Uutiset

Laurila: Leeds United pelaamassa sensaatiomaista kautta – mitättömillä palkkakuluilla vallankumouksellista jalkapalloa

Marcelo Bielsa muuttaa jälleen maailmaa, kirjoittaa Eero Laurila.

Marcelo Bielsa on jättänyt jäljen Valioliigaan. Viime kaudella noussut Leeds United komeilee sarjan puolivälissä keskikastissa, sarjan toiseksi pienimmillä palkkakuluilla.

Leeds United jäi kaudella 2017-18 Mestaruussarjan sijalle 13. Bielsa otti vastuun kesällä 2018. Valkoisten suunta on siis vahvasti nouseva. Argentiinalaisen vaikutus on huomattavasti tuloksia laajempi. Sarjan puolivälissä on hyvä vetää pieni väliyhteenveto. Mitä Bielsa on tuonut Valioliigaan?

Mies vastaan mies

Jalkapallossa voi puolustaa eri tavoilla. Puolustustavat jaetaan usein karkeasti aluepainotteiseen ja pelaajavartiointiin. Molemmissa tavoissa on painotuksia. Joukkueen on hyvin vaikeaa puolustaa pelkkää aluetta tai pelaajaa. Tyylit menevät ristiin tilanteen mukaan. 

Bielsa kuuluu joka tapauksessa pelaajavartioinnillaan omaan kastiin.

Leeds United on liikkunut jokaisessa tämän kauden valioliigaottelussaan vastustajaa enemmän. Tämä perustuu juuri pelaajavartiointiin. Bielsa antaa pelaajille selkeät tehtävät. Jos esimerkiksi vasemman puolustajan tehtävänä on vartioida vastustajan oikeaa laitahyökkääjää, niin vasemman puolustajan tehtävänä on seurata oikeaa laitahyökkääjää, kaistalta toiselle.

Bielsa on käyttänyt tällä kaudella tuttua 4-1-4-1-muotoaan. Bielsa valitsee ryhmityksen lähes poikkeuksetta peleihin, joissa vastustaja pelaa neljän pelaajan alakerralla, kolmella keskimmäisellä keskikenttäpelaajalla, kahdella laitahyökkääjällä ja yhdellä kärjellä.

Nämä ottelut etenevät usein tuttua kaavaa. Leeds Unitedin hyökkääjä Patrick Bamford vaikuttaa vastustajan toppareihin, ohjaa pelin joko vasemmalle tai oikealle. Bamfordin tehtävä on vaativa, hän on ainoa joukkueen pelaaja, jonka tehtävänä on hoitaa kaksi vastustajan pelaajaa.

Bamfordin työ palkitaan alhaalla. Leeds United saa yhden pelaajan ylivoiman vastustajan keskushyökkääjää vastaan. Muut pelaajat vartioivat tarkasti. Laitahyökkääjät pelaavat laitapuolustajia vastaan, keskikenttäpelaajat vastustajan keskimmäisiä pelaajia vastaan ja laitapuolustajat vastustajan laitahyökkääjiä vastaan. Kaava toistuu kierroksesta toiseen. 

Vastustajat tuntevat tyylin hyvin. Esimerkiksi Newcastle United liikutti toissa kierroksella keskimmäisiä keskikenttäpelaajiaan väli- ja laitakaistoille. Leeds Unitedin keskusta ammotti tyhjyyttään. Heikosti ottelun aloittanut Newcastle United sai pikkuhiljaa vahvan otteen. Harakat vei laukaukset 22-9. Tehokkaasti viimeistellyt Leeds United pelin 2-1.

Vierailu St. James Parkille osoitti Leeds Unitedin haasteet. Bielsa joutuu antamaan lähes jokaisessa ottelussaan vastustajalle laadullisen ylivoiman. Jopa Newcastle Unitedilla on paremmat pelaajat. Leeds Unitedilla on bielsamaiseen jalkapalloon paremmin sopivat pelaajat. 

Bielsa on vaihtanut 3-3-3-1-muotoon, jos vastustaja pelaa ryhmityksellä 4-4-2. Muovaaminen perustuu siihen, että Bielsa haluaa alhaalle yhden pelaajan ylivoiman: kolme topparia kärkiparia vastaan.

Bielsa haluaa myös prässätä: Leeds United antaa tilastojen mukaan vastustajan pallollisille pelaajille vähiten aikaa, kun laskuihin otetaan kaikki Euroopan viisi suurinta sarjaa.

Leeds United on pelannut usein paremmin ryhmityksellä 4-1-4-1. Kakkosvaihtoehto 3-3-3-1 vaatii pelaajilta erittäin paljon erityisesti horisontaalisesti, kentän leveyssuunnassa. Esimerkiksi Burnley painoi 4-4-2-muodollaan Leeds Unitedin tammikuussa ahtaalle Elland Roadilla. Leeds United vei kolme pistettä vaivoin luvuin 1-0.

Leicester City vaihtoi viime kierroksella toisella jaksolla kolmen topparin alakertaan ja muotoon 3-4-2-1. Kettujen managerin Brendan Rodgersin temppu muutti pelin luonteen. Leicester otti pallonhallinnan vahvasti. Leeds United ei prässännyt isäntien alakertaa kolmella, vaan kahdella, usein vain yhdellä pelaajalla, hyökkääjä Bamfordilla. Bamford sai tilanteen mukaan tukea joko laidalta tai keskeltä. Ottelu osoitti, että juuri kolmen topparin ryhmitys saattaa antaa avaimia, ainakin pallonhallintaa Leeds Unitedia vastaan.

Elland Roadin perunapelto

Leeds on sarjan seitsemänneksi paras vierasjoukkue, mutta vasta sijalla 15 kotisaldoissa. Tämä perustuu vahvasti heikkoon nurmeen Elland Roadilla.

Surkea perunapelto on korvattu hiljattain väliaikaisratkaisulla. Joukkueen syöttöpeli ei toimi jos kenttä on muhkurainen. Tämä nähtiin karulla tavalla FA Cupissa, kun Kakkosliigan Crawley Town voitti Broadfield Stadiumilla Leeds Unitedin 3-0.

FA Cupin tappio osoitti jälleen, että Bielsa ei juuri tee kompromisseja hänelle ehdottomissa asioissa. Leeds United etenee tyylillään. Sama piirre heijastui karusti Old Traffordilla, kun Manchester United jyräsi Leeds Unitedin 6–2.

Bielsa piti tiukasti kiinni tyylistään. Leeds United yritti ottaa aloitteen, laatuylivoimalla jyllännyt Manchester United iski vastaan ja nautti yksi vastaan yksi -tilanteista.

Ottelun jälkeen Bielsa puhui hukatuista maalipaikoista. Hän näki, että Leeds United loi avausjaksolla aivan vastaavat paikat, mutta hävisi ensimmäisen 45-minuuttisen 1–4. Ottelu herätti mielenkiintoisen keskustelun. Manchester Unitedin ikonit Gary Neville ja Roy Keane antoivat kehut Leeds Unitedille: Bielsa saapui Old Traffordille pelaamaan, ei pelkäämään.

Liverpool ja Manchester City joutuivat syksyllä tiukoille Leeds Unitedin kanssa. Manchester United osoittautui haastavammaksi vastustajaksi. Manchester United onnistui tekemään maalit tehokkaasti – ja vastaavasti estämään Leeds Unitedin maalinteon.

Juuri Ole Gunnar Solskjærin siilijalkapallo on myrkkyä Bielsalle. Jos Leeds Unitedin houkuttelee kuorestaan ja iskee vastaan, selustaan jääneeseen tyhjään tilaan, joutuu  joukkue herkästi alhaalle. Esimerkiksi juuri Livepool ja Manchester City hakivat aloitetta, hallitsivat palloa ja prässäsivät korkealla.

Yksityiskohdat tekevät eron

Bielsa tunnetaan yksityiskohtiin paneutuvana valmentajana. Hän haluaa antaa pelaajille työkaluja, joilla ratkoa tilanteita. Bielsa perustaa ajattelunsa siihen, että vain harva pelaaja maailmassa – esimerkiksi Lionel Messi – voi pelata puhtaasti vaistoillaan. Tavalliset tallaajat tarvitsevat työkaluja (linkit ensimmäiseen ja toiseen Bielsa-kirja-arvosteluumme).

Bielsa ei opeta työkaluja juuri pienpeleillä vain suljetuilla harjoitteilla (linkki Helsingin-harjoituksiin). Leeds Unitedin pelaaminen perustuu jatkuvaan, tiettyihin mekanismeihin pohjautuvaan pelaamiseen.

Leeds United kohtaa ongelman, aistii ärsykkeen ja toimii tilanteeseen sopivalla mallilla. Katsojan kannattaa esimerkiksi seurata, miten joukkue rakentaa pallollisen pelaajan lähelle tukikolmioita ja ratkoo tilanteet. Leeds United eteneekin erittäin taitavasti vertikaalisesti jopa yhtä kaistaa pitkin, ahtaissakin pelitiloissa. Tavoitteena on syöttää pallo liikkeeseen, vauhdilla etenevälle pelaajalle.

Bielsamaisuus pureutuu pieniinkin yksityiskohtiin. Leicester-ottelussa joukkueen 3–1-maali syntyi Kettujen vapaapotkun jälkeen. Leeds United lähti nopeaan vastaiskuun. Stuart Dallas sai pallon vasemmalla laitakaistalla. Hän lähtikin kuljettamaan hieman alaspäin, ja loi samalla tilaa taakseen.

Tämä on selkeä vinkki lähimmälle tukipelaajalle: liiku syntyneeseen tyhjään tilaan. Mateusz Klich aisti tilanteen, toimi cuen mukaisesti. Dallas kääntyi ja syötti eteenpäin juosseelle Klichille. Hän jatkoi pallon selustaan läpi kiitäneelle Bamfordille. Kuljeta alas, juokse ylös -mekanismi ratkaisi kolme pistettä.

Kohti maalia

Bielsa on laskenut, että jokaisessa jalkapallo-ottelussa on kymmeniä ja kymmeniä mahdollisuuksia tehdä maali. Hän pitää sulana hulluutena sitä, että joukkue ryhtyy esimerkiksi johtoasemassa suojelemaan johtoaan ja lopettaa hyökkäämisen. 

Leeds United yrittää tehdä maalin heti, kun mahdollista. Jos esimerkiksi Bamford onnistuu livahtamaan vastustajan puolustuslinjaan mixed positioniin, kahden pelaajan väliin, tai topparin pimeälle puolelle, sopivasti selän taakse, niin diagonaalipallo pamahtaa takuulla englantilaisen juoksulinjalle. 

Tätä ei pidä ymmärtää väärin. Leeds United toimii todennäköisyyksien mukaan, ei heittele palloja boksiin summittaisesti. Kaikki perustuu siihen, että Bielsa on analysoinut ne tuhannet ja tuhannet jalkapallo-ottelut ja kirjoittanut kirjankin 11 maaliin johtavasta polusta. 

Tämä toimintatapa on tuottanut ylivoimaa: Leeds United on reippaan 20 miljoonan punnan palkkakuluillaan pelaamassa sensaatiomaista kautta, ei pelkästään tuloksellisesti, vaan puhtaasti urheilullisesta näkökulmasta. Tämä jalkapallo muuttaa maailmaa.

Manchester United jyllää noin kahdeksankertaisella palkkarakenteella. Arsenal, Chelsea, Manchester City tai Liverpool saattaa kuluttaa herkästi yhteen pelaajaan vastaavan summan, jolla Leeds United on rakentanut koko joukkueen.

Leeds United on tehnyt tällä kaudella 35 maalia. Kesällä siirtomarkkinoilla neljännesmiljardin kuluttanut Chelsea on samoissa lukemissa. Linjojen murtaminen, rohkea eteneminen näkyy päästettyjen osumien tilastossa. Leeds United on päästänyt jo 36. Vain West Bromwich on tällä saralla heikompi.

Numerot kertovat paljon. Bielsa korostaa usein jalkapallon viihdearvoa. Leeds Unitedin peleissä mennään eikä meinata.

Bielsa jakaa jalkapalloihmiset

Bielsa jakaakin jalkapalloihmiset. Lähes jokainen Leeds Unitedin vastoinkäyminen saa aikaan hymistelyä suunnassa, jos toisessa. Tämä on erikoinen ilmiö: Bielsa ei koskaan tappion jälkeen turvaudu tekosyihin.

Kyse on lopulta siitä, miten ihminen suhtautuu jalkapalloon. Jos haluaa antaa lajille jotain, oppia ja kehittyä, niin Bielsaa arvostaa. Jos vain ottaa, niin Bielsa saattaa ärsyttää. Hän onkin hyvä mittari sille, miten ihminen suhtautuu jalkapalloon.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button