fbpx
Artikkelit

Seppinen: Teemu Pukki tekee maaleja keltavihreän meren ja maailman vanhimman jalkapallolaulun pauhatessa

Itä-Anglian kaksi perinteistä jättiä menevät eri suuntiin: Carrow Road täyttyy huumaavasta, perhemäisestä tunnelmasta, Portman Road apatiasta ja turhautumista.

Carrow Roadin pressikatsomo tuli syksyllä ja talvella 2019 minulle erityisen tutuksi.

”Teemu Pukki -kirjeenvaihtaja on jälleen paikalla!”, eräs paikallistoimittajista tapasi sanoa humoristisesti, kun saavuin peliin.

Lausahdus piti tavallaan paikkansa. Olin vaihtanut ensimmäisen vuoden jälkeen asuinpaikkaa Lontoossa, mutta pohdin itsekin puolihuumorilla alkusyksystä, että olisin voinut muuttaa saman tien Norwichiin.

Pukin hurjavireinen alkusyksy 2019 oli jotain, mitä ei ollut koettu pitkään aikaan – suomalaispelaaja ja vieläpä maalintekijä Valioliigassa kiinnosti erityisen paljon Suomessa. Se näkyi hetken aikaa jopa Ilta-Sanomien luetuimpien juttujen listalla.

Klikkien ja otsikoiden takaa paljastui jotain kiehtovampaa, mahdollisuus tutustua lämminhenkiseen seurayhteisöön, alueen monivivahteiseen historiaan ja Carrow Roadin tiivistunnelmaiseen stadioniin.

Jalkapallolla on merkitystä

Norwich on jalkapallokontekstissa varsin perinteinen brittikaupunki, jossa stadiontunnelma heijastaa lajin merkitystä alueen ihmisille.

Kun joukkueella menee hyvin, tunnelma on ekstaattinen. Kannattajat laulavat hurmahengessä ennen aloitusvihellystä maailman vanhimpana jalkapallokappaleena pidettyä On the Ball, City. Laulu on vanhempi kuin itse Norwich City, ja sitä on laulettu seuran perustamisvuodesta 1902 asti.

Säkeissä mainitaan Never mind the danger, mitkä on asetettu pelaajatunnelissa siten, että pelaajat näkevät ne viimeisenä asiana ennen kentälle astumista.

Seurahymneissä ja kliseisiltäkin tuntuvissa iskulauseissa on psykologinen latauksensa, joilla on oma merkityksensä otteluihin valmistautumisessa – sekä joukkueille että kannattajille.

Kenttä on sopivasti lähellä katsomonosia, mikä tekee Carrow Roadista tiivistunnelmaisen ja pelikokemuksesta intensiivisen. Ihmiset seisovat ennen aloitusvihellystä lehtereillä. Keltavihreä meri ja äänivyöry täyttävät tilan ennen aloitusvihellystä.

Suomalaisen korvaan meteli kuulostaa ensi kerralla sisällöttömältä pauhulta, mutta hiljalleen korva tottuu.

Kun joukkueella menee huonosti, soraäänet nousevat nopeasti. Vierailin ensi kertaa Norwichissa jo syksyllä 2018, kun Teemu Pukki oli vasta saapunut seuraan, joka pelasi Championshipissä.

Elettiin syyskuuta. Norwich oli voittanut kuudesta sarjaottelustaan yhden. Pukki oli osunut kolmesti, mutta hirmuvire oli vasta edessä. Barclay End Norwich -faniryhmän johtohahmo David Wiltshire kierrätti minua keskustassa ja kuvaili, miten joukkueen menestys heijastaa Carrow Roadin ilmapiiriä.

Kun menee huonosti, myös areenalla on hiljaisempaa. Itse en asiaa ehtinyt todeta, sillä olin paikalla lähinnä hyvinä hetkinä. Koronavirus katkaisi kauden ja tyhjensi katsomot, kun Norwichin umpisurkea kevät 2020 oli käynnistynyt.

Syksyllä 2018 kaupungissa leijui silti vielä epäilyksen ilmapiiri sittemmin upeaa työtä tehnyttä päävalmentajaa Daniel Farkea kohtaan. Farken avauskausi oli ollut ailahtelevainen, ja turhautumista oli ilmassa.

Wiltshire kuvaili, miten osaa kannattajista turhautti pallon liika kierrättäminen pelaajalta toiselle, maata pitkin. Jotain hyvin peribrittiläistä ajatusmaailmaa siinäkin – ja jotain, mitä Farken joukkue on menestyksellään sittemmin muovannut Carrow Roadilla.

Lopulta paikallisille epätyypillinen pelitapa sulatti sydämet, kun se toi menestystä.

Carrow Road.

Laajan alueen seura

Norwich on katedraalikaupunki Norfolkin kreivikunnassa, mikä muodostuu seitsemästä hallinto- tai kaupunkipiiristä: Breckland, Broadland, Great Yarmouth, King’s Lynn & West Norfolk, Norwich, North Norfolk ja West Norfolk.

Norwich on luonnollisesti alueen keskus ja asutuin kaupunki. Norwich City on yli 900000 ihmisen asuttaman Norfolkin ainoa ammattilaisseura ja saanut väestön taakseen.

Se on vahvuus seuralle, joka on brittiläisessä perspektiivissä verrattain pienikokoinen. Esimerkiksi Lontoossa ja Manchesterissa pelaa lähekkäin iso määrä seuroja pelkästään ammattilaistasolla. Myös esimerkiksi Sheffieldissä on hajontaa kahden ammattilaisseuran välillä. Toki kaupungitkin ovat reippaasti isompia.

Yhtenäisyys ja perhemäisyys, kliseinen ”koko alue yhden seuran takana” -ajattelu on käännetty vahvuudeksi Norwichissa.

Kaupungin rautatieasemalta kävelee Carrow Roadille alle vartissa. Kaupungin vivahteikas pubikulttuuri ja lämminhenkinen ilmapiiri tarjoavat mahdollisuuksia.

Keskusta on sopivan tiivis, jotta pelipäivän kokemuksesta nauttivalle ei tule missään vaiheessa kiire. Toisaalta se on sopivan laaja, jos ei halua jumittua yhteen paikkaan ennen peliä.

Carrow Road on myös hyvin perheystävällinen stadion. Peleissä on moniin muihin paikkoihin verrattuna hyvällä tavalla vähemmän aggressiivinen tai vihamielinen tunnelma.

The Queen of Iceni on isokokoinen pubi yläkerralla ja laajalla terassilla, mihin moni kannattajista perinteisesti kokoontuu ennen ottelun alkua. Kauniina aurinkoisena päivänä, tasaisena virtaavan Yare-joen vieressä on helppo nähdä jalkapallopäivän kauneus norwichilaisen silmin.

Norwich porskuttaa, Ipswich kyntää

Norwichin rautatieasemalla on pelipäivänä ruuhkaa. Peliin saapuu ihmisiä eri paikoista – osa jopa hieman ääntään madaltaen myöntää olevansa ”rajan toiselta puolelta”, Ipswichistä.

Itä-Anglian jalkapalloseurat tarjoavat näkymän maan juurevaan viholliskulttuuriin. Norwich Cityn ja Ipswich Townin välinen Itä-Anglian derby, mikä maassa tunnetaan myös nimellä Old Farm derby, on historiallinen ja tunnelmaltaan varsin kiihkeä.

Joukkueet kohtasivat ensimmäistä kertaa Norwich Cityn perustamisvuonna 1902. Ipswich Town on vielä vanhempi, perustettu jo 1878. Itä-Anglian sisällä Norwich City luonnollisesti edustaa Norfolkia ja Ipswich Town naapurikuntaa Suffolkia.

Vierailin talvella 2021 myös Ipswichissä, joka on nykytilanteeltaan kuin täysi vastakohta Norwichista.

Portman Road, hieno yli 30000 katsojaa kattava stadion, huokui tyhjyyttään vielä koronavirusrajoitusten takia. Vaisu oli tunnelma silti muutenkin paikallisten joukossa.

Stadionin eteen oli kerääntynyt pieni joukko kannattajia, jotka suojamaskit kasvoillaan vaativat, että epäsuosioon ajautunut omistaja Marcus Evans myisi seuran.

”Olet syyllinen – uudista tai myy seura”, luki protestilakanassa.

Evans myi pian vierailuni jälkeen seuran amerikkalaiselle investointiryhmälle, mutta kentällä muutosta on tapahtunut lähinnä huonompaan suuntaan. Kun Norwichissa nautitaan Valioliigasta, Ipswichissä rämmitään kolmannella sarjatasolla Ykkösliigassa.

Syöksykierre näyttää vain jatkuvan, sillä Ipswich on aloittanut kuluvan kauden kuudella voitottomalla pelillä ja olisi tällä hetkellä jopa putoamassa Kakkosliigaan.

Portman Road Stadium.

Mallia vihollisesta?

Ipswichissä kitkerä tosiasia on se, että mallia pitäisi ottaa vanhasta vihollisesta.

Kun Norwichissa toimintaa on rakennettu viisaan taloudenpidon ja pelaajarekrytoinnin sekä omaleimaisen peli-identiteetin varaan, Ipswichissä on poukkoiltu suuntaan jos toiseen.

Kun Farke valmentaa jo viidettä kauttaan Norwichissa, samassa ajassa Ipswichissä on ollut kuusi eri manageria.

Evansin 14 vuoden omistusaikakaudella seuralle kertyi velkaa yli 100 miljoonaa euroa. Norwich on tunnettu viisaasta, realistisesta taloudenpidostaan. Valioliigassa sarjapaikkaa ei haeta hinnalla, mikä riskeeraisi seuran olemassaolon huomenna tai ylihuomenna.

Ipswich Euroopassa.

Ipswichillä olisi potentiaalia samaan kuin Norwichilla. Sen pitäisi pelata kokoluokkaansa nähden vähintään Championshipissä.

Nyt perinteinen, vuonna 1884 rakennettu Portman Road riutuu Ykkösliigan pohjamudissa, eikä kiihkeitä Itä-Anglian derbyjä ole näköpiirissä kuin korkeintaan cupien kautta. Se on suuri sääli, sillä brittiläinen jalkapallokulttuuri kaipaa Ipswichin ja Norwichin kohtaamisia.

Jos stadionit ja joukkueen menestys tavallaan heijastavat paikallista ilmapiiriä, Carrow Road on tällä hetkellä ilon ja Portman Road synkkyyden lähde Itä-Angliassa.

Lari Seppinen

Kolme vuotta Englannissa Sanoman kirjeenvaihtajan hommissa kerrytti paikan päällä 150 ottelun ja 59 eri stadionin kokemuksen brittifutiksesta. Entinen Myllykosken Pallon tiedottaja. Aina kynä kädessään.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Back to top button