumisen nykytila: Liverpoolin kannattajat ajavat uusinta tyyliä – mutta miksi nuoret kopioivat isiään?

Pauli Loukola jututti neljää todellista jalkapallopukeutumisen ammattilaista. Osa 2/2.

Neal Heard on ylpeä siitä, että hän oli kasuaali jalkapallokannattaja ja pukeutumisen mestari. Toisaalta kasuaalikulttuurin nykytilasta hän on kahta mieltä.

”Kaikki tietävät nykyään kasuaalikulttuurin, ja se on saanut ansaitsemansa arvostuksen. Toisaalta alkuperäiskulttuuri ei ole enää olemassa”, Heard jymäyttää.

”En halua kuulostaa kuin vanhalta mieheltä, mutta olen pettynyt siihen, että nuoret eivät ole tarpeeksi rohkeita aloittaakseen uuden muoti-ilmiön. He kopioivat isiensä pukeutumista. Se on ironista, sillä suuntaus oli aikoinaan niin nopeasti muuttuvaa.”

Erityisesti Englannissa jalkapallopeleissä paljon käyneet ovat varmasti oppineet tunnistamaan jalkapallokannattajien joksenkin samankaltaisen tyylin: adidaksen tennarikengät, suorat siniset farkut jalassa ja päällä takki, jonka hihaa koristaa Stone Islandin merkki. Lämpimämmällä kelillä takki vaihtuu pikeepaitaan. Yleisimpiä merkkejä ovat Lacoste, Fred Perry, Fila tai jälleen Stone Island.

Aikaisemmassa jutussa kävimme läpi kasuaalikulttuuria neljän herrasmiehen kanssa, jotka ovat edelleen kiinni syvällä kulttuurissa. Heard, 48, on parhaiten tunnettu kirjastaan ”Trainers”, joka käsittelee tennareita. Propermag-lehden perustajat Neil Summers, 46, ja Mark Smith, 40 kirjoittavat miesten kasuaalipukeutumisesta työkseen. Manchesteriläisen kulttiretrokaupan Bags of Flavorin perustaja Richard Gill, 49 jatkaa pukeutumistyylin lähettiläänä myymällä kaupassaan kaupungin tyylikkäimpiä retrokuteita.

Gillin, Summersin ja Smithin tavatessani oli jaloissani Karhun tennarit. Kaikki miehet tunnistivat välittömästi merkin ja osasivat vielä arvostaa Karhun uusinta mallistoa. Koko maailma muodin ja brändien pelikenttänä vuonna 2018.

Monet tietävät kasuaalisuuntauksen historian, mutta mikä on sen nykytila? Miten Englannin muotitietoisimmat jalkapallofanit pukeutuvat vuonna 2018?

Heard heittää heti, että The Casual Connoisseur on tällä hetkellä kovin tekijä kasuaalivaatteiden myyjänä. Verkkokaupan perustajat ovat Stockport Countyn kannattajia, kuten myös heidät hyvin tunteva propermagin Smith.

Newport Countyn uusimman peliasun ilmaiseksi suunnitellut Heardin äänestä kuuluu pettymys ja tietynlainen tylsistyminen, kun hän puhuu jalkapallokannattajien pukeutumisesta nykyisin. Esimerkiksi Newport on jämähtänyt menneeseen aikaan, mutta poikkeuksellisia piristyksiä hän on nähnyt viime aikoina muutaman kerran.

”Satuin näkemään, kun kaksi bussillista Liverpoolin vieraskannattajia tyhjentyi taukopaikalle. He olivat selkeästi ”pukeutujia”. En nähnyt yhtään adidaksen tennareita, ja monet heistä pukeutuivat vähän kuin skeittarityyliin”, Heard sanoo.

Smith jatkaa väittämällä, että liverpoolilaisista näkee usein, että kyseessä on varmasti scouseri!
”He haluavat tehdä asioita eri tavalla, ja sen seurauksena tukevat paikallisia asioita. Lost Art on heidän merkkinsä. Vaikka jalkapallokannattajat eivät olisi kiinnostuneita skeittaamisesta, he saattavat hyvinkin pukeutua skeittimerkki Lost Artin vaatteisiin”, Smith kertoo

”Liverpoolilaiset ovat mielenkiintoisia, koska heidän ryhmänsä erottuu esimerkiksi manchesteriläisistä. He pukeutuvat tiettyyn tyyliin ja omivat sen brändin, kenkämallin tai tennarin. Leedsistä tai Newcastlesta tai monesta muusta kaupungista on harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta vaikea tunnistaa, että ihmiset tulevat juuri siitä kaupungista. Tämä juontaa juurensa pitkälle historiaan, mutta liverpoolilaiset näkevät itsensä ehdottomasti poliittisesti ja sosiaalisesti erilaisina muuhun Iso-Britanniaan verrattuna.”

Kuten aikaisemmassa osassa kirjoitimme, on Liverpool ehdottomasti kasuaalipukeutumisen synnyinsijoja, joten on kiinnostavaa kuulla, että paikalliset ovat yhä ylpeästi ajamassa tyyliä eteenpäin.

Stone Island on yhä takkien ykkösmerkki.
Bags of Flavorin brändejä sovistuskopissa.

Englannissa tutun kilpailuaseman velvoittamana myös kasuaalipukeutumisessa 50 kilometrin päässä sijaitsevassa Manchesterissa on havaittavissa tietty pukeutumistyyli.

Olin viime viikolla Torinossa Manchester Unitedin vieraskannattajien kanssa, joten sain hyvän kuvan kannattajien nykytyylistä, joka vaikuttaa olevan todella ysäriä. Yhä joukosta löytyy muutama Oasisin tai Stone Rosesin hiustyylien kopio. Lisäksi musiikkimaailmasta tuleva kalastajahattu saattaa erottaa manchesteriläisen futisfanin muista englantilaisista.

GQ lehti kirjoitti osuvasti manchesteriläisten pukeutumistyylistä, avaamalla Oi Polloi miesten vaateliikkeen tyyliä. Muinaiskreikan sana Oi Polloi kääntyy sanoiksi ”monet” tai ”työnväenluokka”. Kaupassa myydään esimerkiksi paikalliselle tyylille tyypillisiä Clarksin kenkiä ja isonapillisia ”overshirt” pusakoita. Myös Oasisin laulaja Liam Gallagherin sporttaamat parkatakit ovat Etihadilla ja Old Traffordilla suosittuja. Liam Gallagher kuuluukin Oi Polloin kanta-asiakkaisiin. Hän ja Eero Laurila törmäsivät kerran yrityksen Sohon-liikkeen portaissa. Gallagher pyysi kohteliaasti tilaa sanomalla ”excuse me”, ja jatkoi matkaa.

Palataan asiaan.  ”Pystytkö nimeämään Lontoon tyylin? Glasgow’n tyylin? Et. Tämä, ”our kid”, on Manchesterin tyyli. Tämä on Oi Polloi”, Richard Gray kirjoitti viime vuonna.

Ympyrät ovat pienet ja on hyvin havaittavissa, että kaupat, brändit ja lehdet kuten Oi Polloi, propermag, Casual Connoisseur, jalkapallolehti Mundial, Bags of Flavor ja merkki Umbro tuntevat hyvin toisensa ja tekevät yhteistyötä ajaakseen ”cooleja” tuotteitaan asiakkaiden tietoisuuteen.

Tarkoitusperänä heillä ei ole pelkästään markkinoida ”jalkapallopukeutumistyylin” vaatteita, mutta ne pyrkivät tavoittamaan kuluttajaryhmän, joka on hyvin tietoinen kasuaalikulttuurista.

Heard tuskailee, kun kysyn häneltä suosikkitakkia tai kenkäparia tällä hetkellä. Tennareista työkseen kirjoittava Heard sanoo, että hän yrittää päästä niin sanotusti yli tennareista ja yrittää käyttää jotain muita kenkiä nykyisin. Kasuaalikulttuuri ei saa jämähtää. Takeista hän suosii CP Companyn laatua, mutta pitää vanhemmista malleista nykyisten sijaan.

Väkivaltaisella huligaanirintamalla Valioliigassa kahinat ovat vähentyneet minimiin. Otteluihin mennessä väkivallan uhka ei ole havaittavissa, enkä esimerkiksi Torinossa kuullut kannattajien välisistä yhteydenotoista, jos kusituoppien heittämistä Juventus-fanien päälle ei lasketa.

Smith sen sijaan myöntää suoraan, että esimerkiksi Stockport Countyn kannattajaryhmässä on useita faneja, jotka tappelevat säännöllisesti. Hän naureskelee, että Stone Island -takin tyylikkyys ei korreloi nyrkkeilytaitojen kanssa. Usein takkejaan päivittävät eivät välttämättä osaisi edes huitaista nyrkeillään.

Gill pyörittelee päätään, kun hän puhuu nykypäivän huligaaneista.

”Esimerkiksi venäläiset treenaavat kuin urheilijat ja hakkaavat lomalla olevia kännipäissään olevia englantilaisia ja luulevat saavansa Englannin päänahan. Heidän pitäisi mennä paikkaan kuten Barnsley lauantai-iltana, ja katsoa miten sitten käy.”

Mark Smith (vas.) ja Neil Summers propermag-lehden toimistossa.
Neal Heardin suosikki jalkapallopaita on Sampdorian vuosimalli 1991.
Bags of Flavor Manchesterin keskustassa.

Pauli Loukola

Manchesterin kirjeenvaihtaja. Entinen non-league tason jyrä. Kulttuuria ja brittifutiksen tapahtumia paikan päältä Karhun tennarit jalassa brittikasuaalien joukossa.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button