UutisetValioliiga

Jonathan Wilson: ”Marcelo Bielsa on näyttänyt, mikä on mahdollista – seuran ei tarvitse kuluttaa 200 miljoonaa suuriin nimiin”

Juttusarja: Marcelo Bielsa ja minä. Vieraana maailman johtaviin jalkapallokirjoittajiin kuuluva Jonathan Wilson. Osa 2/2.

Leeds United on palannut Valioliigaan tyylillä. Leeds on kaksi kierrosta ennen sarjan loppua kymmenentenä. Leeds voi vielä ohittaa Tottenhamin, Evertonin ja Arsenalin. Tilanne on sensaatiomainen. Vain Championshipiin tippuva Sheffield United pelaa pienemmillä palkkakuluilla kuin Leeds.

Päävalmentaja Marcelo Bielsa on siis tehnyt erittäin vakuuttavaa työtä Elland Roadilla. Maailman johtaviin jalkapallokirjoittajiin kuuluva Jonathan Wilson avasi hiljattain sivuillamme argentiinalaisen jalkapallon historiaa. Toisessa osassa puhe kääntyy Leeds Unitediin.

”Ihmiset lähes unohtivat Leedsin”

Onko Marcelo Bielsa yllättänyt, Jonathan Wilson? 

– Tämä on vaikea kysymys. Hänen tapauksessaan onnistuminen riippuu usein taktiikoiden sijaan siitä, miten hän sopeutuu ympäristöön.

– Leeds United on valtava seura, noin 500 000 asukkaan kaupungin ainoa seura. Leeds on englantilaiseksi kaupungiksi suuri. Leeds on myös suuri rugbykaupunki. Leeds on niitä harvoja paikkakuntia Englannissa, jossa jalkapallon pitää ainakin taistella paikastaan ykköslajina, Wilson taustoittaa.

Leeds United on voittanut Englannin pääsarjan 1969, 1974 ja 1992. Leeds pelasi Mestarien liigaa 2000-01, mutta romahti pian taloudellisesti ja urheilullisesti. Seurasi pitkä jakso Championshipissä, jopa visiitti Ykkösliigaan. 

– Leedsillä oli loistava joukkue 1960- ja 70-luvuilla, mestaruusjoukkue 1990-luvun alkupuolella ja erittäin hyvä joukkue vuosituhannen vaihteessa – vaikkakaan se joukkue ei koskaan voittanut mestaruutta. Tämä aika rakennettiin taloudellisesti erittäin heikolle pohjalle ja Leeds yritti takaisin Valioliigaan 17 vuoden ajan. Tähän aikaan mahtui heikkoa omistajuutta ja erikoisia managerinimityksiä, Wilson kertoo.

– Ihmiset lähes unohtivat jo Leedsin. Kaikki tiesivät, että Leeds on nukkuva jättiläinen, mutta 17 vuotta ilman menestystä jättää jälkensä. Alettiin pohtia, voiko Leeds koskaan enää palata.

Edellinen omistaja Massimo Cellino jätti taakseen palavat rauniot. Cellino vaihtoi päävalmentajia ja loi epävakautta. Seuran ostanut Andrea Radrizzani lunasti kaikki osakkeet toukokuussa 2017. Alkoi valtava muutos. Bielsa saapui Elland Roadille kesällä 2018. Wilson näkee, että tilanne oli erittäin herkkä.

https://twitter.com/LUFCDATA/status/1393952024434257922?s=20

– Bielsalla oli takanaan lyhyt jakso Lillessä ja pikavisiitti Laziossa. Hänen kanssaan toimiminen tiedetään haastavaksi. Leeds tiedettiin haastavaksi paikaksi. Leeds halusi kärsimättömästi takaisin Valioliigaan. Samalla taustalla piili vielä kaikenlaisia ongelmia. 

”Bielsa tekee asiat omalla tavallaan”

Bielsa on saavuttanut suuren suosion kaupungissa. Wilson ei pidä asiaa itsestään selvänä.

– Leeds on Yorkshiren suurin kaupunki. Yorkshireläisiä ihmisiä pidetään hyvin itsetietoisina. He eivät pidä ihmisistä, jotka yrittävät olla viisaampia kuin he. He näkevät kaiken keinotekoisen bullshitin läpi.

– Sitten saapuu paikalle Marcelo Bielsa. Ja mitä hän tekee ensimmäisenä päivänään! Hän käskee pelaajat keräämään roskia kadulle. Pelaajat keräävät roskia, kunnes he tekevät yhtä pitkän päivän kuin keskimääräinen paikallinen joutuu tekemään, jotta saa kerättyä riittävästi rahaa pääsylippuun. En tiedä, miten se vaikutti pelaajiin, menikö viesti perille. Sen tiedän, että tämä vaikutti kannattajat. He ymmärsivät, että Bielsa ymmärtää. Bielsa ymmärtää, että kannattajat joutuvat tekemään uhrauksia jotta pääsevät peleihin.

Bielsa on suorastaan hämmentänyt rehellisyydellään. Hän kertoi pitkään avauskokoonpanonsa hyvissä ajoin lehdistölle ja ottaa edelleen vastuun tappioista. Tuomareita hän ei syyllistä juuri koskaan. Wilson, 44, on kiertänyt komealla urallaan lehdistötilaisuudesta toiseen. Yhdessä asiassa Bielsa erottuu selvästi. 

– Bielsa on suoraselkäisempi kuin kukaan muu manageri, jota olen päässyt seuraamaan jalkapallomaailmassa. Tämä rehellisyys vie hänet usein ongelmiin. Hän ei tee asian suhteen kompromisseja. Uskon, että paikalliset arvostavat tätä. Kannattajat tietävät, että he voivat luottaa häneen.. 

– Bielsa haluaa tehdä asiat omalla tavallaan. Jos hän ei saa tehdä asioita omalla tavallaan, niin hän lähtee. Hän on hyvin rikas mies. Hän voi vain lähteä ja ottaa toisen pestin vastaan. Hän haastaa yhteisöä. Tehdään asiat minun tavallani, niin annan kaikkeni takaisin. Bielsa ei ollut yhtään kotonaan viime kauden nousujuhlissa. Hän vaikutti jopa vaivaantuneelta. Bielsa ei tarvitse mitään muuta. Peli riittää hänelle. 

– Ja kuka oli henkilö, joka tiivisti Superliigan tavoitteet parhaiten? Se oli Bielsa! Hän tiivisti kahdessa lauseessa modernin kapitalismin ja miksi se on väärin. Leeds on hyvin sosialistinen kaupunki. En sano, että Bielsa puhui näin miellyttääkseen. Hän sanoi niin, koska uskoo itse niin. 

Bielsa ei näkynyt Nokian näytöllä

Krikettimiehenä tunnettu Wilson palaa ajassa elokuuhun 2018, kun Leeds United aloitteli kauttaan.

– Menin tuolloin Scarboroughiin, rannikkopaikkakunnalle. Sinne kestää 45 minuuttia Leedsistä junalla. Yorkshire County Cricket Clubin päämaja on Leedsissä, mutta he käyvät pari kertaa vuodessa perinteisesti pelaamassa Scarboroughissa. Se on valtava neljän päivän tapahtuma. Se on valtava yorkshireläisyyden juhlinta. Sinne saapuu 4000-5000 ihmistä joka päivä. Tunnelma on loistava.  

– Scarborough on vanhan koulukunnan merenrantapaikkakunta. Ihmiset tykkäävät juoda olutta ja syödä fish & chipsiä. Ihmiset pukeutuvat krikettitapahtumaan perinteisellä yorkshireläisellä tavalla, tweediin ja lättähattuihin. 

Puhe kääntyi krikettipelissä jalkapalloon.

– Olin paikalla hyvissä ajoin. Huomasin, että paikkani on keskellä 70-vuotiaiden miesten ryhmittymää. He olivat nähneet Leeds Unitedin hyvät ja huonot ajat. He olivat nähneet kaiken. He rakastivat krikettiä. He rakastivat Leeds Unitedia. 

– Leeds pelasi sinä iltana vierasottelun Swanseassa. Ottelu striimattiin. Yksi miehistä kysyi minulta, miten voi katsoa ottelun puhelimeltaan, että miten striimaaminen toimii. Hänen lapsenlapsensa oli puhunut asiasta. Hänen lapsenlapsellaan oli Sky Sportsin tunnukset. Lapsenlapsi oli luvannut, että niitä voi käyttää. Pyysin puhelimen ja lupasin auttaa, mutta hänellä oli varhaisen vaiheen Nokia-puhelin!

– Vastasin, että tämä ei kyllä tällä puhelimella onnistu. Hän tarvitsee puhelimen, jossa on erilainen näyttö. Lopulta löytyi yksi puhelin, jolla homma saatiin toimimaan. Porukka nukkui paikallisessa Bed & Breakfastissa ja törmäsin heihin seuraavana päivänä. He olivat kaikki seitsemän kaveria katsoneet ottelun pikkunäytöltä ja he kaikki rakastivat jo Bielsaa. Yhden ottelun jälkeen!

Juuri tähän perustuu argentiinalaisen suosio. Bielsa tekee tulosta, mutta jalkapallo on hänelle viihdettä. Hän haluaa tarjota kannattajille elämyksiä. Leeds Unitedin peleissä mennään eikä meinata.

– Bielsa jättää valtavan perinnön. Hän on muuttanut Leeds Unitedin täysin. Leeds ei ole perinteisesti kovinkaan suosittu joukkue, koska erityisesti 1970- ja 1980-luvun Leeds United tunnettiin rajuista otteistaan. Suuri yleisö ei juurikaan tykkää heistä, mutta he rakastavat nykyistä Leedsiä, koska sitä on viihdyttävää katsoa, Wilson kertoo.

– Leeds on viihdyttävä, vaikka he pelaavat keskinkertaisilla pelaajilla. Okei, he kiinnittivät Raphinhan ja Rodrigon – ja Patrick Bamford on selvästi erittäin hyvä pelaaja. Leeds United on käyttänyt rahaa, mutta se joukkue, joka nousi Valioliigaan, oli täynnä Championshipiä iät ja ajat vääntäneitä pelaajia. Pelaajat kuten Stuart Dallas ja Luke Ayling, he pelasivat huomattavasti heikommalla tasolla aiemmin. 

– Bielsa on näyttänyt, mikä on mahdollista. Seuran ei tarvitse mennä ja kuluttaa 200 miljoonaa puntaa suuriin nimiin. Voit ottaa joukkueeseen hyvän pelaajan ja kehittää hänestä loistavan pelaajan, jos valmennat häntä oikein. Tämä muuttaa ajattelua. Hyvällä valmennuksella on edelleen oma roolinsa. 

Wilson on kiireinen mies. Seuraava tapaaminen odottaa. Sunderlandilaisen seuraava kirja kertoo Charltonin kuuluisista jalkapalloveljeksistä. Se tulee ulos vuonna 2022.

– Voisin puhua koko loppupäivän, mutta jätetään tämä tällä kertaa tähän. 

Loppuun on vielä kysyttävä, harmittaako Sunderland AFC:n kannattajaa, että Bielsa ei saapunut Valon stadionille.

– Ei saapunut vielä! Marcelo Bielsa olisi lämpimästi tervetullut Sunderlandiin, Wilson hymyilee.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button