Uutiset

Ylimielinen Englanti kokee shokin – ensimmäinen kotitappio 81 vuoteen

Eero Laurila käy läpi jalkapallon historiaa. Osa 2/3.

Unkari luo pohjat totaalijalkapallolle. Pian Brasilian vuoden 1950 MM-kisojen jälkeen alkoi uuden Tonavan koulukunnan esiinmarssi, kun Unkari vei näytöstyyliin vuoden 1952 Helsingin olympialaiset kaatamalla Ruotsin loppuottelussa 6–0.

Samalla kun Unkari rakensi mainetta maailman parhaana maajoukkueena, teki maan tähtipelaajan Ferenc Puskasin johtama Honves samaa seurajoukkuetasolla. Gustav Sebesin luotsaamaa Unkarin maajoukkuetta pidetäänkin totaalisen jalkapallon luojana. Toisin kuin esimerkiksi 1930-luvun Italialla, oli Sebesin Unkarilla myös pelaajilla iso rooli pelitavan muokkaamisessa ja kehittämisessä.

Marraskuussa 1953 Unkari kaatoi Englannin modernilla pelitavallaan sensaatiomaisesti Wembleyllä luvuin 6–3. Tämä oli Englannin ensimmäinen kotitappio 81 vuoteen ja täysi sokki maalle, joka piti itseään niin erinomaisena, että ei edes liiemmin osallistunut kansainvälisiin turnauksiin ja oli irtisanoutunut kansainvälisestä jalkapalloliitosta Fifasta vuosina 1919-1946.

Unkarin joustava 1-4-2-4-ryhmitys, jossa laitapuolustajat nousivat kahleistaan hyökkäysten tueksi ja keskikenttä hallitsi tilan teon ja täytön, oli liikaa perinteiseen ja jäykkään WM-malliin luottaneille englantilaisille. Enää ei auttanutkaan perinteinen pelipaikkakohtainen merkkauspeli, kun Unkari esitteli aiempaa kokonaisvaltaisempaa tapaa pelata jalkapalloa. Oli alkanut uusi moderni aikakausi Euroopan jalkapallossa.

Unkarilaiset suisti valtaistuimelta jalkapallomaailman uusi nousukas Länsi-Saksa, joka oli valmentajansa Sepp Herbergerin johdolla luonut pohjaa menestykselle toisen maailmansodan jälkeen. Länsi-Saksa kaatoi Unkarin MM-loppuottelussa 1954 Sveitsissä 3–2. Voittajien etuna ottelussa oli mutainen kenttä, joka ei mahdollistanut parhaalla mahdollisella tavalla Unkarin taitopeliä. Unkarin maajoukkueen, Aranycsapatin, perintö siirtyi ympäri Eurooppaa, kun joukkueen pelaajat siirtyivät maanosan huippuseuroihin viemään tietotaitoa luovan totaalijalkapallon ensimmäisestä versiosta.

Wembleyllä kärsitty nöyryytys herätti englantilaisetkin. Vanhanaikaisiksi jääneitä harjoitustapoja uudistettiin rajulla kädellä. Vaikutus ylsi seurajoukkueisiin ja liittotasolle. Tuolloin luotiin pohjat seuraavan vuosikymmenen englantilaismenestykselle.

Pelé ja Brasilia sävyttävät. Vuoden 1958 Ruotsin MM-kilpailut muistetaan Brasilian ja 18-vuotiaan Pelén esiinmarssina. Kulta oli Brasilialle pakkomielle ja valmistelut tehtiin viimeisen päälle.

Poikkeuksellista oli, että joukkueen johto oli tarkastanut etukäteen kaiken mahdollisen ruokatarjoiluista hotelleihin Ruotsissa. Myös valmennustiimi oli suunniteltu viimeisen päälle psykologeja myöten. Jälkikäteen koomista on, että yksi psykologeista ei pitänyt Peléä tai toista tähteä Garrinchaa sopivana pelaamaan, mutta pelikaverien painostuksesta he lopulta saivat Itävalta-avauspelin jälkeen peliluvan.

Henkilökohtaisen taidon lisäksi Brasilia säväytti jo Unkarin ja Etelä-Amerikan maiden käyttämällä 1-4-2-4-ryhmityksellä, joka muokkautui tarvittaessa ennen näkemättömällä tavalla 1-4-3-3-muotoon. Pelitapaa ei hallinnut ennalta saneltu taktiikka, vaan luovuus. Brasilia voitti Pelén kahden maalin avulla Ruotsin finaalissa luvuin 5–2. Voittoa pidetään symbolisena hetkenä, sille kun aurinkoinen ja tanssiva Brasilia syntyi eurooppalaisten mieliin.

Seuraava kappale on omistettu Pelélle, yhdelle kaikkien aikojen jalkapalloilijoista.

Pelé muistelee elämänkerrassaan lapsuusvuosiaan Pelé Brasilian Baurussa näin:

”Ystävystyin lähinaapuruston lasten kanssa. Eri taustoista tulleiden brasilialaisten ja japanilaistenkin kanssa. Halusin leikkiä koko ajan. Puutalomme pihassa kasvoi viiniköynnöksiä, mangopuu ja sokeriruokoa. Olin kova syömään mangoja. Ne ovat vieläkin herkkuani! Kaverimme tulivat pihalle ja keksimme leikkejä, järjestimme jopa pienoissirkuksen.”

”Puun oksat olivat trapetsimme, ja otimme hirveitä riskejä. Äitini ja isoäitini eivät pitäneet näistä leikeistä yhtään. Kaipasin tilaa ja piha oli liian pieni. Siirryin kadulle. Onnellinen on se lapsi, joka saa leikkiä kadulla! Pian katu talomme ulkopuolella ei enää riittänyt sekään, joten aloin uskaltautua kauemmas.”

”Rakastimme uimista. Baurussa saattoi tulla hyvin kuuma, ja menimme joelle, joka kulki lähellä Noroesten (koillista) rautatietä. Rautatie sponsoroi isäni jalkapalloseuran kilpailijaa. Parasta uimapaikassa oli pieni vesiputous. Vietimme kokonaisia iltapäiviä pelkästään laiskotellen. Pinnasimme koulusta nauttiaksemme joen ja uimisen riemuista. Se oli tavallista siihen aikaan.”

”Eräänä päivänä se oli kuitenkin kostautua minulle vakavasti. Olin uimassa kavereiden kanssa ja Zinho-niminen iso poika yritti vetää minut joen yli. Minun täytyi potkia, kun hän liikutti käsiä. Joen puolessa välissä liikkeemme sotkeutui, kun pitelin häntä jaloista. Aloimme vajota ja nielimme paljon vettä, koska olimme uupuneita.”

”Olimme hukkua. Rannalla seisovat pojat eivät voineet tehdä mitään ja huusivat, kunnes eräs mies tuli paikalle ja ojensi meille kepin vetääkseen meidät ylös. Hän pelasti meidät. Muistan ajatelleeni jälkeenpäin, että jumalan on täytynyt vartioida minua aivan samalla tavalla kuin silloin, kun olin kerran pudota junasta.”

”Kun muistelen noita aikoja, leikeissämme oli kuitenkin jonkinlaista viattomuutta, vaikka jouduimmekin niiden takia joskus vaikeuksiin. Nykyään ei ole paljon lapsia, jotka voivat leikkiä kadulla, tunnistavat mangopuun ja saavat juuri syödä juuri puusta pudonneita mangoja, nautiskella niistä istuskellen maassa välittämättä käsivarsia pitkin valuvasta hedelmämehusta.”

”Jalkapallo oli läsnä kaikkialla varttuessani. Kun pelasin kaverien kanssa pihalla tai kadulla, ympärillämme pelattiin aina. Tavallisesti hieman isommat pojat olivat järjestäneet pelit. Halusimme kavereitteni kanssa kiihkeästi mukaan peleihin, mutta heidän joukkueisiinsa ei päässyt helposti. He sanoivat, että olen liian laiha. Se on totta. Olin poikasena pieni ja hontelo. Silloin minut suljettiin ensimmäisen kerran pelistä, mutta se sai minut vain haluamaan entistä enemmän mukaan peliin.”

”Pelit eivät tarjonneet ainoastaan mahdollisuutta viettää aikaa ystävien kanssa ja koetella taitojani heitä vastaan. Löysin myös ensimmäisen kerran riemun, jonka saa pallon hallitsemisesta, kun sen saa liikkumaan sinne minne haluaa sillä nopeudella kuin haluaa. Se ei aina ollut helppoa sukista tehdyllä pallolla. Jalkapallosta tuli pian muutakin kuin ajankulua, siitä tuli pakkomielle.”

Pelén tarina kertoo sen, kuinka taitavuuden osatekijät olivat läsnä hänen lapsuutensa arjessa. Ketteryys kehittyi, kun hän kiipeili mangopuissa, tasapaino, liikkuvuus ja rytmikyky sirkustempuissa, suuntautumis- ja ennakointikyky piha-alueen hipoissa, muuntelu- ja ohjauskyky pelatessa erilaisilla palloilla ja yhdistelykyky uidessa eri asennoissa kovassa virtauksessa, erilaistumis- ja erottelukyky lukuisissa pihapeleissä epätasaisella alustalla (millä tekniikalla ja kuinka kovaa osuu palloon).

Useissa peleissä ja leikeissä olivat varmasti läsnä taitavuuden jokaiset osatekijät eikä niiden aktivoimiseksi tarvittu ylimääräisiä välineitä, vaan mielikuvitus riitti usein. Nämä taidot antoivat Pelélle mahdollisuuden ponnistaa eteenpäin jalkapallourallaan.

Argentiinalaisen jalkapallon luonne muuttuu. Argentiina palasi eurooppalaiseen jalkapalloon Ruotsissa. Kisat olivat kuitenkin pettymys, kun pitkä eristäytyminen eurooppalaisesta pelitavasta oli vaatinut veronsa. Argentiinalaiset olivat pettyneitä ja syyttivät eurooppalaisia yksinkertaisen ja kömpelön jalkapallon pelaamisesta. Todellisuudessa maa kaatui heikkoon urheilullisuuteen (pelaajat olivat ylipainoisia), puolustuspeliin (mies vastaan mies -merkkaaminen oli vierasta) ja liikoihin pallokosketuksiin, joka teki pelistä hidasta.

Turnauksen kulttuurishokki muuttikin argentiinalaisen jalkapallon luonteen. Pelaajista tehtiin aggressiivisia taistelijoita ja pelistä muodostui katsojien silmissä liian puolustusvoittoista ja fysiikkaan painottuvaa ”antijalkapalloa”, joka oli hyvin kaukana maan perinteisestä ”La Nuestra” -pelityylistä, joka kumpusi Buenos Airesin tangosalien ilosta ja avoimuudesta. Kuvaavaa argentiinalaisten jälkeen jäämiselle oli se, että maa käytti edelleen ennen uudistettua paitsiosääntöä (1925) käytössä ollutta 1-2-3-5-pyramidiryhmitystä, joka katastrofin jälkeen muokattiin modernimpaan eteläamerikkalaiseen 1-4-2-4-ryhmitykseen.

Uusi 1-4-2-4-peliryhmitys toi uusia tuulia jalkapalloiluun. Neljän pelaajan puolustuslinja teki reagoimisen vastustajan puolenvaihtoihin helpommaksi, kun alakerrassa oli yksi pelaaja aiempaa enemmän ja sitä kautta leveyttä lisää. Myös maalivahdin rooli korostui, kun suora puolustuslinja oli helpompaa puhkaista läpisyötöillä. Näin maalivahdille jäi enemmän vastuuta läpisyöttöjen katkaisemisesta ja he sulautuivat enemmän osaksi joukkuepeliä.

Laitapuolustajat eivät enää vain potkineet palloa pois ja merkanneet vastustajan laitaa, vaan tukivat hyökkäyksiä nousuillaan. Systeemin moottori oli keskikentällä, jossa suurta taakkaa kantoi kaksi pelaajaa, jotka olivat linkkinä puolustuksen ja hyökkäyksen välissä ja paikkasivat molempia linjoja tarpeen tullessa. Hyökkäyslinjassa jokaisen pelaajan odotettiin osaavan pelata sekä laidalla että keskellä. Chilen MM-kisoissa 1964 ryhmityksen heikkous, kahden keskikenttä, paikannettiin ja Brasilia muuttikin ryhmityksensä 1-4-3-3-muotoon.

Brasilian nousu ja tuho. Brasilian voittokulku jatkui vuonna 1962 Chilessä. Pelén oltua loukkaantuneena, heilutti tahtipuikkoa Garrincha, jota pidetään edelleen maassa Pelén veroisena pelaajana.

Eikä Brasilian nousu jalkapallon mahtimaiden joukkueen loppunut, vaan Santos voitti vielä kaksi seurajoukkueiden maailmanmestaruutta ja sinä 18 vuoden aikana, kun Pelé edusti seuraa yhteensä 24 pokaalia eri seurajoukkuekilpailuista. Santosin lisäksi brasilialaisen jalkapallon lähettiläinä ympäri maailmaa kiersivät Flamengo ja Fluminese.

Päävalmentaja Mario Zagallo jatkoi Brasilian voittokulkua vuoden 1970 Meksikon MM-kisoissa, kun Pelén, Jairzinhon, Gersonin, Tostaon, Gérsonin ja Rivellinon johtama joukkue vei kultaa. Vaikka joukkueessa oli suuri suuria tähtiä, muistetaan vuoden 1970 ryhmä yhtenä kaikkien aikojen parhaista voittajajoukkueista, jota ei edes Italian tiukka puolustus ja miesvartiointi horjuttanut loppuottelussa. Brasilian mestaruutta pidetäänkin viimeisimpänä ”vanhan jalkapallon”, todellisen ”futebol arten” mestaruutena ennen kuin systemaattinen jalkapallo otti vallan.

Zagallon filosofia oli yksinkertainen: valita pelikäsitykseltään ja taidoltaan taitavimmat joukkueeseen ja katsoa, mihin se johtaa. Esimerkiksi peliryhmityksestä on tuon vuoden Brasilian kohdalla vaikea puhua. Nykyisin ryhmitys voisi olla 1-4-2-3-1, mutta todellisuudella se oli myös 1-4-4-2, 1-4-3-3, 1-4-2-4, sillä luovat artistit tekivät ryhmityksen numeroista taidetta.

Suurmenestyksen jälkeen koitti Brasiliassa kuitenkin romahdus. Brasilia teollistui ja maan jalkapallo haluttiin parempien liikenneyhteyksien siivittämänä levittää tasaisesti koko maahan. Kahden liigan (Rio ja Sao Paulo) sijaan maahan haluttiin yksi yhteinen liiga yhdistämään maata.

Vuoden 1971 uudistuksesta tuli fiasko ja huippuseurat kiersivät ympäri maata pelaamassa täysin tuntemattomia joukkueita vastaan. Pahimmillaan liigassa oli 94 joukkuetta. Tämä johti pelin tason laskuun, kun heikot joukkueet yrittivät väkivalloin puolustamalla estää suuria tähtiä voittamasta. Eikä ollutkaan ihme, että parhaat brasilialaiset pelaajat muuttivat Eurooppaan.

Lisähuolta toi yhteiskunnan muuttuminen. Musta työväenluokka ajautui heikkoihin asumisoloihin vailla mahdollisuutta osallistua seurojen toimintaan. Näin parhaasta jalkapallokasvatuksesta pääsivät nauttimaan vain varakkaiden perheiden lapset.

Maslov ja Herrera uudistavat peliä. Historian ensimmäiset viralliset Euroopan mestaruuskilpailut vuonna 1960 toivat jalkapallokartalle uuden mahtimaan, kun Neuvostoliitto voitti mestaruuden.

Neuvostoliiton menestyksen taustalla oli päävalmentaja Victor Maslov, jota pidetään modernin jalkapallon sanansaattajana. Hän kiinnitti entistä enemmän huomiota pelaajien elämäntapoihin ja lanseerasi ensimmäisenä 1-4-4-2-ryhmityksen. Erityisesti uudenlainen tapa pelata näkyi puolustuspelissä. Maslovin Neuvostoliitto pyrki aikaisempaa selkeämmin viemään tilan vastustajilta prässäämällä kentän eri osa-alueilla. Neuvostoliitto pääsi vielä vuoden 1964 EM-finaaliin, jossa Espanja oli kuitenkin vahvempi numeroin 2-1. Voitto ei ollut yllätys, sillä Espanja oli hallinnut jo 1950-luvulta saakka seurajalkapalloa Real Madridin kerätessä pokaaleja. 

Jos 1950-luku oli seurajalkapallossa Real Madridin juhlaa, oli seuraava vuosikymmen milanolaisten hallussa. AC Milan kukisti Benfican vuonna 1963 Euroopan cupin (nykyään Mestarien liiga) finaalissa Lontoossa Wembleyn stadionilla ja voitti näin ensimmäisen pokaalinsa Euroopassa.

Paikalliskilpailija Interin puheenjohtaja Angela Moratti vastasi hankkimalla argentiinalaisen Helenio Herreran päävalmentajaksi FC Barcelonasta. Ehdoton Herrera jalosti Italiassa jo elänyttä puolustuspelitapaa, catenacciota, ja käytti 1-5-3-2-ryhmitystä, jossa pääpaino oli tiiviillä puolustuspelillä ja vastaiskuilla. Pallon menettäminen sivuttaissyötöillä oli kielletty.

Puolustuksen tilkitsi libero, jonka tehtävänä oli olla viimeinen lukko linjan takana. Neljällä puolustajalla oli jäykät ja joustamattomat miesvartioinnit vastustajan pelaajia kohtaan. Keskikenttäpelaajat tukahduttivat tilan puolustuskilven edessä. Katsojat saivat usein nähdä 1-0-voiton tai tarkoituksenmukaisen tasapelin, joita tahkottiin 90 minuuttia. 

Herrera myös synnytti perinteen ”il ritirosta”, peliin valmistavasta leiristä, jolloin pelaajat olivat tiukasti harjoituskeskuksessa vailla kontaktia ulkomaailmaan. Herreran johdolla Inter voitti kolme Italian mestaruutta ja kaksi Euroopan cupia. Seurajoukkueiden menestys siivitti myös Italian maajoukkuetta, joka kaatoi Jugoslavian vuoden 1968 EM-loppuottelussa hyvin vastaavanlaisella pelitavalla, jota Herreira käytti Interissä.

Lähteet: Bray, K. 2006. How to score? Granta Books. The History of Football DVD. 2004. Fremantle Media Enterprises, Wilson, J. 2008. Inverting the pyramid. Orion books ltd. Pelé. Duarten, O & Bellos, A. 2006. Edson Arantes do Nascimento/Pele. Simon & Schuster UK ltd. World Cup Panini Football Collections. 2014. Franco, Cosimo, Panini.

Kirjoitus on julkaistu vuonna 2010 nimellä HIFK Soccer: The game book – guidelines for junior coaching.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button