fbpx
Artikkelit

Laurila: Marcelo Bielsa voi ratkaista Leeds Unitedin ongelmat vain yhdellä tavalla

Rangnickilaista ja bielsalaista jalkapalloa yhdistää pari asiaa.

Valioliigan vanhat tähdet Ian Wright ja Steve McManaman antoivat palaa taukopuheissaan, kun Arsenal johti lauantaina Leeds Unitedia vastaan 3-0. Kaksikko näki Valioliigan kansainvälisessä lähetyksessä, että Marcelo Bielsa tarvitsee B-suunnitelman – muuten Arsenal takoo tylyt lukemat.

Bielsa ei muuttanut toiselle jaksolle juuri mitään. Leeds jatkoi tutuilla periaatteilla, 4-1-4-1-muodolla, hyvin vahvalla pelaajavartioinnilla ja onnistuikin hieman kääntämään pelin kulkua. Toinen jakso päättyi 1-1. Elland Roadilla kaikui ”Marcelo Bielsa”. Argentiinalaisen nimeä laulettiin, vaikka Manchester City murskasi putoamiskamppailuihin jämähtäneen Leedsin viime kierroksella 7-0. 

Anti Bielsa -joukot vauhdissa

Bielsa valmentaa neljättä kauttaan Elland Roadilla. Hän on paineen alla ja pahassa paikassa. Leeds lähti lauantaina otteluun hyvin vajavaisella kokoonpanolla. Peräti yksitoista pelaajaa puuttui vahvuudesta. Penkille mahtui 15-vuotias Archie Gray ja joukko hieman vanhempia junioreita.

Leedsin palkkakulut on Valioliigan pienimpiä. Vain Brentford rimpuilee pienemmällä palkkarakenteella. Tämä näkyy karusti. Joukkueen laatu on heikkoa, kun pelaajia tippuu sairastuvalle. Leeds on vielä viisi pistettä putoamisviivan paremmalla puolella, mutta tilanne voi muuttua nopeastikin.

Anti Bielsa -joukot saavat totta kai vauhtia. Argentiinalaista isketään rajusti oikealta ja vasemmalta. Bielsa herättää peruskaavasta poikkeavalla tyylillään tunteita ja mielipiteitä, mutta ei murru. Leeds etenee rohkeasti, yrittää löytää kolmatta pelaajaa, pelata ahtaisiin väleihin. Jatkuvat pallonmenetykset kostautuvat. Valvonta pettää ja vastustaja on läpi. Junioripainotteinen tai vain yksinkertaisesti turhan heikko kokoonpano maksaa oppirahojaan. Laatu vie pitkälle jalkapallossa.

Vahvaan pelaajavartiointiin perustuva puolustaminen on noussut jälleen esille. Manchester City onnistui luomaan tiistaina vapaan pelaajan keskikaistalle houkuttelemalla vieraiden keskikenttäpelaajat joko vastaan tai liikuttamalla heidät laidoille. City suisti jatkuvilla paikanvaihdoillaan Leedsin raiteiltaan.

Arsenal jatkoi hyvin vastaavilla lääkkeillä. Hyökkääjä Alexandre Lacazette liikkui laajalla säteellä. Leedsin toppari Robin Koch seurasi tunnollisesti. Tykkimiesten keskikenttäpelaajat liikkuivat laidoille ja keskustaan syntyi tilaa. Leeds näytti tiistaina ja lauantaina haavoittuvaiselta, pahimmillaan karmealta, kun vastustajan huomattavasti laadukkaammat pelaajat saivat jatkuvia 1v1-tilanteita.

Leeds antoi avaimet Citylle ja Arsenalille. Hyvät pelaajat nousevat usein esiin paineen alla. Jatkuva 1v1-pelaaminen pakottaa Kevin De Bruynet ja kumppanit pelaamaan jatkuvasti päkiöillään. Ylimääräinen aika saattaa joskus jopa hidastaa maailmantähtiä. Bielsa ei heille aikaa anna ja saa joskus maksaa kovan hinnan. Kuvaavaa on, että Leeds otti viime kaudella ikimuistoisen vierasvoiton Etihadilla, kun Manchester City sai aikaa yhden pelaajan vajaalla taistelleita vieraita vastaan. Jalkapallo on joskus eriskummallista. Liika aika ja tila saattavat aiheuttaa pallolliselle joukkueelle pulmia.

Teoriassa Leeds voi vetäytyä, parkkeerata linja-auton ja antaa aikaa. Antaa hämäävän tunteen ja hidastaa virtausta. Bielsa ei tätä tee. Hänelle jalkapallo on viihdettäkin. Bielsa on Bielsa.

Bielsalaisuus ja rangnickilaisuus

On selvää, että vastustajat osaavat pelata Leedsiä vastaan yhä paremmin. Bielsa teki tämän huomion jo avauskierroksilla. 

Pelkkä pelaajavartiointi ei selitä joukkueen haasteita – vaikkakin Leeds on tyylillään omassa kastissaan. Jalkapallossa yhdistyy aina pelaajavartiointi ja aluepainotteisempi puolustaminen. Bielsalla paino on roimasti ensimmäisessä.

Manchester Unitedin tilapäinen manageri Ralf Rangnick on johtanut palloa kohti suuntautuvan puolustuspelaamisen koulukuntaa. Tämä on aluepainotteisen puolustamisen väkevä alahaara, joka on nosteessa esimerkiksi Saksassa.

Rangnickilaisessa jalkapallossa hyökätään erilaisia apukeinoja käyttämällä rajusti kohti palloa. Vastustajan painottoman puolen pelaajat jätetään jopa korostetun vapaaksi. Yksi apukeino on esimerkiksi cover shadow, prässiin irtoava pelaaja jättää vähintään yhden pelaajan varjoon, kun liikkuu kohti palloa. Joni Ahokkaan mainio Rangnick-juttu avaa saksalaisen ajattelua enemmän.

Rangnickilaista ja bielsamaista jalkapalloa yhdistää pari asiaa. Molemmat pyrkivät aloitteellisuuteen. Molemmat toimivat parhaimmillaan tehokkaasti, mutta romahtavat herkästi. Rangnickin oppipojan Ralph Hasenhüttl’n Southampton päästi 16 kuukauden sisään kaksi kertaa yhdeksän maalia, hävisi Leicesterille ja Manchester Unitedille 0–9. Niin ikään koulukuntaan kuuluvan Jürgen Kloppin Liverpool antautui lokakuussa 2020 seitsemän kertaa Aston Villalle ja hävisi 2–7.

Klopp ja Hasenhüttl pitivät tyylistään kiinni. Niin pitää Bielsakin. Hän ei luovu periaatteistaan. Tämä on ainoa ja oikea tie. Leeds United voi muuttaa tyyliä vain vaihtamalla vetäjää. Ja seuran johdolla on kaikki oikeus tämä ratkaisu tehdä.

Yksi asia kummastuttaa ja hämmästyttää

Bielsa saa usein kritiikkiä pokaalittomuudestaan. Todellisuudessa hän on seuran kaikkien aikojen parhaita pisteenkerääjiä voittoprosentillaan 53. Vain seuran ikoni Don Revie yltää vuonna 1919 perustettujen valkoisten pitkässä historiassa vastaavaan lukuun. Jokainen aito jalkapalloihminen arvostaa Marcelo Bielsaa. Hän on inspiroinut ehdottomuudellaan koko jalkapallohullua kaupunkia, kuten Lari Seppinen ansiokkaassa Leeds-tarinassaan kirjoittaa.

Bielsa, 66, on loistava, lajin kehityskulkuun vaikuttanut jalkapallovalmentaja, mutta ihmeitä hän ei tee. Leedsin nykyisillä pelaajilla on vaikeuksia saada syöttöjä omille. Perussuoritukset pätkivät, kun Kalvin Phillips, Patrick Bamford, Rodrigo ja kumppanit huilaavat. Esimerkiksi ilman Phillipsiä Leeds on voittanut Valioliigan peleistään vain 14 prosenttia. Englannin maajoukkueeseen nousseen keskikentän pohjapelaajan kanssa Leeds on voittanut 46 prosenttia Valioliigan peleistään.

https://twitter.com/williamhill/status/1472286795861827595?s=21

Pelaajien laatu ei heijastu vain puitteissa pallollisessa pelaamisessa. Puolustaminen on aivan samalla tavalla opeteltava asia, jossa korostuvat tietyt aliperiaatteet, mekanismit ja käyttäytymiset. Esimerkiksi hyökkääjä Daniel James ei pystynyt vastaamaan Etihadilla tiistaina puolustuspelitaidoillaan isäntien pallonhallintaan. James liikkui, mutta ei juuri vaikuttanut Taivaansinisiin, häirinnästä puhumattakaan.

James ja ylempi keskikenttä Tyler Roberts ennakoivat ja kommunikoivat hyvin puutteellisesti. Tämä kaikki heijastui muun muassa heikkona puolustusroolin vaihtona. Jos Roberts nosti porrasta ylemmäs, ei James pudonnut keskikentälle paikkaamaan. City sai vapaan pelaajan keskelle. Voi vain ihmetellä, oppiko James parissa vuodessa Old Traffordilla juuri mitään perusasioita.

Lauantaina Bielsa puuttui asiaan. Hyökkääjänä aloittanut Joe Gelhardt hoiti tehtävän paremmin. Gelhardt jopa paransi toisella jaksolla. Tämä on bielsamaista viilaamista. Hän säätää, muokkaa pelaajien käyttäymistä. Wright ja McManaman saavat huudella taikatemppuja lämpimässä studiossaan, mutta Bielsa valmentaa. Nämä pienet yksittäiset muutokset jäävät huomaamatta televisiolähetyksissä, koska asiantuntijoilta ja selostajilta puuttuu turhan usein riittävä ymmärrys nyanssitasolla tai ylipäätään kiinnostus sukeltaa syvemmälle lajin maailmaan. Tämä totta kai vaikuttaa suuren yleisön muodostamaan mielipiteeseen.

Juuri keskustan puolustaminen kummastuttaa ja hämmästyttääkin. Bielsa antaa jokaiselle pelaajalle hyvin tarkat puolustustehtävät. Hän ei aseta vastustajan pelaajia juurikaan eriarvoisiin asemiin (vaikkakin alhaalla Leeds haluaa pitää aina yhden pelaajan ylivoiman vastustajan hyökkääjää tai hyökkääjiä vastaan). Leeds ei esimerkiksi ohjaa vastustajaa vahvasti laidalle, käytä sivurajaa apuna, tietynlaisena prässiansana, vaan pitää laitahyökkääjät varsin leveällä, joko valvomassa tai vartioimassa vastustajia. Tämä johtaa juuri herkästi keskikaistan avonaisuuteen ja eroaa merkittävästi vaikkapa juuri rangnickilaisuudesta, jossa keskusta tukitaan, jos pallo on keskikaistalla.

Bielsa haluaa, että Leeds on pelaajavartioinnillaan valmis iskemään riiston jälkeen vastaan. Joukkueen avonainen pakka johtaa herkästi vastustajan avonaisuuteen, eräänlaiseen hallittuun kaaokseen. Tällä hetkellä nopeista positiivisista tilanteenvaihdoista puuttuu terä, koska oikeastaan vain Raphinhalla riittää laatu iskeä vastaan. Joukkueelle ei riitä edes merkittävä pelaajamäärällinen ylivoima, vaan lupaavat ylivoimahyökkäykset tukahtuvat pallonmenetyksiin – ja sitten mennään jälleen omaan päähän.

Tilanne on totta kai vakava Elland Roadilla – ja Bielsa ansaitsee hyvin perusteltua kritiikkiä. Pelaajien uudelle tasolle kehittänyt Bielsa on välttänyt Leeds-urallaan pahemmat loukkaantumissumat. Nyt tekee tiukkaa. Surkuhupaisaa on, että esimerkiksi Bamford ehti pelata toivuttuaan vain muutamia minuutteja, kunnes loukkaantui tuulettaessaan maaliaan. Seuran on joka tapauksessa tutkittava, mihin vammakierre juontaa juurensa.

Kaiken kohun keskellä Bielsa luo jääräpäisyydellään pohjia valkoisten uudelle nousulle. Leeds pitää kiinni tyylistään, vaikka vastoinkäymiset seuraavat toisiaan. Jossain vaiheessa tämä palkitaan. Marcelo Bielsa voi ratkaista Leeds Unitedin ongelmat vain yhdellä tavalla: pitämällä kiinni periaatteistaan.

 

Eero Laurila

Viime vuosien Suomen tunnetuin brittifutistoimittaja. Viiden kauden ajan Englantia kirjeenvaihtajana Hackneyn hipsterikahviloista Dundeen sateisille nummille asti kolunnut toimittaja. Asiaa pelistä ja kulttuurista. Ammattivalmentaja.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button