UutisetValioliiga

Everton on ihmisten seura – ”Ystävällinen ilmapiiri välittyy jopa suomalaiseen vieraaseen”

Pauli Loukola kävi Goodison Parkilla selvittämässä, miksi Everton on erityinen seura.

The Barlow Armsissa on kokolattiamatto, vessassa hana vain kylmälle vedelle, yläkerrassa pienet majoitustilat hotellivieraille. Kyseessä on siis täydellisen peribrittiläinen pubi.

Jack Handley, 21, työskentelee pubissa aina Evertonin ottelupäivinä. Hänen tätinsä ja setänsä ovat omistaneet paikan jo 20 vuoden ajan, joten kyseessä on koko suvun juttu. Matsipäivänä vilinä on melkoinen. Handley ei saa minuuttiakaan taukoa. Seitsemän minuutin kävelymatkan päässä Goodison Parkilta sijaitseva pubi on nimenomaan jalkapallokapakka.

The Barlow Armsin kaltaisessa pubissa on erityinen tunnelma. Tervetullut ja ystävällinen ilmapiiri välittyy jopa suomalaiseen vieraaseen. On yhä harvinaisempaa, että Englannissa jalkapallobaareissa ihmiset aidosti kyselevät, mistä olet kotoisin, kun he huomaavat ulkomaalaisen aksentin. Globaalissa Valioliigassa se ei yksinkertaisesti kiinnosta monia. The Barlow Armsissa kyselyitä tulee useita ja ihmiset nopeasti varmistivat, että enhän vain pidä Hyypiästä.

Handley korostaa puolueellisesti, että Englannin ystävällisimmät ja hauskimmat ihmiset tulevat Liverpoolista. John Moores yliopiston 21-vuotias maisteriopiskelija kuuntelee monen ikätoverinsa tapaan perinteisiä brittibändejä. Manchesteriläiset The Smiths ja Oasis kuuluvat kaverin suosikkeihin, mutta liverpoolilaiset The Beatles ja Billy Fury herättävät suurta ylpeyttä. Liverpoolissa elettiin kulta-aikaa ja se näkyy yhä. Paikalliset ovat mielettömän ylpeitä liverpoolilaisuudestaan.

Sisäänkäynti The Barlow Armsiin, aivan Goodisonin kulmalla.
Jack Handley töissä ennen Huddersfield-ottelua.
Jack (kesk,) isänsä Darranin, 48, ja veljensä Bobbyn, 13, kanssa. Veljeksillä on vierekkäiset kausikortit Goodison Parkilla.

Everton on pelannut Englannin korkeimmalla sarjatasolla 114 kauden ajan – eniten kaikista seuroista. Seura perustettiin vuonna 1878 ja vuotta myöhemmin Everton oli yksi Football Leaguen perustajista.

Finch Farm, The People’s Club, The School of Science. ”Nil satis nisi optimum” – mikään muu kuin paras ei ole tarpeeksi. Everton huokuu historiaa.

“Kun Everton on koskettanut sinua, mikään ei ole kuin ennen”, saneli vuoden 1966 maailmanmestari Alan Ball.

“Olisin murtanut jokaisen luuni kropastani pelatakseni mille tahansa seuralle”, entinen Everton-pelaaja Dave Hickson totesi joskus. ”Mutta olisin kuollut Evertonin hyväksi.”

Työväenluokkaisessa Liverpoolissa musiikki ja jalkapallo ovat poikkeuksellisen suuressa asemassa. Yli seitsemän kymmenestä liverpoolilaisesta äänestää Labouria eli työväenluokan puoluetta. Mutta mikä oikeasti tekee Evertonista niin sanotun People’s Clubin – ihmisten seuran? Vai onko tämä vain markkinointisanahelinää?

Everton on historiallisesti edelläkävijä ja se kunnioittaa perinteillään aikaa, jolloin jalkapallo oli kaikkialla vahvasti yhteisöllistä ja tuttavallista toimintaa verrattuna nykyajan Valioliigan menoon. Everton esitteli ensimmäisenä otteluohjelmat, ja Goodison Park on Englannin ensimmäinen puhtaasti jalkapalloa varten käytetty stadion.

Brittifutisromantikolle 39 000 katsojaa vetävä Goodison Park on ehdottomasti se yksi perinteisimmistä pyhätöistä. Jotain pyhää stadionissa onkin, sillä sen yhdessä kulmauksessa on ottelupäivinäkin auki oleva kirkko St Luke’s. Rivitalot ja asuinalueet kiertävät aivan stadionin välittömässä läheisyydessä. Evertonin kannattajat pukeutuvat tunnollisesti seuransa väreihin ja esimerkiksi vanhanaikaisia sinivalkoisia lippalakkeja vilisee katukuvassa.

Seuran halvin kausikortti maksaa 485 puntaa, noin 545 euroa, mikä on Valioliigan seuroista yhdeksänneksi edullisin. Kalleimpia kausikortteja myyvä Arsenal pyytää edullisimmasta kortistaan noin 1000 euroa.

”Seura tuntuu oikeasti kuin perheeltä. Sitä on vaikea selittää, mutta jokainen vaikuttaa tuntevan toisensa, ymmärräthän? Tämä on poikkeuksellista Valioliigassa”, Handley selittää paksulla scouse-aksentillaan.

Stanley Parkin toisella puolella noin kilometrin päässä siintää Anfield. Everton ei pääse koskaan eroon vertailusta Liverpooliin.

”Minulla on tunne, että he voittavat liigan tällä kaudella”, Handley toteaa hiljaa.

”Tooffeemiehet” ovat kuuluisia omista kasvateistaan edustusmiehistössä. Seura on käyttänyt runsaasti rahaa sen jälkeen kun omistaja Farhad Moshiri otti komennon, mutta omiakin kasvatteja puskee edelleen läpi tasaiseen tahtiin. Ross Barkleysta ei tullut Wayne Rooneyn mantelinperijää, mutta Tom Davies, 20, hullaannuttaa scouserit tyylillään.

Katufutaaja pelaa sukat alhaalla säärissään, liikkuen erittäin sulavasti ja yllätyksellisesti kentällä. Davies ei peruuttele kaksintaisteluissa ja osoittaa asennetta, jota kotiyleisö rakastaa. Rokkia rakastava pellavapää ällistyttää myös retrolla pukeutumistyylillään siviilissä, mikä edustaa taattua liverpoolilaisuutta.

Ei Everton mikään paikallisen yhteisön seura ole. Seura on suosittu erityisesti Thaimaassa entisen pääsponsorin Chang-oluen myötä ja Amerikassa Brian McBriden, Tim Howardin ja Landon Donovanin esiintyessä seurassa paremmin kuin hyvin.

Kesällä palkatulla managerilla Marco Silvalla on mahdollisuus viedä seuraa eteenpäin seuraavalle tasolle. Joukkue on tällä hetkellä yksi Valioliigan nuorimmista ja esimerkiksi Englannin ykkösmaalivahti Jordan Pickfordin hiljattain allekirjoittama kuuden vuoden jatkosopimus osoittaa seuran kunnianhimoa. Kärkikuusikkoon murtautumiseen seuralla ei silti taida olla ainakaan vielä resursseja. Viimeisin pokaali on vuoden 1995 Englannin cup.

On ominaista Evertonille, että sen kannattajat pitävät seuraa jopa isompana kuin se oikeasti on. Esimerkiksi Handley arvioi aikaisemmin Carlo Ancelottin saapuvan Liverpoolin siniselle puolelle. Uneksiminen ja kunnianhimo ei Everton-faneilta lopu. ”Vain paras kelpaa” on silti vanhentunut sanonta, johon seuran ydinfanienkaan on vaikea uskoa. Ellei sillä sitten tarkoiteta seuran arvoja tehdä asioita evertonilaisella tavalla.

Goodison Park sijaitsee Waltonin alueella Liverpoolissa.
Evertonin kannattajaksi synnytään, heitä ei tuoteta. (kuva: The Barlow Arms)
Aihealueet

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close