fbpx
ArtikkelitValioliiga

Manchester Cityn vallankumous – Muuttunut Manchester puskuttaa nyt uudella vauhdilla

Manchester City edustaa kaikessa kimalluksessaan uutta Manchesteria.

MANCHESTER, ENGLANTI.

Lasiset tornitalot nousevat korkeuksiin Euroopan vanhimman rautatiepätkän takana. Vieressä kulkee kanaali, joka johtaa aina Liverpooliin asti. Juuri täältä käynnistyi teollinen vallankumous 1800-luvun alussa. Kontrasti punatiilen ja lasin välillä on melkoinen joka puolella kaupunkia. Manchester on muuttunut huimasti viime vuosien aikana.

Yksi johtavista liikkeistä on ollut englantilaista jalkapalloa johtava Manchester City. Manchester United sen sijaan edustaa tällä hetkellä menneisyyttä.

Jos olet vieraillut Manchesterissa ennen koronavirusta, mutta et sen jälkeen, tulet huomaamaan kaupungissa valtavan muutoksen. Korkeita tornitaloja kasvaa yhä jatkuvasti tiiviin keskustan alueen ympärillä muodostaen kehämäisen rakenteen kaupungin ympärille.

Jo 2000-luvun ensimmäisen kymmenen vuoden aikana kaupungin asukasmäärä kasvoi 19 prosentilla. Kasvu on sen jälkeen vain kiihtynyt. Seuraavan viiden vuoden aikana keskustan alueen asukasmäärän odotetaan tuplaantuvan. Lontoon hintataso on karannut monille liian kalliiksi ja pohjoisen Manchesterista on muodostunut toiseksi suosituin Lontoosta poismuuttamisen kohde Bristolin jälkeen.

Pohjois-Manchesterin Ancoats ja New Islington olivat yksiä kaupungin köyhimmistä alueista. Manchester Cityn omistajat ovat sijoittaneet kyseiseen alueeseen jo yli miljardin ja Ancoats onkin nykyään Manchesterin trendikkäintä seutua. Kanaalin vartta pitkin kävelee vain 20 minuuttia Etihadille.

Tämä on ehdottomasti ollut yksi pääargumenteista Manchester Cityn Abu Dhabi -omistajien puolesta. He investoivat rajusti paikallisalueisiin elvyttäen ja sen jälkeen kasvattaen merkittävän talousalueen.

Manchesterissa on lähes 100 000 yliopisto-opiskelijaa. Jalkapallo, vahva musiikkikulttuuri ja nuori ikärakenne tekee kaupungista eloisan.

Manchester Cityn cool matsipäiväkokemus

– Manchester Cityn peleihin on kiva mennä. Siellä kohdellaan hyvin ja sinne on helppo kulkea, tiivistää toimittaja Barney Ronay The Guardianin Football Weekly -podcastissa.

Etihad Stadium rakennettiin alunperin yleisurheiluareenaksi vuonna 2002 Manchesterin isännöidessä Commonwealth kisoja. City omistaa valtavan alueen stadionin ympärillä ja Etihad onkin usean modernin stadionin tapaan enemmänkin jalkapallokeskus kuin vain stadion.

Etihadin ulkopuolella olevalla fanzonella on lava livemusiikille. Lavalla juontaja pitää kovaa ääntä eri tapahtumista. Cityn joukkueen pelaajabussi saapuu stadionin pääsisäänkäynnille kuuluttajan esitellessä ulosastuvat pelaajat. Tunnelma harvoin karkaa käsistä, mutta varsinkin nuoremmat kannattajat haluavat nähdä vilauksen pelaajista.

Vieressä 5-a-side häkkikentät ovat täyttyneet futista pelaavista lapsista, pari pöytätennispöytääkin on vapaana. Samoin tilavat ulkobaarit, joista saa myös laadukasta ruokaa. Tuttuja juttuja esimerkiksi jalkapallon arvokisojen fanzoneista.

Mary Ds pubi Etihadilta tien toisella puolella kuvastaa vielä vanhaa Cityä. Siitä alkaa Beswickin alue, joka muuttuu syvemmälle kävellessä Gortoniksi. Nämä ovat vielä alueita Manchesterissa, jonne ei kannata lähteä turistina vaeltelemaan. Useat Cityn kausikorttilaiset viettävät aikaa vielä mieluummin vanhoissa pubeissa kuin fanzonella, mutta seuran järjestävät aktiviteetit aivan stadionin kyljessä vetävät yhä enemmän porukkaa.

Etihadilta sillan ylittäminen vie supermodernille Etihad Campukselle, jossa seura harjoittelee erinomaisissa olosuhteissa. Stadionin taakse rakennetaan tällä hetkellä Iso-Britannian suurinta 23 500 ihmisen monitoimiareenaa, joka tulee isännöimään konsertteja. Yksi pääinvestoijista tällekin projektille on City Football Group. Manchesterin keskustan 21 000 paikkainen Manchester Arena saa siis kilpailijan kaupungin kasvaessa.

Useissa tämän kauden Manchester Cityn isoimmissa otteluissa on välittynyt, että peleissä käy yhä enemmän urheilusta kiinnostuneita ihmisiä ja Manchester Cityn kotiottelu on ”cool” kokemus. Cityn kehittämä Tunnel Club kokemus on myös modernia ja edustaa kaikkein eliittisintä ottelupäiväkokemusta Valioliigassa. Katsojat pääsevät seuramaan pelaajien lämmittelyjä kentän laidalta sekä seuraamaan pelaajia ruokapöydistään läpinäkyvän tunnelin läpi, kun pelaajat kävelevät pukukoppeihin. Matsilippu Tunnel Clubiin maksaa yli 800 euroa.

Manchester City on siis kaupungin uusi cool kid. Työpaikallani muutama kollegani on innostunut Cityn Mestarien liigan otteluista. Maailman laadukkainta jalkapalloa, hyvä tapahtuma ja helposti saatavat pääsyliput. He eivät ole intohimoisia jalkapallofaneja, mutta tunnustavat nyt itsensä Cityn kannattajiksi.

United on laahannut menneisyydessä, mutta nuoret mestarit kiinnostaa

Helposti saatavat pääsyliput kuvastavat vielä Manchester Cityn ongelmaa. Jopa Mestarien liigan välierään Real Madridia vastaan pystyi ostamaan ottelulipun verrattain helposti vain ostamalla Cityn jäsenyyden.

Samalla kaupungin toisella puolella Old Traffordille myytiin 67 000 lippua alle 18-vuotiaiden FA cupin loppuotteluun keskiviikkoiltana Manchester Unitedin ja Nottingham Forestin välillä. Isoin yleisömäärä Englannissa koko kauden aikana lukuunottamatta Man Unitedin omia kotiotteluita ja Wembleyn pelejä. Unitedin nuoret voittivat arvostetun cup-mestaruuden 3-1 argentiinalaisen Alejandro Garnacho.

https://twitter.com/AndyMitten/status/1524461322146045960?s=20&t=L98BrMWdxx-yBH4XDhVgFQ

Vain useita vuosia Man Unitedin kausikortin omistaneet voivat hakea seuran vierasotteluihin lippuja, ja niidenkin saaminen on yhä arpapeliä, vaikka United on pelannut heikoimman kautensa 30 vuoteen.

– F*ck off back to London, the city is ours, laulavat Cityn kannattajat.

– 20 000 empty seats, are you f*cking sure, vastaavat Unitedin kannattajat.

Englannissa inflaatio viimeisen vuoden aikana on ollut jopa 7 prosenttia, ja saattaa ennusteiden mukaan nousta helposti yli 10 prosenttiin. Polttoaineen nousi helmi-maaliskuussa 12.6 penniä litralta. Sähkölaskun kuukausihinta pomppasi kaksiossani 100 eurosta 120 euroon, eikä Englannissa edes ole saunoja tai lämmitys pelaa aivan Suomen tasolla talvikuukausien aikana.

Yhä useampi on siis valitettavasti tilanteessa, että Valioliiga-joukkueen seuraaminen paikan päällä ei ole yksinkertaisesti taloudellisesti mahdollista.

Kaikesta huolimatta Manchester City on vielä selkeästi perässä Liverpoolia tai Manchester Unitedia kannattajien määrässä tai mediahuomiossa. Jamie Carragher sanoi Sky Sportsilla, ettei hän laske Cityä Euroopan eliittiseuraksi ennen kuin he ovat voittaneet Mestarien liigan.

– Ihmiset, jotka valittavat siitä, että Cityn ei haluta voittavan on hyväksyttävä se, että City on projektijoukkue. Se on uusi juttu. Se ei ole millään tapaa yllättävä. Siinä ei ole tunnesyvyyttä, vaan se on enemmänkin fakta. Vanha Manchester City oli täysin erilainen itsenäinen kokonaisuus. Mutta tämä uusi seura on yhtälö: Talentti + raha = menestys, Barney Ronay jatkaa The Guardianin Football Weeklyssä.

– City on kuin mitä Oasis oli Beatlesille. Todella tehokas, hieman itseään toistava uudelleenkäynnistys aidosta ja orgaanisesta jutusta. Se on todella hyvä, mutta voitko rakastaa sitä neutraalina? Olen varma, että se tulee ajan kanssa. Guardiolan pitäisi vain hyväksyä, että tämä on tilanne nyt.

City kasvaa kaupungin mukana

Manchester City kasvaa siis Manchesterin kaupungin mukana. Etihadin kapasiteetti on jo 55 000 ja menestyksen myötä se täyttyy varmasti yhä helpommin tulevaisuudessa. Cityn tarina ei kuitenkaan ole vielä yhtä innostava kuin Liverpoolin tai Manchester Unitedin.

City brändää paikallisuuttaan runsaasti esimerkiksi vetämällä Oasisin veljeksiä mukaan kampanjoihinsa. Se promoaa myös Madchester-musiikkikulttuuria esimerkiksi Pep Guardiolan käyttämässään college-paidassa. Nämä saattavat tuntua päälleliimatulta vanhan City-fanin silmissä, mutta vetävät puoleensa uusia kannattajia. Uusia kannattajia, joita vyöryy Manchesterin keskustankin uusiin pilvenpiirtäjiin jatkuvasti.

Sen lisäksi kentällä City on loistava. Vain Liverpool on onnistunut viime vuosina laittamaan Taivaansinisille kampoihin. Se on kulkemassa kohti kuudetta Valioliigan mestaruutta sitten 2011-12 kauden, jolloin Sergio Aguero ratkaisi Cityzensille elintärkeän ensimmäisen Valioliiga-mestaruuden.

LUE LISÄÄ: Laurila: Romahdus Madridissa osoitti, miksi Manchester City tarvitsee huippuluokan hyökkääjän

Kaupungin toisella puolella Manchester United etsii sieluaan. Old Trafford istuu kuin nenä päähän keskelle Old Traffordin ja Stretfordin punatiilialuetta. Se on kuitenkin auttamatta jäänyt jälkeen isojen seurojen moderneista stadioneista. Kuten esimerkiksi Santiago Bernabeusta, Tottenham Hotspur Stadiumista tai jopa Anfieldistä.

Seuran omistajaperhe Glazerit eivät ole koskeneet Old Traffordiin. Stadionilla ei ole muun muassa minkäänlaista valotaulua, mistä näkisi pelin huippuhetkiä. Pitkään myös stadionin maalipinta oli rapistunut.

Man Unitedin kaaosmaisesta seurakulttuurista ollaan puhuttu paljon. Siitä huolimatta myös valopilkkuja on ilmassa. Nuorten FA Cupin voitto oli iso osoitus siitä, että Unitedin akatemiasta on tulossa jälleen potentiaalisia nimiä kohti edustusjoukkuetta. Seurasta on tyhjentynyt roppakaupalla päättäjiä korkeista asemista, niin talouspuolella kuin myös pelaajarekrytoinnissa ja valmennuksessa.

Median jatkuva kiinnnostus sirkuksesta, valtavat yleisömäärät ja protestit omistajia vastaan antavat osviittaa siitä, miten mittava instituutio Manchester United on.

Kasvavaan Manchesteriin mahtuu kaksi maailman eliittiseuraa. Seuroilla on myös rikkaat paikalliset historiat täynnä traditioita ja legendoja, mikä asettaa pohjan paikalliselle seurakulttuurille. Varmaa kuitenkin on, että Manchesterin kasvaessa seuraavan viiden vuoden aikana myös City ja United tulevat muuttumaan tarpeensa mukaan.

https://twitter.com/ESPNFC/status/1523342782944874496?s=20&t=L98BrMWdxx-yBH4XDhVgFQ

Lähteet: The Athletic, Sky Sports, Manchester Unitedin verkkosivut, Manchester Evening News, BBC

Pauli Loukola

Manchesterin kirjeenvaihtaja. Entinen non-league tason jyrä. Kulttuuria ja brittifutiksen tapahtumia paikan päältä Karhun tennarit jalassa brittikasuaalien joukossa.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button