Uutiset

Laurila: Suomessa on mennyt urheilu ja liikunta sekaisin

Jos haluaa jalkapalloammattilaiseksi, ei riitä pelkkä puussa kiipeily, kirjoittaa Eero Laurila.

Lontoossa aamuni alkoivat usein vierailulla alakerran kulmakauppaan. Mukaan tarttui sanomalehtiä. Jotta sain toimittajana riittävän käsityksen päivän puheenaiheista, poimin yhden sanomalehden oikealta, yhden vasemmalta ja yhden hieman sensaatiohakuisemman paperin. 

Telegraph, Guardian ja Mirror käsittelivät päivän kuumimpia jalkapalloaiheita hieman eri lailla. Mirror repi herkästi kommentteja asiayhteydestään. Telegraph viesti arvokkaammin. Guardian saattoi innostua vegaanijalkapalloilija Héctor Bellerínin kuulumisista. Kaikkia sanomalehtiä yhdisti yksi asia. Ne elivät huippujalkapalloa 365 päivää vuodessa. Ne pitivät jalkapallopuhetta elossa.

Tämä on se asia, jota rehellisesti kaipaan. Viisi vuotta jalkapallokirjeenvaihtajana jalkapallomaassa jätti jäljen. Törmäsin jollain tavalla jalkapalloon, kun astuin aamulla Lontoossa kadulle. Liikennevaloissa puhuttiin eilisen ottelun tapahtumista tai tulevan viikon otteluohjelmasta. Kaulahuivit, pipot ja lippikset muistuttivat suosikkiseuroista. Jalkapallo eli katukuvassa 24/7.

Pubit auki!

Lontoossa jalkapalloammattilaiselle tarjottiin herkästi ilmainen tuoppi tai kuppi kahvia paikallisella Farmers’ Marketilla. Suomessa jalkapallovalmentaja on tilastojen mukaan kehnosti arvostettu. Vuoden kestäneessä koronakurimuksessa tämä on korostunut. Maanantain Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan, että koronatauko on katastrofi urheiluseuroille, mutta ei lapsille ja nuorille. He voivat liikkua omatoimisesti, jatkoi HS. 

Tiistaina HS jatkoi ihmettelemällä – aiheestakin – Espoon jalkapalloon liittyviä koronarajoituksia. Jutussa jätettiin totta kai mainitsematta, mitä kaikkea hyvää harrastaminen on haastavina aikoina lapsille antanut. Ja jätettiin mainitsematta, onko harjoituksissa saatu tartuntoja. 

Tiistaina HS hehkutti sen sijaan avausaukeamalla isolla kuvalla, että Lontoossa pubeissa nautittiin neljän kuukauden tauon jälkeen huurteisia tuoppeja. Hieman kärjistäen: Alkoholi on siis ok, lasten ja nuorten harrastaminen vähän niin ja näin. Saman kuvan on saanut Sanna Marinin hallituksen Exit-suunnitelmasta. Pubit avataan ensin, sitten ehkä päästetään jalkapalloilijat pelaaman pelejä. Tämä antaa hyvin nurinkurisen viestin. Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande tiivisti hyvin, että Kakkosen pelaajat pääsevät koko joukkueen voimin nykylinjauksilla ensin yhdessä pubiin, sitten vasta pelaamaan sarjapelejä.

Ei voi välttyä ajatukselta, että suuri osa poliitikoista ja toimittajista istuu jalkapallopelin sijaan mieluummin pubissa.

Urheilu ja liikunta sekaisin

Jalkapalloväkikin voi katsoa peiliin. Arvostus ei nouse ilman tekoja. Kun korona iski vuosi sitten, niin vaikutusvaltaiset jalkapalloihmiset pomputtelivat vessapaperilla hassutteluvideoita. Henri Alén ja moni muu ravintola-alan ihminen antoi palaa Twitterissä. Tämä näkyy nyt. Jalkapalloväkikin on herännyt, mutta myöhään.

Jalkapallon arvo suomalaiselle yhteiskunnalle on 770 miljoonaa euroa. Jalkapalloväki tekee arvokasta työtä. Rahaa suomalainen jalkapalloväki ei sen sijaan osaa takoa. Suomalaisen seurat tekivät FIFAn selvityksen mukaan vuonna 2020 noin kolme miljoonaa dollaria siirtosummilla. Tanskalaiset, ruotsalaiset ja norjalaiset seurat tekivät 30-60 miljoonaa dollaria. 

Suomessa jalkapallo on siis vielä enemmän tai vähemmän liikuntaa. Maailmalla se on myös liiketoimintaa.

Jalkapallon arvo yhteiskunnalle on tärkeää laskea. Tämä ei vielä riitä. On korostettava lajin merkittävää asemaa. Jalkapalloharjoituksissa ei vain liikuta. Siellä luodaan pohja tulevalle elämälle. Siellä kasvavat tulevaisuuden huoltajat, joukkueenjohtajat, kannattajat ja valmentajat. Siellä kasvavat jalkapalloihmiset ja yhteiskunnan pyörittäjät.

Tätä voi korostaa Suomessa hyvällä omalla tunnolla. Englannissa jalkapallo on miljardibusiness ja henkinen kansallislaji. Suomessa tehdään ruohonjuuritasolla moni asia paremmin. Meillä on paremmat olosuhteet ja paremmin koulutetut valmentajat. 

Englannissa arvostus on eri luokkaa. Tämä perustuu totta kai perinteisiin. Suomessa keskustelussa sekoittuu urheilu ja liikunta. Täälläkin tehdään jalkapallossa huippu-urheilua. Seurat yrittävät kasvattaa pelaajia maailmalle ja saada siirtokorvauksia. Tämä ajattelu on vielä tuoretta, mutta yleistyy. Suomessa on satoja ja tuhansia lapsia ja nuoria, joilla on kunnianhimoisia tavoitteita. Heille jalkapallo on ennen kaikkea kilpailua, kehittymistä. Jalkapalloihmisten pitää puolustaa tätä joukkoa. Heille ei riitä kiipeily puissa. Heille pitää opettaa jalkapalloa.

Jalkapalloihmisten pidettävä puolia

Keskustelut Englannissa johtivat joskus jalkapallon tilaan Suomessa. Ruohonjuuritason toiminta sivuutettiin pikaisesti. Heille jalkapallo edusti ennen kaikkea Valioliigaa, jatkuvaa kilpailua. 

Ehkä tulevaisuudessa kovasti arvostamani, joka aamu postiluukusta sujahtava Helsingin Sanomat perustaa Visio-liitteen ohelle erillisen Liikunta-liitteen ja omistaa urheilusivut kilpaurheilulle. HS on toki urheilusivuillaan pitänyt koko korona-ajan esillä mielenkiintoisiakin tarinoita. Jalkapallokulttuurin eteen ison työn tehnyt jalkapallotoimittaja Ari Virtanen antoi minullekin mahdollisuuden haastatteluun vuosi sitten, kun valmentajia lomautettiin urakalla. Jos voisin päivittää lausuntojani, niin korostaisin jalkapalloilun yhteiskunnallisen arvon ohella lajin kilpailullista puolta. Jalkapallo on nostettava Suomessakin takasivuilta etusivuille.

Huippu-urheilu on vielä monelle Suomessa kirosana, mutta kentillä ja nurmilla riittää unelmiaan tavoittelevia nuoria jalkapalloilijoita. Heille pitää tarjota mahdollisuudet kehittyä, ottaa askel kohti ammattilaiskenttiä. Yleinen asenneilmapiiri on tällä matkalla kaiken a ja o.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button