fbpx
ArtikkelitMestaruussarjaMuut sarjat

Seppinen: Sheffield on ylpeä jalkapallohistoriastaan, mutta seurojen nykyhetkessä riittää parannettavaa

Sheffieldissä alasarjaseurat tarjoavat aikamatkan jalkapallon alkulähteille. Ylhäällä Bramall Lane ja Hillsborough Stadium tarjoavat puitteet pääsarjajalkapallolle, mutta United ja Wednesday etsivät itseään.

Vierailin kaudella 2019-2020 pari kertaa Sheffieldissä. Syy ei yllätä: Sheffield United oli noussut Valioliigaan ja liiti kaikkien yllätykseksi ylemmässä keskikastissa.

Sheffieldin rautatieasemalta kävelee parinkymmentä minuuttia, ja pääsee taksilla viidessä minuutissa, Unitedin kotistadionille Bramall Lanelle.

Jos vierailee kaupungissa pelipäivänä, kannattaa varata sopivasti aikaa, jotta ehtii käppäillä ja vilkuilla ympärilleen Englannin asukasluvultaan kahdeksanneksi suurimmassa kaupungissa.

Puistot, muistomerkit, museot ja pubit johtavat tietä Unitedin ja Wednesdayn jalkapallopyhättöihin.

On helppo sanoa, että jokin paikka on ehta jalkapallokaupunki. Sheffieldissä rupattelu ihmisten kanssa alkaa kuitenkin ensi askeleista lähtien jalkapallosta.

Ei ollut vain yksi kerta, kun keskustelu alkoi siitä, että kaupungin jalkapallohistoriasta ylpeä paikallinen kertoi minun saapuneen jalkapallon kotiin – sinne, mistä kaikki alkoi.

Tuhansien tarinoiden stadionit

Sheffieldiläisten mahtipontiset, hieman arrogantitkin puheet saavat lihaa luiden ympärille historian knoppitiedoilla, mitkä moni paikallinen osaa pyytämättä luetella kuin liukuhihnalta.

Vuonna 1855 krikettiseura Yorkshire CCC:lle avattu Bramall Lane on maailman vanhin jalkapallostadion, missä yhä pelataan ammattilaisotteluita.

Sheffield United aloitti areenalla vasta perustamisvuonnaan 1889. Ennen sitä siellä pelasi Yorkshire CCC:n jälkeen 1873-1884 nykyään maan kahdeksanneksi korkeimmalla sarjatasolla Northern Premier Leaguen itäisessä ykkösdivisioonassa pelaava, vuonna 1857 perustettu Sheffield FC. Se on maailman vanhin yhä elossa oleva jalkapalloseura.

Englannin kymmenenneksi korkeimmalta sarjatasolta Northern Counties East Leaguen ykkösdivisioonasta löytyy pieni sheffieldiläisseura Hallam FC. Se pelaa maailman vanhimmalla stadionilla, vuonna 1804 avatulla Sandygate Roadilla.

Vierailin kaudella 2019-2020 myös Sandygatella, missä sympaattisen alasarjaseuran pääsy Guinnessin ennätystenkirjaan oli herättänyt kiinnostusta kansainvälistä mediaa myöten.

Kentän viereisessä seuratalossa oli vieraillut toimittajia ihmettelemässä Sandygaten tarinaa lajin suurmaista Espanjasta ja Italiasta asti.

Vaikka kyseessä oli kymmenennen sarjatason joukkue, kentän viereisellä seuratasolla kävi vilske läpi ottelun. Hallam FC:n sinertävän värisiin huiveihin, paitoihin ja muihin vaatteisiin pukeutuneet paikalliset saapuivat hyvissä ajoin juomaan teetä maidon kanssa tai muutaman tuopin.

Seurarakennuksen pieni eteisaula oli täynnä Sandygate Roadin yli parisataa vuotista historiaa. Hallam FC muun muassa voitti historian ensimmäisen jalkapallokilpailun, vuonna 1867 pelatun Youdan Cupin.

Arvokkaita pokaaleja seura pitää turvassa varmemmassa paikassa Bramall Lanella, mutta historian merkkihetket ja pitkä jatkumo näkyvät Sandygatella.

Tuomarikolmikko ja valmentajat juttelivat seuraväen kanssa rennosti ennen peliä kahvio- ja pubitilassa. Tapasin myös todellisen legendan. Ann Holland on keittänyt teet katsojille yli 60 vuoden ajan Sandygatella.

Tien toisella puolella asuva Holland tunnetaan ympäri maata alasarjaseurojen legendana, joka vieraili kotipelissä ensi kertaa jo lapsena, sillä hänen isänsä ja isoisänsä olivat Hallamin kannattajia.

Peli hyytävässä talvisäässä oli sitä itseään brittien alasarjajalkapalloa. Taklauksia näkyi melkein enemmän kuin syöttöjä maata pitkin, ja nuoret sheffieldiläispelaajat kävivät kuumana läpi ottelun. Joku lensi punaisella uloskin. Tuomarit saivat kentällä raippaa ilmaisuilla, mitkä eivät kestäisi päivänvaloa.

Peli ei sinänsä niinkään kiinnostanut. Jos kaipaa kaupallisuuden alttarille sielunsa myyneen Valioliigan keskellä aitoja kokemuksia ja kohtaamisia brittikentiltä, suosittelen aina ensimmäisenä Hallam FC:n tai samankaltaisten alasarjaseurojen otteluita.

Sheffield Unitedin etsikkoaika

Jos alhaalla Sheffieldin seurat tiedostavat paikkansa jalkapallopyramidin ruokaketjussa ja tekevät omalla hienolla tavallaan itsestään merkityksellisiä, ylhäällä on ollut viime vuodet tuulisempaa.

Kun vierailin joulukuussa 2019 Bramall Lanella, Sheffield Unitedin kannattajat ja seuraväki olivat voimiensa tunnossa. Oma poika Chris Wilder oli nostanut seuran pikavauhtia Ykkösliigasta ensin Championshipiin ja sitten Valioliigaan.

Samalla Wilder oli luonut pelillisen identiteetin, mikä sopi terästeollisuudestaan tunnetun työläiskaupungin luonteeseen. Hyökkäyksiin kolmen topparin linjasta nousseet laitatopparit nousivat saarella jopa käsitteeksi, mitä ihailtiin ja ihmeteltiin.

Kiito loppui nopeasti seuraavalla kaudella, ja United valahti Championshipiin. Wilder riitautui seuran omistajan prinssi Abdullahin kanssa siirtopolitiikasta ja pakkasi tavaransa.

Kuluva kausi on alkanut Slavisa Jokanovicin komennossa takellellen Championshipissä.

Bramall Lanen ympärillä ja stadionin sisällä huokuvat jalkapallokulttuuri. Kun ihmiset määrittelevät seuraansa, se tapahtuu historian kautta. Nykyhetkessä olisi sen sijaan parannettavaa.

Bramall Lane.

Unitedilla oli kullanarvoinen etsikkoaika ottaa kaupungin ykkösseuran valtikka toden teolla haltuunsa, kun paikallisvihollinen Wednesday kyntää vielä syvemmällä suossa. Hetken huuma vaihtui kuitenkin nopeasti takaisin tältä vuosituhannelta tuttuihin vaikeuksiin.

Unitedin kohdalla toistui tuttu kaava, missä menestys ja nopea nousu kiinnittyivät yhteen vahvaan manageriin. Lähitulevaisuus näyttää, onko organisaatio itsessään tarpeeksi vahvoilla kantimilla vai perustuiko äkillinen menestys osin sattumapalkkauksen kautta yksittäiseen Wilderin vahvaan prosessiin.

Lähihistoria viittaa Unitedin kannalta valitettavasti jälkimmäiseen skenaarioon. Seurassa on tehty hyvää pohjatyötä junioripuolella, mutta ennen Wilderiä toiminta on ollut edustustasolla aaltoilevaa.

Vuosina 2010-2016 Unitedin peräsimessä kävi väliaikaiskäskijät mukaan lukien peräti yhdeksän eri manageria, ja seura räpiköi Ykkösliigassa.

Wednesday syvällä suossa

Unitedin haasteet ovat silti pieniä verrattuna kaupungin toiseen suuruuteen. Sheffield Wednesdayn kotistadion Hillsborough Stadium on kapasiteetiltaan yli 7000 paikkaa isompi kuin Bramall Lane.

Wednesdayn ympärillä on ollut viime vuosikymmenellä isot odotukset. Kun United kynsi 2011-2017 Ykkösliigassa, ”pöllöjen” seurajohto laittoi kovat piippuun ja halusi nostaa Wednesdayn takaisin Valioliigaan.

Wednesday pelasi viimeksi pääsarjatasolla vuodet 1991-2000. Hillsborough Stadiumilla ovat ilon aiheet olleet tällä vuosituhannella vähissä. Seura on valahtanut muutamaan otteeseen Ykkösliigaan – viimeksi viime kevään päätteeksi, kun ensin talousvaikeudet johtivat pistemenetyksiin ja surkeat otteet kentällä lopulta putoamiseen.

Wednesdayn kannattajat ovat voineet vain tyrmistyneinä seurata, kun United on porhaltanut ensin rinnalle Championshipiin ja lopulta ennen heitä Valioliigaan.

Kun vierailin Hillsboroughin uumenissa, paikallistoimittaja kuvaili osuvasti sitä, mitä kukaan Wednesdayn sinertävään väriin vannovista kaupunkilaisista ei haluaisi sanoa ääneen: Heidän pitäisi ottaa mallia kaupungin punaiselta puolelta Unitedista.

Vaikka Unitedin kyky selvään, suunnitelmalliseen prosessiin organisaatio- ja johtotasolla on yhä kysymysmerkki, puheenvuorossa oli pointtinsa. Unitedissa on jonkinlainen näkymä siitä, mitä se haluaa kentällä olla.

Wednesdayllä on viimeisen 10 vuoden aikana ollut 10 manageria. Alan Irvine, Gary Megson, Dave Jones, Stuart Gray, Carlos Carvalhal, Jos Luhukay, Steve Bruce, Garry Monk, Tony Pulis ja nyt Darren Moore eivät muodosta minkäänlaista jatkumoa, vaan täyttä tempoilua, jossa hypitään täysin erilaisista pelillisistä ajatusmaailmoista ja johtamistyyleistä toiseen.

Ei voi välttyä ajatukselta, että seuran johtoportaassa ei ole osattu katsoa huonojen tulosten hetkellä peliä, vaan vain mielenkiintoisin vapaana oleva managerinimi, joka palkata seuraavaksi.

Wednesdayn omistavan thaimaalaisen bisnesmiehen Dejphon Chansirin vahtivuorolla seura on ajautunut urheilulliseen sekasortoon ja taloudellisiin vaikeuksiin.

Se on johtanut siihen, että perinteinen, vuonna 1899 avattu Hillsborough Stadium todistaa kaudella 2020-2021 Ykkösliigan otteluita Charlton Athleticin, Bolton Wanderersin, Ipswich Townin, Portsmouthin, Sunderlandin ja muiden alisuorittavien seurojen joukossa.

Parempaa ei ole näköpiirissä, ennen kuin talousvaikeudet selviävät ja urheilujohtamiseen tulee tolkku. Wednesday on juuri nyt Ykkösliigan keskikastia.

Sheffieldissä ihmisillä on syytä puhua maineikkaasta jalkapallohistoriastaan ylpeydellä ja tunnelmoida vanhoilla maineteoilla, mutta Unitedin ja Wednesdayn nykyhetket eivät tarjoa juurikaan ilon aiheita.

Lari Seppinen

Kolme vuotta Englannissa Sanoman kirjeenvaihtajan hommissa kerrytti paikan päällä 150 ottelun ja 59 eri stadionin kokemuksen brittifutiksesta. Entinen Myllykosken Pallon tiedottaja. Aina kynä kädessään.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Back to top button