fbpx
ArtikkelitValioliiga

Seppinen: Heitä vihataan, mutta he rakastavat sitä – Elland Road tarjoaa vaikuttavimman stadionkokemuksen Englannissa

Leeds United vietti vuosia alamaissa, mutta kaupungin syvä jalkapallokulttuuri kantoi synkkinä aikoina. Äänekkäät fanit pitävät vihattua seuraa yhtenä suurista, vaikka mestaruuksiin ei ole paluuta.

”Infernaalinen meteli kuului opettajanhuoneeseen asti.”

Eräs ala-asteen opettajistani käytti toistuvasti omintakeista letkautustaan, kun saapui aamulla luokkahuoneeseen. Se palasi mieleeni, kun vierailin alkuvuodesta 2019 ensi kertaa Elland Roadilla.

Siellä metelin infernaalisuus oli kuitenkin jotain muuta kuin lasten hälinää luokkahuoneessa.

Minulta on usein kysytty, missä kaupungissa tai millä stadionilla oli vaikuttavin tunnelma Britanniassa. Vastaus on kristallinkirkas – Leeds ja Elland Road.

Ei sirkustemppuja

Elland Roadilla lehdistön edustajana tunsi yleisön lähellään. Toimittaja-aitio oli vaatimaton, ja sen sivukulmassa lähimmät kannattajat istuivat tai seisoivat kosketusetäisyyden päässä.

Vierailin otolliseen aikaan. Leeds United pelasi Championshipissa, ja vastassa oli Derby County. Vakoilukohu oli vellonut brittimediassa. Marcelo Bielsan ja Frank Lampardin välillä kipinöi.

Huima stadionkokemus ei vaatinut sirkustemppuja tai keinotekoista viihdettä. Intohimoiset kannattajat loivat sen luonnostaan. Lampardin vierailu löi liekit roihuun.

Leedsiläinen mielenmaisema on hyvin mustavalkoinen. Olet yksi meistä, tai olet vihollinen. Bielsasta oli tullut heidän Jumalansa, joten kaikki hänen vihollisensa olivat heidänkin vihollisiaan.

We are Leeds United. We spy, where we want!”, oli kannattajien älämölöstä erottuva ydinviesti, mikä kuvasi osuvalla tavalla leedsiläisyyteen miellettyä, ärsytystä monissa aiheuttavaa arroganssia.

Kun on kerran päässyt vihatun asemaan, tietä takaisin ei ole. Vierailin puolitoista vuotta myöhemmin, syksyllä 2020, uudestaan Leedsissä. Ensi kommentit koronaviruksen hiljentämässä kaupungissa todistivat yhä inhoa Lampardia kohtaan, vaikka hän valmensi jo Chelseassa.

Ennen kaikkea leedsiläiset pitävät meteliä itsestään. Vaikka joukkue pelasi vuosina 2004-2020 Championshipissa ja muutaman kauden jopa Ykkösliigassa, epärealistinen itsetietoisuus ei ollut hävinnyt paikallisten sieluista.

Vaikka talvella 2019 takana oli ollut pettymyksiä yli 15 vuotta putkeen, se ei ollut sammuttanut hellyttävän mustavalkoista uskoa omasta suuruudesta.

”Nähdään Valioliigassa!”, huikkasi eräs humalainen leedsiläinen, kun poistuin myöhään illalla stadionin kupeessa sijaitsevasta The Old Peacock -pubista, jonne seuran kannattajat kokoontuvat pelipäivinä.

”Vakiinnutamme nyt paikkamme, sitten taistelemme eurosijoista ja pokaaleista, jonne kuulumme”, kertoi toinen, kun Leeds oli kesällä 2020 noussut takaisin Valioliigaan.

Vaikka takana oli puolitoista vuosikymmentä Valioliigan ulkopuolella, paikallisten puheenvuoroista paistoi ulkopuolisen korvaan jopa hämmästyttävä optimismi: Me kuulumme Valioliigan mestaruustaisteluun – ja meidän pahimpia vihollisiamme ovat Manchester United ja Chelsea, eivät Bradford Cityn, Huddersfield Townin tai Sheffieldin seurojen kaltaiset mitättömyydet.

Pyhää vihaa ja suurta rakkautta

Leeds on omintakeinen jalkapallokaupunki Länsi-Yorkshiressa, Pohjois-Englannissa. Leeds on väkiluvultaan (yli 790 000) selvästi isoin kaupunki Länsi-Yorkshiressa ennen noin 540 000 asukkaan Bradfordia.

Asukasluvultaan kyseessä on Birminghamin jälkeen toiseksi suurin alue Englannissa.

Vuonna 1919 perustettu Leeds United on kaupungin kruununjalokivi ja ainoa jalkapalloseura ammattilaistasolla. Vuonna 1897 rakennettu ja avattu Elland Road on tunnelmaltaan intensiivinen. Kannattajat jaksavat pitää ääntä 90 minuuttia ja sen jälkeenkin, mutta urheilukulttuuri heijastuu muistakin kaupungin seuroista.

Jalkapallossa vanhempia seuroja ovat vuonna 1908 perustettu Farsley Celtic ja 1909 perustettu Guiseley. Molemmat seuroista pelaavat maan kuudenneksi korkeimmalla sarjatasolla, National League Northissa.

On toki huomioitava, että nykymuotoista Leeds Unitedia edelsi vuonna 1904 perustettu Leeds City, joka pelasi Elland Roadilla. Seura rikkoi sääntöjä maksamalla ensimmäisen maailmansodan aikana palkkaa pelaajilleen. Se johti kaudeksi 1919-1920 erottamiseen jalkapalloliigasta kahdeksan pelin ajaksi sekä lopulta Leeds Cityn hajoamiseen.

Syntyi Leeds United, jolla ei ollut siteitä vanhaan Leeds Cityyn tai sen historiaan.

Urheilukulttuuri elää vahvasti muissakin lajeissa. Vuonna 1890 avattu, kaupungin eteläisellä puolella sijaitseva Headingley Stadium kattaa vuonna 1863 perustetun krikettiseuran Yorkshire CCC:n ja 1870 perustetun rugbyseuran Leeds Rhinosin.

Kaupungin alemmilla sarjatasoilla pelaavia rugbyseuroja ovat Hunslet ja Leeds Tykes. Lisäksi Leeds Chiefs pelaa jääkiekkoa maan toiseksi korkeimmalla tasolla.

Moninaisesta tarjonnasta huolimatta kaupungin urheilukuvasto piirtyy julkisuuteen yksinomaan Leeds Unitedin kautta. Seuran ympärille ja kannattajien alitajuntaan on iskostettu syvään ”me vastaan muu maailma” -mentaliteetti. Pyhää vihaa muulle maailmalle, syvää rakkautta omillemme.

Ei järin tervehenkinen ajatusmalli laajemmissa sosiologisissa silmänaloissa, mutta se luo kieltämättä syvän identiteetin ja tarinalliset mielikuvat jalkapalloseuran ympärille.

Tunteita ympäri saarivaltiota

Leedsin paluu Valioliigaan on tehnyt sarjalle hyvää monessakin mielessä. Harmaan veden paikallaan polkevia seuroja sarjassa on nähty liikaakin. Sellaiseksi Leedsiä ei voi kutsua.

Vastustajien kannattajien inho seuraa, tai oikeastaan sen faneja kohtaan avautui uudella tavalla Britanniassa.

Konkreettisimmin se hahmottui, kun tein kauden 2019-2020 Urheilulehden kausioppaaseen laajaa artikkelia vihollisuussuhteista, niin sanotusta rivalryista Britanniassa. Haastattelin aihetta tutkineita ihmisiä Liverpoolin John Moores -yliopistossa ja Durhamin yliopistossa.

Mielenkiintoista tausta-aineistoa tarjosi Chris Whitingin vuosina 2012-2013 tekemä tutkimus, jossa hän haastatteli 2100 fania jokaisesta tuolloisesta Englannin jalkapalloliigan 92 seurasta.

Leedsin fanit mainitsivat kolmen suurimman vihollisensa joukossa Chelsean ja Manchester Unitedin, vaikka olivat tuohon aikaan olleet jo kymmenisen vuotta pois Valioliigasta. Se kuvasi osuvasti kannattajien mielenmaisemaa omasta suuruudestaan.

Lähes kaikilla muilla seuroilla pitkä ajanjakso eri sarjatasolla kuin vanha vihollinen vaihtaisi miellettyä ykkösvihollisseuraa. Whiting oli vertaillut, miten kannattajien mielenmaisema oli muuttunut vuosien 2003-2013 välillä. Peräti 17 seuran ykkösvihollinen oli muuttunut 10 vuoden aikana. Leeds oli tässä katsannossa poikkeus.

Myös peräti 14 joukkueen fanit mainitsivat Leeds Unitedin kolmen suurimman vihollisensa joukossa. Se oli selvästi suurin määrä mainintoja kaikista seuroista.

Leedsin vihaamiselle on monia luonnollisia syitä. Seuran äänekkäät fanit ja väkivaltainen huligaanihistoria ovat oma lukunsa. Vaikka huliganismi on saatu pyyhittyä tehokkaasti pois brittifutiksen julkikuvasta, etenkin Leedsissä väkivallan pelko ja uhka ovat yhä olemassa.

Ensimmäisellä vierailullani kaupungissa lyöttäydyin pelin jälkeen norjalaisen Anders Palmin seuraan. Hän neuvoi ottamaan lipun esiin ennen astumista The Old Peacock -pubiin. Ilman seuran tunnusvärejä humalaisten fanien keskellä olisi vaara identifioitua vieraskannattajaksi. Portsarikin painotti asiaa.

Leedsin keskeinen maantieteellinen sijainti Pohjois-Englannissa tekee siitä oivallisen vihollisen seuroille, joilla sellaista ei löydy luontevasti oman kaupunkinsa sisältä tai muuten lähialueilta.

Historialliset jännitteet tekevät Leedsistä merkityksellisen myös Chelsean ja Manchester Unitedin kaltaisten seurojen silmissä, vaikka viime vuosikymmenten ja nykypäivän urheilullisesta näkökulmasta se voi näyttää naurettavalta.

Leeds Unitedin ja Manchester Unitedin vihollisuussuhdetta kutsutaan yhä jopa ruusujen sotana, mikä osaltaan kuvaa brittien traditionalistista tapaa suhtautua mihin tahansa asiaan.

Bielsa palautti ilon

Kun Bielsa saapui kesällä 2018 joukkueen päävalmentajaksi, Leeds United oli vakiinnuttanut paikkansa Championshipin harmaana ja sekavana keskikastin nippuna.

Bielsa on luonut maineen tietynlaisena oman tiensä kulkijana, jota osa lajimaailmasta palvoo ja jolle osa alentuvasti naureskelee. Uhkakuviakin leijui ilmassa, sillä Leedsin puikoissa oli ennen Bielsaa käynyt viimeisen kahdeksan vuoden aikana 10 eri päävalmentajaa.

Bielsa on ehdottomuudessaan omaa luokkaansa. Hänen historiastaan löytyy pestejä, joissa ehdottomuus on ajanut nopeastikin törmäyskurssille seurajohdon kanssa.

Omistaja Andrea Radrizzani oli kuitenkin tehnyt kotiläksynsä ja tiesi, millaisen ja mitä asioita vaativan persoonan oli palkannut. Bielsa hurmasi leedsiläiset nopeasti paitsi maanläheisellä persoonallaan, myös omaleimaisella vauhdikkaalla jalkapallollaan.

”Olen nähnyt… no, monenlaista jalkapalloa. Bielsalainen jalkapallo on kaunista ja kiinnostavaa”, Leeds United Supporters’ Trustin varapuheenjohtaja Graham Hyde kuvaili yleisiä tuntoja elokuussa 2020, kun kierrätti allekirjoittanutta ympäri kaupunkia ja esitteli seurasta tehtyjä seinämaalauksia.

Rakkautta valmentajaa kohtaan ei välttämättä tajua ulkopuolelta, mutta leedsiläisillä on lähimuistissa huonot ajat. Kaikista fanien suuruusharhoista huolimatta nykytilannetta osataan arvostaa. Kuvaavaa on, että viidestä seinämaalauksesta kaksi esitti Bielsaa.

Andy McVeighin ja Nicholas Dixonin maalaama, argentiinalaisvalmentajan pyhäksi nostama Bielsa the Redeemer on mukaelma kuuluisasta Christ the Redeemer -patsaasta Rio de Janeirossa. Leedsiläisessä puistossa Hyde Parkilla erään rakennuksen seinässä oli puolestaan Irek Jasutowiczin maalaama iso teos Bielsasta.

”A man with new ideas is madman until his ideas triumph”, lukee Bielsan kasvojen vierellä.

Tunteita herättävä kaupunki, tunteita jakava seura ja tunteita jakavat kannattajat ovat saaneet tavallaan näköisensä valmentajan.

Bielsan omaleimainen jalkapallo hurmaa paikallisia, mutta ennen kaikkea hän on palauttanut ilon intohimoisen kannattajakunnan keskuuteen.

Toisaalta leedsiläiset myös syttyvät kritiikistä, jota Bielsan vastajännärit antavat aina tilaisuuden tullen konkarivalmentajalle.

Realismin rajat ovat kuitenkin olemassa. Leedsiläiset voivat puhua sydämiensä kyllyydestä kuuluvansa suurten joukkoon. Realismia on kuitenkin se, että seura operoi viime kaudella kolmanneksi pienimmällä ja tällä kaudella toiseksi pienimmällä palkkabudjetilla Valioliigassa.

Englantilaisen jalkapallon pelikenttä on muuttunut siitä, kun Leeds voitti 1990-luvun taitteessa pääsarjamestaruuksia.

Siihen ei ole paluuta, mutta jalkapallokaupunkina Leeds kuuluu ehdottomasti Valioliigaan.

Lari Seppinen

Kolme vuotta Englannissa Sanoman kirjeenvaihtajan hommissa kerrytti paikan päällä 150 ottelun ja 59 eri stadionin kokemuksen brittifutiksesta. Entinen Myllykosken Pallon tiedottaja. Aina kynä kädessään.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Back to top button