fbpx
Valioliiga

Brightonin tilastot hämmentävät – heikkoon pistepottiin selkeä syy

Lassi Kalin pureutuu Lokkien erikoisiin tilastoihin.

Brighton Hove & Albionilla on Valioliiga-kautta jäljellä kahdeksan ottelua. Sarjasijoitus on 30 pelatun ottelun jälkeen 16. Joukkue on putoamisviivan yläpuolella kuuden pisteen turvin. Brightonin ja viimeisen putoajan, Fulhamin, välissä on vielä Newcastle, jota Brighton on neljä pistettä edellä.

Brighton on tällä hetkellä putoamistaistelussa. Se on voittanut 30 pelatusta ottelusta seitsemän, päätynyt tasapeliin 11 kertaa ja kärsinyt 12 tappiota. Katsoessani Brightonin otteluita kauden alussa ajattelin, että joukkue voisi olla kauden yllättäjä. Tilastojen valossa sarjasijoituksen pitäisikin olla selvästi parempi.

Brighton pelaa omaa peliään vastustajasta riippumatta. Ryhmityksen 3-4-1-2 wing-backit nousevat jopa samaan aikaan. Brighton hyökkää rohkeasti ja suunnitelmallisesti. Sillä on joukkueessaan nopeita ja luovia pelaajia, jotka ovat taitavia pallon kanssa. Puolustus on tasainen, ja Robert Sánchezin korvattua alkukaudesta heikosti pelanneen Matt Ryanin on tolppien väliinkin saatu varmuutta.

Pallonhallinta on kauden aikana ollut keskimäärin Brightonin hyväksi lähes 51%. Pallonhallinta on turhaa, jos sen avulla ei luoda maalipaikkoja, mutta Brighton luo.

https://twitter.com/xGPhilosophy/status/1374054386570256390?s=20

Tilastot Brightonin puolella

Sillä on seitsemänneksi eniten maalintekoyrityksiä ja luotuja maalintekopaikkoja, sekä kahdeksanneksi eniten keskityksiä koko sarjassa. Onnistuneita keskityksiä Brightonilla on kolmanneksi eniten sarjassa.

Se on pitänyt palloa 30 ottelusta kahdessatoista kohtaamisessa vähemmän kuin vastustaja. Kaksi näistä oli Liverpoolia vastaan, ja Brighton sai näistä kohtaamisista neljä pistettä. Neljä Brightonin seitsemästä voitosta on tällä kaudella tullut ottelusta, jossa se on pitänyt vastustajaansa vähemmän palloa. Brighton on parhaimmillaan, tai ainakin tehokkaimmillaan, kun se ei ole ottelun palloa hallitseva osapuoli ja pääsee käyttämään vastahyökkäyksiä.

Maalinteossa Brighton on onnistunut 33 kertaa ja päästänyt 38 maalia. Joukkueen maaliodottama 41,87 on liigan kahdeksanneksi korkein, ja suurempi kuin esimerkiksi Arsenalin, Tottenhamin ja Evertonin. Brighton on tehnyt lähes 10 maalia vähemmän kuin tilastojen valossa olisi pitänyt. Maaliodottamansa on alittanut enemmän vain Fulham (-11,12) ja lähes varmasti putoava Sheffield United (-10,82).

Maaliodottama Brightonilla on kuitenkin selvästi isompi kuin Fulhamilla ja Sheffield Unitedilla. Laadukkaita maalipaikkoja on tarpeeksi, mutta Brightonin viimeistely ei ole sillä tasolla, millä sen pitäisi olla. Joukkueessa on vain kuin yksi pelaaja, joka kykenee tekemään maalin edes harvoin. Paras maalintekijä Neal Maupay on tehnyt kahdeksan maalia, ja seuraavaksi eniten maaleja (4) ovat tehneet Leandro Trossard, Danny Welbeck ja toppari Lewis Dunk. Maupayn henkilökohtainen maaliodottama on 11,28, jonka valossa hänellä pitäisi olla kolme maalia enemmän tehtynä. On siis selvää, että juuri laadun puute on yksi selkeimmistä syistä tehottomuuteen. Brightonilta puuttuu maailmanluokan laatu hyökkäysosastostaan.

Varahyökkääjät Aaron Connolly ja Danny Welbeck eivät ole pystyneet helpottamaan tarpeeksi Maupayn taakkaa maalinteossa, vaikkakin jälkimmäinen on kunnostautunut kahdella viime kierroksella. Tilanne olisi jo ihan toinen, jos Maupay olisi onnistunut odotusten mukaisesti, ja maalinteon taakka ei olisi vain yhden miehen harteilla. Muutamalla lisämaalilla jokin 11 pelatusta tasapelistä olisi muuttunut voitoksi ja jokin tappio tasapeliksi. Erot putoamistaistelussa ovat pieniä.

https://twitter.com/xGPhilosophy/status/1371795779157950465?s=20

Brightonin päästettyjen maalien odottama 27,35, on peräti sarjan kolmanneksi pienin. Pienempi odottama on vain Chelsealla ja Manchester Cityllä. Brighton on päästänyt lähes yhdeksän maalia enemmän kuin tilastojen valossa on voitu odottaa. Ainoastaan Southampton on päästänyt enemmän maaleja suhteutettuna päästettyjen maalien odottamaansa (+12,59).

Brightonin CBI (clearances, blocks, interceptions) eli purkupallojen, blokattujen laukausten ja syötönkatkojen yhteenlaskettu summa on kolmanneksi pienin sarjassa (828). Ainoastaan Manchester Cityn ja Liverpoolin CBI on pienempi kuin Brightonilla. Palloa paljon pitävä joukkue tekee näitä toimenpiteitä vähemmän. Puolustajien työtä on helpottanut keskikentällä puolustuksen edessä huippukautta pelaava Yves Bissouma, joka on liigan neljänneksi paras taklaaja 74:llä onnistuneella taklauksella.

Kova loppuohjelma

On vaikea löytää selitystä sille, miksi Brighton on päästänyt yhdeksän maalia enemmän kuin sen olisi pitänyt. Joukkue on tilastojen valossa puolustanut hyvin, ja ainoastaan sarjataulukon kärkikymmenikkö on päästänyt vähemmän maaleja kuin Brighton. Brightonia vastaan on vaikea päästä edes laukomaan. Manchester City ja Liverpool ovat ainoat joukkueet, joita vastaan on lauottu Brightonia vähemmän.

Brighton on saanut onnistumisia ja tuloksia vastahyökkäyksillä, mutta joukkue on myös haavoittumaisimmillaan, kun joutuvat itse puolustamaan vastahyökkäyksiä vastaan. Brighton on ollut tehoton viimeistelyssä. Welbeckin viime aikojen vire antaa toivoa. Sitä tarvitaan, sillä vastustajat rankaisevat joukkuetta kovalla prosentilla päästessään maalintekopaikoille.

Brighton tekee paljon asioita oikein ja paremmin kuin moni muu joukkue. Paremmalla viimeistelyllä ja ehkä ripauksella onneakin Brighton ei olisi putoamistaistelussa mukana. Jaossa on vielä 24 pistettä tämän kauden osalta. Viimeisessä yhdeksässä ottelussa Brighton kohtaa vielä kuusi kärkikymmenikön joukkuetta. Otteluohjelma voisi olla suotuisampi, mutta uskon Brightonin tasoittavan tilastoja ja pysyvän siellä missä sen kuuluukin — Valioliigassa.

Maaliodottamien ja tilastojen keskiarvot perustuvat ennen viimeksi pelatun kierroksen tilastoihin.

Kirjoittaja: Lassi Kalin

Lassi Kalin

Tuore urheilujournalismin erikoistoimittaja. Someron Voiman entinen erinomainen pukukoppipelaaja. Parhaat TOP5 listat ja asiaa Liverpoolista.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button