fbpx
ArtikkelitEurooppaliiga

Laurila: Tervetuloa Helsinkiin, Mesut Özil

HJK kohtaa yhden 2010-luvun merkittävimmistä pelaajista, kirjoittaa Eero Laurila.

Kirjeenvaihtajan kiireiseen elämään Lontoossa mahtui ikimuistoisia hetkiä. Mesut Özil tarjoili niitä Emiratesilla.

Özil saapui Arsenaliin syksyllä 2013. Aloittelin samaan aikaan ensimmäistä kauttani jalkapallokirjeenvaihtajan hommissa Lontoossa. Pääsin seuraamaan Öziliä viisi kautta paraatipaikalta. 

Ronaldo jäi itkemään

Cristiano Ronaldo jäi itkemään Real Madridiin, kun Özil kaupattiin seurasta pois. Özil siirtyi Madridiin 2010. Hän antoi heti ensimmäisellä kaudellaan Madridissa 25 maaliin johtanutta syöttöä. Määrä nousi suurimmaksi eurooppalaisissa huippusarjoissa. Ronaldo kertoi, että Özil luki ja näki hänen liikkeensä parhaiten. Arsenal osti 50 miljoonalla eurolla huippupelaajan. 

Arsenal on toimittajalle paratiisi. Ruoka on hyvää, tilaa riittää ja oluttakin tarjoillaan. Lehdistökatsomo sijaitsee Emiratesilla aivan paraatipaikoilla, vaihtopenkkien tuntumassa. Özilin otteita pääsi seuraamaan läheltä.

Seurattavaa toden teolla riitti. Özil eli 25-vuotiaana parhaita hetkiään. Hän sopi Arsène Wengerin improvisaatiota korostaneeseen jazz-jalkapalloon. Özil sai tilaa ja vapautta, pääsi mukavuusalueelleen. Hän teki ensimmäisellä kaudellaan seitsemän ja pohjusti 13 maalia. Tykkimiesten kevät 2014 päättyi FA Cupin voittoon.

Özil liiti kentällä. Hän pelasi kuin aikoinaan Gelsenkirchenin kaduilla. Özil liikkui kevyesti, piti ennen kaikkea pallon kevyesti liikkeellä. Hän osoitti hämmentävää kykyä löytää ikkunoita, antaa joukkuetovereilleen syöttöjä kahden vastustajan välistä. Hän antoi syötöt usein liikkeeseen. Ne napsahtivat kauniisti yläjalalle. Juuri liikkeeseen osuvat syötöt tekevät puolustamisen vaikeaksi. Özil lähetit pallon liikkeelle niin, että Arsenal sai etua. Arsenal liikkui, vastustaja vasta lähti liikkeelle.

Özil saattoi vaikuttaa hitaalta, flegmaattisen oloinen kehonkieli hämäsi, mutta hän teki pelin nopeammaksi. Özil rytmitti.

Özil esiintyi niin hyvin, että loistoon jollain tavalla tottui teekupposen äärellä lehdistokatsomossa. Özil jähmetytti vastustajat. Hän joko ohitti kuljettamalla tai syöttämällä. Özil antoi kaudella 2014-15 keskimäärin yli neljä avainsyöttöä yhdessä sarjaottelussa. Samalla kaudella hän ohitti vastustajan harhauttamalla keskimäärin kaksi ja puoli kertaa ottelussa.

Özil otti pallon haltuun, luki vastustajaa, kiepautti pienillä liikkeillä ohi. Samaan aikaan hän ennakoi ja havainnoi, teki jo seuraavan päätöksen. 

Parivaljakko Özil-Sánchez

Özil sai kaverikseen niin ikään vuonna 1988 syntyneen tutkaparin, kun Alexis Sánchez siirtyi kesällä 2014 Emiratesille. Chileläinen paukutti 53 maalia kolmeen kauteen Valioliigassa. 

Tilastojen takana kupli. Televisiokuvat esittelivät Özilin ja Sánchezin huippuhetket, mutta kaksikon käveleminen ei aina ruutuun mahtunut. Arsenal puolusti usein kahdeksalla pelaajalla, kun parivaljakko Özil-Sánchez palasi kaikessa rauhassa kauniin hyökkäyksen jälkeen puolustusmuotoon. 

Wengerin lepsuhko pelikuri maksoi ainakin yhden mestaruuden: Leicester City nappasi ykköstilan keväällä 2016, kun Manchester City, Manchester United, Liverpool ja Chelsea kompuroivat. Arsenal jäi kakkoseksi, kymmenen pisteen päähän Ketuista. Arsenal hukkasi ainutlaatuisen mahdollisuuden.

Özil teki kaudella 2015-16 kuusi ja pohjusti 19 maalia Valioliigassa. Özil ehti pohjustaa alkukaudella, jouluun 2015 mennessä huimat 16 maalia, mutta jäi kolmeen loppukaudella. Vaaran merkit leijuivat ilmassa. 

https://twitter.com/Squawka/status/864583191956516869?s=20

Özil ei romahtunut heti, mutta ajautui pikkuhiljaa yhä syvemmälle mukavuusalueelleen. Vielä keväällä 2017 hän loi Sunderlandia vastaan huimat 12 maalipaikkaa yhdessä ottelussa. Samalla jalkapallo muuttui. Perinteinen positional play jäi hieman taka-alalle. Toiminta otti tilaa. Staattisuus jäi sivulle. Hyvänä esimerkkinä Liverpoolin mestaruus Valioliigassa 2020. Arsenal ei päässyt Wengerin aikana lähellekään Jürgen Kloppin Liverpoolin juoksuvoimaa. Laji muuttui.

Wenger sai lähteä keväällä 2018 – ja loppu on historiaa. Özil sai sitä ennen huiman ja superkalliin jatkosopimuksen, mutta ei sopeutunut koskaan Wengerin paikanneen Unai Emeryn tiukkaan kuriin. Özil jäi kotiin pelaamaan hyvällä menestyksellä Fortniteä ja vääntämään Twitterissä häntä moittineen Gunners-fanin Piers Morganin kanssa.

Alkoi todellinen ja erittäin kallis farssi. Tammikuussa 2021 Özil siirtyi Fenerbahçeen.

Tervetuloa Helsinkiin

Tarinassa on paljon oppia. Özil on Espanjan mestari ja maailmanmestarikin. Arsenalissa hän voitti FA Cupin kolme kertaa. Jälkikäteen voi sanoa, että siirto Emiratesille oli ehkä hyvinkin merkittävä virhe. Öziliä ei puskettu Emiratesilla koskaan seuraavalle tasolle. Sánchez koki hyvin vastaavan kohtalon.

Klopp ja Pep Guardiola puolustivat vuoron perään Öziliä julkisuudessa. Voi vain kuvitella, miten Özil olisi jommankumman alaisuudessa esiintynyt. Varmaa on, että ei olisi jäänyt kentälle kävelemään.

Asiaa on tutkittu paljon. David Epsteinin vuonna 2013 ilmestynyt The Sports Gene kertoo perusteellisesti lahjakkuudesta, harjoittelusta ja menestyksestä. Kirjan oppi on selkeä. Geenit, tausta ja lapsuuden ympäristö merkitsevät paljon. Kaiken kruunaa juuri pelaajalle sopiva laadukas valmennus.

Özilillä peruspaketti on kunnossa. Hän kasvoi tiiviissä Gelsenkirchenin jalkapallokehdossa, jossa riitti päteviä joukkueita ja kulttuuria. Hän sai laadukkaan jalkapallokasvatuksen Schalkessa ja meni eteenpäin Werder Bremenissä. Fysiikkaakin riittää: Özilillä on nopeat solut ja kestävyyttäkin. Saksalainen on 180-senttinen, mutta kevytrakenteinen.

Hänellä on siis erittäin hyvät pohjat. Nämä pohjat ja nuoruusajan innokas harjoittelu riittävät pitkälle. Kilpailu on joka tapauksessa kovaa. Maailman huipulla riittää laatua. Valmennus voi auttaa ottamaan vielä yhden askeleen. Mitä tasaisempia pelaajia pelaa vastakkain, sitä suurempi vaikutus on valmennuksella.

Wengerin lepsu vaatimustaso heijastui ihan puhtaasti esimerkiksi liikutuissa kilometreissa. Özil oli kaudella 16-17 pohjoislontoolaisten tilastoissa yhdeksäs liikutussa matkassa ja kymmenes kovavauhtisissa kiihdytyksissä. Özil pääsi helpolla. Pankkiin jäi paljon.

Özil saa toki katsoa peiliin. Hän pelasi Emiratesilla loppuun saakka omilla ehdoillaan. Özil ennen kaikkea vain pelasi – kuin aikoinaan Gelsenkirchenin kaduilla.

Fenerbahçessa Özil on pelannut kymmenisen peliä. Hän sai heti alkuun nilkkavamman ja sairasti koronan. Elokuussa hän toivottavasti saapuu Helsinkiin, kun HJK ja Fenerbahçe kohtaavat Eurooppa-liigan karsinnoissa. Turkin pääsarjan avauskierroksella hän ratkaisi voiton Adana Demirsporista. Özil teki ottelun ainoan maalin. Fenerbahçe ja HJK aloittavat keskinäisen kamppailun torstaina Turkissa.

Jos Özil on kentällä, saattaa hän esiintyä Töölössä ikävä kyllä tyhjille katsomoille. Tämä on todella sääli, sillä Özil on parhaimmillaan poikkeuksellinen pelaaja, yksi 2010-merkittävimmistä pelaajista.

Erityisominaisuuksista puhutaan jalkapallossa liian herkästi. Keskinkertaisia pelaajia brändätään pelaajamarkkinoille, vaikka pelkkä peruspelaaminen sakkaisi pahasti. Markkinoidaan kovaa potkua tai pääpelivoimaa. Jalkapallomaailmassa on todellisuudessa vain vähän hyvin poikkeuksellisia pelaajia – aivan absoluuttisella huipulla.

Özil on tähän harvaan joukkoon joskus hetkittäin kuulunut. Hän näki jotain, mitä kukaan muu ei nähnyt. Hän piti pallon kauniisti liikkeellä. Töölössä saatetaan nähdä torstaina toisessa osaottelussa 26. elokuuta vielä pilkahdus Özilin loistosta. Tämä pilkahdus, edes pienikin hetki, saattaa johdattaa unelmoivan jalkapallojuniorin uusille urille. 

On surullista, jos Özilin pelaamisen näkee Suomessa helpommin hikisessä pubissa kuin raikkaassa ulkoilmassa. Suomalainen jalkapallo on Palloliiton johdolla ottanut yhä tiukemman linjan viranomaisten poukkoileviin koronarajoituksiin. Toivottavaa on, että Özilin vasuriakin pääsee opiskelemaan paikan päälle. Jos tämä onnistuu, niin menen takuulla katsomaan, palaamaan vanhoihin muistoihin. Özil jätti otteillaan lämpimän jäljen minunkin sydämeen. Tervetuloa Helsinkiin, Mesut Özil.

https://twitter.com/mesutozil1088/status/1424819340650635264?s=21

Eero Laurila

Viime vuosien Suomen tunnetuin brittifutistoimittaja. Viiden kauden ajan Englantia kirjeenvaihtajana Hackneyn hipsterikahviloista Dundeen sateisille nummille asti kolunnut toimittaja. Asiaa pelistä ja kulttuurista. Ammattivalmentaja.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button