fbpx
Artikkelit

Raportti Manchesterista: Koronaviruspandemian synkin kuukausi – Englannin lockdown ei ole hellittämässä, Valioliiga auttaa

Kirjeenvaihtaja Pauli Loukola raportoi, että toiveet katsojien palaamiselle jalkapallo-otteluihin näyttävät kaukaisilta.

Päivitetty 30.1.2021 klo 14:30.

Tammikuu on ollut Iso-Britanniassa koronaviruspandemian synkin. Päivittäisiä koronaviruksesta aiheutuneita kuolemia on todettu keskimäärin yli 1000 päivässä. Kokonaisuudessaan koronavirukseen on saarella menehtynyt jo yli 120 000 ihmistä. Rokottamisessa Iso-Britannia on ollut nopea. Tammikuun loppuun mennessä yli 7.8 miljoonaa on saanut rokotteen ensimmäisen annoksen 67.8 miljoonan asukkaan saarella.

Jalkapallokausi saatetaan pelata kokonaan läpi ilman kannattajia. Valioliigan keskeyttämisestä keskusteltiin vuoden alussa, mutta sittemmin ne puheet ovat hiljentyneet. Myös muu ammattilaisjalkapallo on jatkunut viidennelle sarjaportaalle National Leagueen asti.

Muuten koko Englanti on ollut lockdownissa tammikuun alusta alkaen. Vain välttämättömät työpaikat ja ruokakaupat ovat auki. Ihmiset eivät saa poistua lähiympäristöään pidemmälle.

Täällä Manchesterissa ja useissa osissa maata sama on jatkunut käytännössä lokakuun lopusta lähtien. Oman asunnon ulkopuolisten tapaaminen on kiellettyä. Viikonloppuisin Manchesterin keskustassa näkee useita parivaljakkoja kävelyillä kahvikupit käsisään. Muutamat kahvilat myyvät take-a-way kahveja.

”Pysy kotona, suojele NHS:ää, pelasta henkiä.” Hallituksen antama, tuttuun tapaan kolmiosainen viesti, lukee useilla mainospaikkojen valotauluilla. Tapausmäärät laskevat yllättävän hitaasti, vaikka maa on ollut jo niin pitkään suljetussa tilassa. Hallitus saa yhä kovaa kritiikkiään varsinkin useista tempoiluistaan viestinnässä.

Marcus Rashfordin kampanja ilmaisten kouluruokien jakamisesta ei ole mennyt kuuroille korville. Labour-puolueen kansanedustajat ovat kaveeraanet Rashfordin kanssa sosiaalisessa mediassa luontaisesta syystä. Rashfordin viestin näkyvyys on ollut kansan mielestä vahvempi kuin työväenluokan puolueen.

Elämää neljän seinän sisällä

Manchester on ollut käytännössä suljettuna jo kolme kuukautta. Päivät koostuvat allekirjoittaneella ja monilla muilla työpäivästä omassa keittiössä, sen jälkeen käveylenkistä lähialueella ja television parissa illalla.

Liikemies Gary Neville on kumppaneidensa kanssa lanseerannut #UnitedCity tutkimuksen, jonka tarkoituksena on palauttaa elämä, ihmiset ja liiketoiminta kaupungin keskustaan turvallisella tavalla, kun liikkumis- ja aukiolorajoituksia avataan.

Valioliiga oli vain pieni piristys, kun toinen lockdown oli alussaan. Nyt erittäin pitkän hiljaiselon vaikutuksena tuntuu, että muiden aktiviteettien loistaessa poissaolollaan päivästä toiseen jatkuva jalkapallo tuo ainakin jatkuvuutta viihdyttäjänä. Pelejä pelataan liian tiuhaan, mutta ainakin jalkapallofanit näkevät joukkueidensa otteluita usein kahdesti viikossa.

Katsojien paluuta suunnitellaan kovasti seuroissa, mutta tällä hetkellä ajatus jalkapallo-ottelusta paikan päällä tuntuvat hyvin kaukaisilta. Manchester United lähettää aktiivisesti tekstiviestejä kausikortin haltijoille. Joulukuussa ennen koronaviruksen brittivariaatiota oli toivoa ilmassa. Silloin seura suunnitteli jo 3 000 katsojan toivottamista tervetulleeksi.

Se jäi vain haaveeksi. Nyt seura tekee tutkimusta, minkälaisten aktiviteettien tarjoamisella se saisi tulevaisuudessa katsojia ajoissa paikan päälle.

 

 

 

 

 

 

Lähteet: The Guardian, BBC

Pauli Loukola

Manchesterin kirjeenvaihtaja. Entinen non-league tason jyrä. Kulttuuria ja brittifutiksen tapahtumia paikan päältä Karhun tennarit jalassa brittikasuaalien joukossa.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button