Mestarien liigaUutisetValioliiga

Jalkapallomanagerointi on muutakin kuin pelifilosofia – väylä Sir Ole Gunnariksi auki

Jere Virtanen analysoi, mikä tekee Ole Gunnar Solksjaerista erinomaisen seuraajan Sir Alex Fergusonille.

Kirjoitan tätä juttua Suomenlahden aalloilta. Yllättävän keväinen helmikuun toiseksi viimeinen päivä saa työmatkalaisenkin vääjäämättä hymyilemään. Kaikki ansio ei kuitenkaan mene pelkästään säälle, sillä elinikäinen rakkaustarinani Manchester Unitedin kanssa on saanut viime aikoina uuden positiivisen kappaleen.

Olen ajatusmaailmaltani todella positiivinen ja uskon ihmisiin. Siksi David Moyes, Louis van Gaal ja Jose Mourinho saivat kaikki lopulta varauksettoman luottoni heidän tullessa valituiksi Unitedin peräsimeen. Toki minullakin mieleen hiipi paljon arveluttavia ja negatiivisia ajatuksia, mutta oman seuran johtajien päätöksiä kunnioitan aina. Niiden takana seistään, kunnes ollaan enää vain nenä vedenpinnan yläpuolella. Edellä mainitun kolmikon osalta taisi lipsahtaa jo niin pitkälle, että vain tuuhea hiuspehkoni näkyi pinnalla…

Välitön muutos

Hilkulla olleesta hukkumisesta on kuitenkin noustu aallon harjalle jalat tukevasti surffilaudan päällä! Manchester United on siirtynyt ensimmäistä kertaa aidosti positiiviseen uuteen aikaan sitten Sir Alex Fergusonin. Ole Gunnar Solskjaer on toteuttanut ruorissa tasan ne asiat, jotka voivat muuttaa seuran toiminnan ensimmäisestä päivästä lähtien. Siis todellakin tarkoitan ENSIMMÄISESTÄ PÄIVÄSTÄ LÄHTIEN!

Kun muiden managerien osalta aina puhutaan oman pelifilosofian ajamisesta sisään ja uudenlaisen kulttuurin integroimisesta seuraan, ollaan mielestäni pahasti hakoteillä. On jopa eriskummallista, että vain aniharvoin näkee puhuttavan seuroissa jopa vuosisadan ajan rakentuneista kulttuureista managerivaihdoksien yhteydessä. Kyse on kuitenkin koko seuran identiteetin, toimintakulttuurin ja arjen perustasta.

Ryan Giggsin kommentit mitä vaatii olla Manchester Unitedissa

En tarkoita tässä sitä, etteikö managerien kuuluisi tuoda omia harjoitteluun ja pelaamiseen liittyviä toimintatapoja ja käytänteitä seuraan. Senhän takia he todennäköisesti ovat uuden työpaikkansa ansainneet, kun ”oma pelikirja” on muualla toiminut. Tarkoitan tässä sitä, että koko jalkapallojoukkueen seuratoiminnan peruspohja on yllättävän muuttumaton.

Moderni harjoitteleminen, videoiden ja statistiikan hyödyntäminen ja muuttuvan lajin alati vaihtuvien eri taktiikoiden käyttöönotto ovat kaikki kriittisiä menestymisen kannalta, mutta ne ovat lopulta niitä kirsikoita kakun päällä. Niillä tehdään lopulliset viimeiset säädöt uskomattoman isoon ja upeaan koneeseen.

Managerin vaikutukset näkyvät vasta ajan kanssa

Se, mitä uudet managerit eivät voi muuttaa, on kuitenkin tärkeintä. Seurojen historia, vanhat legendaariset pelaajat, syvällä olevat traditiot ja kaikki se, joka koskettaa jokaista fania – oli pelipäivä tai ei.

Manchester Unitedin seurahistoria on nähnyt monen tasoisia managereita vuosien varrella,

Katsoessani Sunderlandista kertovaa dokumenttia (Sunderland ’Till I Die), muistin selkeämmin miksi se oma seura on kaikista rakkain. Pelillinen menestys vie luonnollisesti koko kannattajakunnan yhdessä hurmioon tai pahimmillaan koko muuta arkea häiritsevään masennukseen, mutta sitä omaa seuraa silti rakastetaan sellaisena kuin se on. Ja se seura todellakin on omanlaisensa historian takia, ei yksittäisen managerin tai erinomaisen nykyformin.

Tietenkin pitkäikäiset managerit näyttelevät valtavissa rooleissa omien seurojensa historiassa. Miettikääpä vaikka Arsenalia ilman Bertie Meetä tai Arsène Wengeriä. Entäpä Liverpool ilman Bill Shanklyä tai Kenny Dalglishia. Manchester Unitedin tarina olisi todella erilainen ilman Matt Busbyn ja Alex Fergusonin aikakausia. Kaikki edellä mainitut ovat muovanneet seurojen identiteettiä ja historiaa pitkällä aikajänteellä. Kukaan heistä ei ole vain ilmestynyt, tehnyt ja kadonnut. He ovat rakentaneet vanhan pysyvän päälle jotain uutta. Jotain, josta on tullut osa sitä vanhaa ja pysyvää.

Ole Gunnar palauttanut vanhan Unitedin

Mikä sitten on saanut aikaan sen, että Ole Gunnar Solskjaer on voinut tehdä jättimäisen muutoksen pelilliseen tekemiseen välittömästi? Kysymys ei ole muuttuneesta ylivertaisesta taktiikasta tai mullistavasta uudesta harjoituskokonaisuudesta, joka puree ensitreeneistä lähtien. Norjalainen ei myöskään ole joutunut taikomaan uusia pelaajia miehistöön, sillä Unitedin materiaali on aivan täysin riittävää kamppailemaan muiden Valioliigan kärkiseurojen kanssa.

Kuvassa Manchester Unitedin museon yksi palkintokaapeista.

Se, mitä ”the happy one” on tehnyt, on mielestäni jotain niin perustavanlaatuista ja itsestään selvää, että monen muun managerin tulisi ottaa hänestä oppia. Solskjaer on palauttanut Manchester Unitedin vaatimustason, identiteetin ja arvostuksen takaisin arkeen. Hän on päivästä yksi lähtien elänyt sitä vanhaa Unitedia, jonka hän vuosien 1996-2007 aikana sisäisti pelatessaan Sir Alexin alaisuudessa. Kunnioitus seuraa kohtaa ei ole hiipunut ollenkaan vuosien saatossa – päinvastoin!

Jos tarkastellaan kolmen aikaisemman managerin aikakausia Unitedissa, voidaan todeta pelaajien valitettavan usein pelanneen jollekin ihan muulle kuin logolle. Varsinkin Mourinho sai pelaajat näyttämään jopa täysin haluttomilta pelaamaan otteluakaan enää. Ei tällaisen ilmapiirin keskellä kukaan saa itsestään irti puoliakaan potentiaalista.

Manchesterissa ollaan viimeistään Sir Matt Busbyn ajoista lähtien (1945-) pidetty vaatimustaso jokaisen seurajäsenen kohdalla erittäin korkealla. Kaikki ottelut on lähdetty voittamaan joukkueena. Yksikään pelaaja ei ole saanut luulla olevansa seuraa suurempi. Oli kyse Cristiano Ronaldosta, David Beckhamista tai jopa George Bestistä, managerit ovat aina pitäneet huolen, että seura tulee ensin. Sitten manageri ja vasta tämän jälkeen pelaajat.

Täytyy kuitenkin muistaa, että seuratoimintaa ei olisi ilman kannattajia. Kannattajat seisovat seuran takana, eivät yksittäisten pelaajien. Ei kukaan hylkää omaa seuraansa yksittäisen pelaajan takia. Jos hylkäisi, kyse on enemmän henkilö- kuin jalkapalloseuran fanittamisesta. Suosittelen todella lämpimästi katsomaan Netflixistä Sunderlandista kertovan dokumentin. Sen lisäksi että dokumentti on tehty todella laadukkaasti, se näyttää upealla tavalla fanien ja henkilökunnan reaktioita, tunnetiloja ja seuran vaikutusta heidän elämäänsä.

Pelkkä kunnioitus seuraa kohtaan ja ylpeys pelata sen väreissä ei riitä menestymiseen. Muutenhan huipulla olisi kovasti ruuhkaa, sillä aivan mutasarjoissakin on upeaa seurakulttuuria ja sitoutumista joukkueen toimintaan. Mutta Manchester Unitedin tapauksessa kyse ei ollut pelaajamateriaalin riittämättömyydestä voittaa jalkapallo-otteluita. Pelaajista ei vain saatu yhtään mitään irti ja he olivat kuin varjoja potentiaaliinsa verrattuina.

Kadonnut peli-ilo palautettu

Peli-ilo on se toinen merkittävä tekijä. Jos Mourinho onnistui toiminnallaan ja ajoittaisella jopa kiusaamisellaan tuhoamaan täysin pelaajien mielenkiinnon pelata, Solskjaer on tehnyt täysin päinvastoin. Hän on antanut pelaajille enemmän vapauksia kentällä ja palauttanut hyökkäävämmän pelitavan takaisin. Ei Manchester Unitediin kukaan liity päästäkseen osaksi puolustavaa bussia. Ei todellakaan.

Ole Gunnar Solksjaer oli ratkaisemassa Barcelonassa Manchester Unitedille kuuluisaa triplaa vuonna 1999.

Kävin tässä taannoin loistavan keskustelun rakkaan kollegani Eero Laurilan kanssa Chelsean ja Unitedin välisen cup-ottelun jälkeen. Eero sanoi minulle taktisesti nerokkaana ja analyyttisenä asiantuntijana, että Unitedin peli ei edelleenkään vakuuta. Tuekseen hän iski pöytään pelin pallonhallintaprosentin (67-33) ja rangaistuspotkualueelle asti edenneiden hyökkäyksien määrään (78-16). Minä vastasin maalien määrällä (0-2) ja maalia kohti lauotuilla laukauksilla (2-5).

Eeron antamat faktat ovat kiistattomia. Chelsea voitti pallinhallinnassa ja vei enemmän hyökkäyksiään rangaistusalueelle. United voitti kuitenkin kaikilla niillä luvuilla, jotka lopulta merkitsevät. Jalkapallossa lopulta vain maalit merkitsevät, eikä kyse ole kertaakaan norjalaismanagerin aikana ollut siitä, että lähdettäisiin pelaamaan kilpikonnapuolustusta. Maalin jälkeen tavoitteena on tehdä aina se seuraava maali.

Sir Ole Gunnarin aikakausi?

Jokaisen ottelun jälkeen edelleen sosiaalisessa mediassa vähätellään pelattujen otteluiden merkitystä ja todetaan Solskjaerin todellisten mittarien olevan vasta edessäpäin. Myönnettäköön, että nuoren managerin isoimmat haasteet todellakin tulevat olemaan vielä edessä, mutta nykyformin ja tuloksien väheksyminen kertoo lähinnä katkeruudesta tai täydellisestä silmien ummistamisesta.

Sir Alex Fergusonin jälkeen Manchester Unitedin managerin paikka on ollut tuulinen.

Norjalaisen alku on ollut koko Valioliigan historian paras pisteillä mitattuna. Edelleen ainoa tappio on Mestarien liigan pudotuspelien ensimmäinen osaottelu PSG:lle, joka oli kiistatta ottelussa parempi joukkue. Lehdistössä puhuttiin ”karusta paluusta arkeen” ja ”realiteettien iskemisestä”. Mielestäni PSG:n nykyjoukkue (jopa ilman Neymaria ja Cavania) pystyy haastamaan kaikki huippujoukkueet, eikä tappio heille ole merkki kyvyttömyydestä haastaa suurseuroja. Toki tappio kirpaisee ja voittamaan kyseistä otteluakin lähdettiin. Toinen osaottelu on jäljellä ja kaikki on edelleen mahdollista – jopa ilman pelikiellossa olevaa Pogbaa!

Meni loppukausi miten tahansa, olen täysin vakuuttunut Ole Gunnarin kyvyistä nimenomaan Manchester Unitedin peräsimessä. Hänen kunnioituksensa seuraa kohtaan on juuri sitä, mitä toivoisin jokaiselta managerilta näkevän. Hän ei selittele lehdistölle 0-0 päättyneen Liverpool-ottelun jälkeen, kuinka olisi tyytyväinen sarjajohtajalta napattuun pisteeseen. Ei todellakaan! Hän sai jopa pelaajat toteamaan lehdistölle, että menetimme tasapelissä kaksi pistettä. Kysymys on jälleen seuran sisäisestä tahtotasosta ja kulttuurista.

En usko, että Solskjaerin vielä vähäinen managerikokemus on mikään ongelma myöskään taktisesti. Toki opittavaa on paljon, mutta hän on ympäröinyt itsensä erinomaisilla ihmisillä, jotka paikkaavat hänen puutteitaan. Mike Phelanin paluu Old Traffordille sekä Kieran McKennanin ja Emilio Alvarezin pitäminen valmennuksessa takaavat sen, että tietotaitoa löytyy läheltä. Vasta uransa lopettanut Michael Carrick täydentää norjalaismanagerin miehityksen. En olisi ollenkaan huolissaan siitä, että Solskjaerin ensimmäisten pelien aikana on nähty ajoittaisia taktisia kömmähdyksiä, sillä tulokset ovat olleet niistä huolimatta erinomaisia. Hän ei ole tullut Manchesteriin opettelemaan.

Aika tulee näyttämään onko Ole Gunnar Solksjaerista Sir Alex Fergusonin voitokkaiden aikojen palauttajaksi.

Ole Gunnar Solskjaer voi olla juuri sitä, mitä Manchester United tarvitsee rakentaakseen seuraavan sukupolven joukkueen. Hän voi ikänsä puolesta olla todella pitkän aikavälin valinta. Oman seurassa vietetyn peliuransa takia hän tietää tasan tarkkaan, mitä on olla pelaaja Manchester Unitedissa. Hän tuntee historian ja vaatimustason. Hän on heti ennakkoluulottomasti kertonut seuran tavoittelevan aina vain ja ainoastaan mestaruutta. Muut sijat eivät kelpaa. Hän on ollut lähempänä pelaajiaan kuin yksikään managereista Sir Alexin jälkeen ja pelaajat ovat antaneet hänelle täyden kunnioituksensa. Joukkue näyttää nyt joukkueelta.

Omat lähteeni Manchester Unitedin organisaatiossa ovat kertoneet, että tunnelma on muuttunut täysin koko seurassa. Useat avainasemissa olevat toimihenkilöt ovat lähdön partaalta vannoneet jäävänsä seuraan. Tunnelma on muuttunut kireästä ja turhautuneesta vapautuneeksi. Hanskat ovat palanneet jokaisen käsiin. Ja mikä tärkeintä: pelaajat haluavat antaa kaikkensa seuralle ja managerilleen. Jos tämä ei ole erinomainen pohja rakentaa uutta ja pysyvää, niin mikä sitten?

Cheers,
Jere

Aihealueet

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Close