Uutiset

Tiira: Superliigassa on kyse vallasta – Kultapossukerho rikkaille

Jaakko Tiira pureutuu Superliigan ytimeen.

Real Madridin presidentti Florentino Perez kehysti Superliigan funktion kaunopuheisesti kertomalla, että sen on määrä palvella kuningaspelin neljää miljardia fania ympäri maailmaa. Perezin puheet ovat ilmaa.

Jalkapallon uudessa Superliigassa on kyse vallasta. Tarkemmin sanottuna vallasta päättää rahanjaosta.

Todellisuudessa kyse on siitä, että jättiseurat eivät halua antaa rahakakun lapiota UEFA:lle, vaan haluavat sen omiin käsiinsä. Eivätkä ne halua enää UEFA:n toimivan kakun leipojana, vaan haluavat kondiittorin viran itselleen. Toisin sanoen jalkapallomaailman talouskasvu on kiihtynyt siihen pisteeseen, jossa kasvun moottorina toimineet jättiseurat ovat kasvaneet niin suuriksi, että ne ovat valmiita irtautumaan lajin perinteisistä rakenteista.

Urheilullisuuden kanssa Superliigalla ei ole mitään tekemistä. 12 perustajaseuraa on valikoitunut puhtaasti lompakon perusteella. Valioliigassa yhdeksäntenä rämpivä Arsenal on nähty Mestarien liigassa viimeksi kaudella 2016-17. ”Kultapossukerhoon” huolittu AC Milan pelasi UCL-jalkapalloa edellisen kerran keväällä 2014. Kolmatta kautta putkeen lohkovaiheeseen jämähtänyt Inter ei ole pelannut pudotuspelejä yhdeksään vuoteen.

Ukaasi vai väistämättömyys?

Eliittiseurojen muodostamasta Superliigasta on puhuttu jo vuosia. Sitä on pidetty jopa väistämättömänä. Arsene Wenger uumoili sen tulosta jo vuonna 2008.

Tässä vaiheessa on tietenkin mahdotonta sanoa, tuleeko Superliiga ja jos tulee niin missä muodossa? Suunnitelman mukaan uusi suljettu formaatti tulisi Mestarien liigan yläpuolelle. 12 perustajajäsenen lisäksi sarjaan olisi tulossa kolme muuta kiinteää joukkuetta. Loput viisi paikkaa jaettaisiin karsimalla.

Superliiga pelattaisiin kahtena kymmenen joukkueen kaksinkertaisena lohkona. Kaksiosaisiin jatkopeleihin pääsisi kahdeksan joukkuetta. Finaali olisi yksiosainen. Kaikki seurat olisivat jäämässä kansallisiin liigoihinsa.

Esitellyssä muodossaan Superliiga tuskin tulee tapahtumaan. Jalkapallon kilpailuun perustuva eetos olisi mennyttä, kun jättiseurojen ei tarvitsisi ansaita paikkaansa ylikansallisilla rahakentillä ja taas muille ne jäisivät saavuttamattomiin.

Superliiga tekisi myös kilpailusta entistä epäreilumpaa. Esimerkiksi Valioliigassa ”ison kuusikon” liikevaihdot asettuivat 450-700 miljoonan euron väliin kaudella 2018-19. ”The Rest” -osaston kärki tuloutti reilua 200 miljoonaa. Vaikka UEFA:n alaisten europelien tulot katoaisivat, superliigaseurat saisivat taatut 350 miljoonaa, eli niiden taloudellinen etumatka kasvaisi useammalla sadalla miljoonalla.

Voi toki olla, että kyseessä on ukaasi, jolla suurseurat pyrkivät potkimaan vauhtia Mestarien liiga -formaatin uudistamista pohtivaan UEFA:an. Nyt kuitenkin vaikuttaisi olevan tosi kyseessä. Aiesopimus ja rahoituskuvion esittely kielivät siitä.

Jos Superliiga siis tulee, se tulee mitä todennäköisemmin olemaan oma suljettu sarjansa, johon seurat siirtyvät kokonaan. Sunnuntaina esitellyn turnauksen läpimeno sellaisenaan tekisi suurseurojen ryppäästä valtaa lajissa pitävän tahon. Ne voisivat ongelmitta kävellä kattojärjestöjen yli, koska vanhalla vallalla ei olisi enää mitään, millä neuvotella.

Valtapelin uusi ulottuvuus

Superliigasta tulee mieleen syksyllä kuohuttanut Liverpoolin ja Manchester Unitedin johtama ehdotus Valioliigan muuttamiseksi. Pähkinänkuoressa United ja Liverpool ehdottivat päätösvallan keskittämistä kärkiseuroille sekä TV-rahan jakamista sijoituspainotteisemmin.

”Project Big Picture” -nimeä kantaneella ehdotuksella ei ollut realistisia läpimenomahdollisuuksia, sillä se olisi tarvinnut taakseen 14 muun Valioliiga-seuran tuen. Keskikastin ja häntäpään porukat eivät arvatenkaan olleet valmiita ampumaan itseään jalkaan. Jälkikäteen arvioituna ehdotus oli ehkä ennemminkin tarkoitus saada muminan tasolle jääneeseen uudistuskeskusteluun vauhtia.

United ja Liverpool kokeilivat kepillä jäätä. Se ei murtunut.

Superliigan osalta tilanne on kuitenkin erilainen. Siinä missä brittifutiksen kaksi jättiseuraa pyrkivät muuttamaan järjestelmään sisältäpäin, sen omilla ehdoilla, huippuseurat ovat kerääntyneet yhteen ja muodostaneet oman valtablokkinsa. Ne ovat siirtymässä omaan järjestelmäänsä, jossa ne olisivat kattojärjestöjen luoman sääntelyn ulkopuolella.

Huippuseurojen agendaan kerätä lisää rahaa voi suhtautua kahdella tavalla. Toisaalta ne ovat talouskasvun vetureita, jotka takuulla keräisivät sääntelemättömällä markkinalla nykyistä isommat tuotot. Toisaalta ne ovat kuitenkin nousseet nykyiseen loistoonsa olemassa olevien rakenteiden kautta. Matkalla on tarvittu Southamptoneita, Sampdorioita ja Celta Vigoja. Etenkin Mestarien liigasta kerätyt TV-rahat ovat kasvattaneet suurseurojen etumatkaa kansallisissa sarjoissa.

Nyt joko mitta on tullut täyteen tai suurseurat kokevat vihdoin olevansa tarpeeksi suuria hajottaakseen pelin valtarakenteet.

Ravistelu on myös tervetullutta

Ilmassa leijailee paljon avoimia kysymyksiä, mutta yksi asia on selvää. Sunnuntaina käynnistyi ennen näkemätön valtapeli lajin pitkässä historiassa. Aiemmin valtaa ovat pitäneet lajin kattojärjestöt, jossain määrin myös kansalliset lajiliitot ja sarjat.

FIFA ja UEFA vastasivat suurseurojen Superliiga-hankkeeseen järeällä ultimaatumilla. Rintamaan liittyivät myös kolmesta maasta tulevien 12 perustajajäsenen kansalliset sarjat: Valioliiga, Serie A ja La Liga. Tiedotteissa Superliiga-projektia luonnehdittiin kyyniseksi.

Viesti oli selvä. Kattojärjestöt ottavat kaikki voimakeinot käyttöön. Jos Superliiga perustetaan, seurat lentävät ulos kansallisista sarjoistaan ja pelaajat saavat porttikiellon maajoukkuepeleihin. UEFA kertoi selvittävänsä voiko se sulkea Superliigaseurat ulos jo tämän kevään europeleistä.

UEFAn slovenialainen presidentti Aleksander Ceferin kertoi lehdistötilaisuudessa olevansa raivoissaan. Hän syytti Superliigaa junaillutta Juventus-pomoa Andrea Agnellia valehtelijaksi ja arvioi Superliigan perustamisen syyksi sen, että seurat ovat väärällä tavalla johdettuja.

Superliigan oppositioon liittyivät myös fanit, entiset pelaajat ja jopa brittihallitus. Pääministeri Boris Johnsonin johtaman hallituksen nouseminen barrikadeille tuo valtapeliin mielenkiintoisen lisäulottuvuuden.

Kulttuuriministeri Oliver Dowden kertoi parlamentin istunnossa tutkivansa mahdollisuuksia pysäyttää kartellinomaiseksi luonnehtivansa liigan muodostaminen, evätä ulkomaisten seurojen pääsy Iso-Britanniaan ja asettaa ankaria lisäveroja superliigaseuroille. Brittihallitus voi myös lyödä kapuloita englantilaisjättien rattaisiin työlupa-asioiden kautta. Tässä vaiheessa on hankala sanoa, missä määrin brittihallitus pystyy Superliiga-projektia sabotoimaan. EU-ero oli kuitenkin sen verran kova, että Britannia jäi EU:n sääntely-ympäristön ulkopuolelle, mikä tarkoittaa, että sillä on järeitä keinoja käytössään juuri verotuksen, rajavalvonnan ja työvoiman sääntelyn suhteen.

Vaikka suurseurojen agenda on vahvasti oman vallan kasvattaminen, on siinä hyvätkin puolensa. Se pöyhii ja ravistelee lajin valtarakenteita. Esimerkiksi korruptioskandaalissa ryvettynyt FIFA oli pitkään mafian lailla pienessä piirissä johdettu kattojärjestö. Vaikka korjausliikkeitä on tehty, FIFA:ssa on edelleen mittavia ongelmia.

MM-kisojen laajentaminen ja seurajoukkueiden uusi MM-turnaus kuvaavat osuvasti FIFA:n arvomaailmaa. Sen virallinen missio on jalkapallon edistäminen globaalisti, mutta presidentti Gianni Infantinon hankkeiden taustalla paistaa halu lisätä järjestön tulovirtaa.

Suurseurojen nouseminen uudeksi valtablokiksi on siis siinä määrin tervettä, että kattojärjestöt eivät voi hallita maailman ylivoimaisesti suosituinta lajia enää niin omavaltaisesti.

Mahdottomaksi kasvanut himmeli

Suurseurojen ja kattojärjestöjen nokittelussa on viime kädessä kyse siitä, että jalkapallon hiekkalaatikko on käymässä liian ahtaaksi. Kattojärjestöjen, kansallisten sarjojen ja seurojen intressit ovat kehittyneet siihen pisteeseen, että niiden yhteensovittaminen alkaa olla mahdotonta.

Lajista on kehittynyt tällä vuosituhannella monimutkainen himmeli, joka ei enää meinaa mahtua samaan huoneeseen.

Esimerkiksi UEFA on ajanut itsensä puun ja kuoren väliin. Toisaalta sen pitäisi pystyä uudistamaan Mestarien liigaa tavalla, joka tyydyttäisi irtautumisella uhkaavia suurseuroja. Ehdotus Mestarien liigan uudistamisesta pelimääriä lisäämällä on kuitenkin saanut kansalliset sarjat varpailleen. EFL-pomo Rick Parry on ollut huolissaan Englannin liigacupin tulevaisuudesta, mikäli eurokalenteri paisuu entisestään.

Myös FIFA haluaa oman siivunsa seurafutiksesta 24 joukkueen seurajoukkueiden MM-turnauksen muodossa. Jalkapallopäättäjät haluavat kukin tahoillaan kasvattaa tulovirtojaan, mutta kalenteri alkaa käydä ahtaaksi.

Superliiga ja siitä syttynyt avoin valtataistelu – jopa suoranainen sota, tai ydinsota, kuten jotkut ovat tilannetta kuvailleet – on myös seurausta jalkapallon hallitsemattomasta kasvusta ja sitä seuranneesta lajin arvojen ja ihanteiden romuttumisesta.

Digitalisaatio on kasvattanut lajin tulovirtoja siinä määrin, että urheilu on ollut jo pitkään jäämässä bisneksen jalkoihin. Hiekkalaatikko on avattu omistajille, joille urheilullinen menestys on toisarvoista. Joidenkin tavoite on tehdä rahaa suoraan seuralla, osa pönkittää seuran avulla muita bisneksiään ja osalle seura on puhdas urheilupesuprojekti.

Nyt ollaan maksamassa kallista hintaa siitä, että seurojen omistajiksi on kelpuutettu hedge-rahastoja, oligarkkeja ja autoritääristen valtioiden sijoitusrahastoja. Muun muassa ihmisoikeudet ovat jääneet toisarvoisiksi jalkapallopäättäjien flirttaillessa rahaa lajiin kantavien tahojen kanssa. Nämä tahot ovat kuitenkin nyt viemässä koko käden. Heille jalkapallo on keino tahkoa lisää rahaa tai saavuttaa muita tavoitteita. Urheilu on heille toissijaista.

Nyt osa kokee kasvaneensa sarjoja ja kattojärjestöjä suuremmiksi. Niistä on tullut hidasteita, jotka halutaan raivata pois tieltä. Ahneus ajaa Superliigaa synnyttämässä olleita seurapomoja, mutta tähän pisteeseen on kuitenkin päädytty juuri valtaapitävien ahneuden takia.

Toivoakin on. Kannattajien omistamat saksalaisjätit Bayern München ja Borussia Dortmund kieltäytyivät Superliigasta. PSG:kin ilmoitti jäävänsä ulos. Suurseurojen rintama on vahva, mutta joukosta puuttuu merkittäviä valtapelureita. Juuri Saksa ja Ranska ovat olleet eurooppalaisen päätöksenteon valta-akseli.

Dortmundin ja Bayernin ratkaisut kielivät siitä, että jalkapalloseurojen sykkivä sydän on edelleen seuraa kannattava paikallisyhteisö. Seurojen historiat ovat pitkiä ja rikkaita – myös Man Cityn, vaikka se on ollut suurseura vasta reilut 10 vuotta. Omaksi kultapossukerhokseen irtaantumalla suurseurat romuttavat omat perinteensä. Kulisseista kantautuneiden tietojen mukaan huono PR ei kuitenkaan haittaa rahapinkkojen kasvaessa. Tämä kuvastaa osuvasti omistajien intressejä.

Superliiga-projekti on mullistus, jonka pitäisi karistaa viimeisetkin naiiviuden rippeet, mitä tulee absoluuttisen huippujalkapallon arvomaailmaan.

Suurin häviäjä on jalkapallo

Kävi Superliiga-hankkeelle miten tahansa, se on selvää, että jalkapallon valtarakenteet ovat murroksessa. Enää neuvotteluetua ei haeta vihjailemalla eri skenaarioiden mahdollisuudesta, vaan nyt on tosi kyseessä. Valtatasapaino tulee heilahtamaan joko kattojärjestöjen ja kansallisten sarjojen tai suurseurojen suuntaan. Molemmat ovat lyöneet korttinsa pöytään. Molemmilla on paljon hävittävää.

Jää suurseurojen alla on kuitenkin ohutta. Yksikin perääntyminen saattaa upottaa koko projektin, sillä suurseurojen mahti perustuu tässä valtataistelussa niiden joukkovoimaan.

Kompromissin tekeminen voi olla hankalaa, sillä avoimin kortein pelaaminen teki valtataistelusta myös arvovaltakysymyksen. Jompikumpi osapuoli menettää perääntyessään kasvonsa. Kattojärjestöjen järeä vastaus kielii siitä, että ne haluavat lyödä tunkiolla uhittelevat kukot kerralla ruotuun.

Jos kompromissia ei synny, laji jakautuu kahteen täysin toisistaan irralliseen ulottuvuuteen. Kahtiajaon suurin häviäjä olisi jalkapallo. Ainoat voittajat suurseurojen jo valmiiksi rahassa kylpevät omistajat.

Lajia kantavat perinteet jäisivät ”vanhalle puolelle”, mutta sen suurimmat tähdet ja tarunhohtoisimmat seurat siirtyisivät ”uudelle puolelle” halveksittuina, historiansa vessanpöntöstä alas huuhtoneina ja jalkapallon ulkopuolisten intressien ajamien miljardööriomistajien kontrolloimina.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button