fbpx
ArtikkelitEurooppaliigaMestarien liigaMuut sarjat

716 ottelua, 313 maalia ja paljon, paljon muuta: Wayne Rooney – englantilainen jalkapallolegenda

Jere Virtanen käy läpi hiljattain lopettaneen pelaajan komean uran. Virtanen ei unohda hetkeä, jolloin Wayne Rooney, José Mourinho ja hän istuivat alas.

Noin viikko sitten yksi kaikkien aikojen englantilaisista jalkapalloilijoista päätti virallisesti pelaajauransa. Tämä tapahtui hänelle niin kovin sopivalla tavalla, kun Derby County kertoi lyhyessä tiedotteessa verkkosivuillaan tehneensä 2,5 vuoden managerisopimuksen ”Wazzan” kanssa. Pelaajauran lopetus mainitaan ohimennen seitsemännessä kappaleessa. Kuin se olisi vain turha muodollisuus.

Rooney oli koko pelaajauransa hyvin ristiriitainen persoona. Täydellä sydämellä pelannut, ruumiinrakenteeltaan paremmin nyrkkeilijäksi sopinut, englantilainen häikäisi ja kauhistutti niin kentällä kuin sen ulkopuolella läpi koko uransa.

Mutta mitä Wayne Rooneysta jää historiankirjoihin? Millaisena pelaajana hänet tullaan muistamaan? Miksei Manchester Unitedin ja Englannin maajoukkueen kaikkien aikojen parasta maalintekijää ole ylistetty lehdistössä samalla tavalla kuin esimerkiksi Cristiano Ronaldoa, Lionel Messiä ja muita lajin menestyneimpiä pelaajia?

Maaliahne pelaaja jo lapsena

Wayne syntyi Jeanette Marie ja Thomas Wayne Rooneyn perheeseen 24. lokakuuta 1985. Hänessä virtaa isovanhempiensa takia irlantilaisveri, joka on ollut varmasti myötävaikuttamassa Wazzan vahvaan ja temperamenttiseen persoonaan. Usein nämä luonteenpiirteet ovat näkyneet kentällä periksiantamattomuutena ja vahvoina johtajan taitoina, mutta aika ajoin on myös lataus mennyt pahasti yli, eikä punaisilta korteilta ja sakoilta ole säästytty.

Nyrkkeilyäkin harrastaneen Wazzan jalkapalloharrastus alkoi Liverpoolin koulupoikien joukkueessa, jossa hän iski 72 maalia yhden kauden aikana. Ennätys, joka rikottiin vasta vuonna 2010.

Yhdeksänvuotiaana Rooney pelasi Copplehousen poikien jalkapallojoukkueessa, jossa hän viimeisteli 99 maalia viimeisellä pelaamallaan kaudella. Everton-fanina kasvanut Wayne huomattiin Liverpoolin sinisten skouttien toimesta, ja siirtyminen lapsuusajan suosikkiseuran junioreihin oli tosiasia.

Kaudella 1995-96 Rooney iski 114 maalia 29. ottelussa Evertonin alle 10- ja 11-vuotiaiden joukkueissa, ja hän pääsi jo 15-vuotiaana alle 19-vuotiaiden joukkueen mukaan. 2002 koitti ensimmäinen aikuisten ottelu Itävallan harjoitusleirillä. Kuinkas muutenkaan, Wayne iski ensimmäisessä ottelussaan heti maalin Evertonin voittaessa SC Weizin 3-1.

Läpimurto 16-vuotiaana – ennätykset seurasivat toisiaan

Rooney teki debyyttinsä edustusjoukkueen virallisessa pelissä 2-2 tasapelissä Tottenhamia vastasan vuonna 17. elokuussa 2002. Samalla hänestä tuli toiseksi nuorin Evertonin joukkueessa debytoinut pelaaja 16 vuoden ja 297 päivän ikäisenä. Ottelussa Spursin fanit huusivat ”Kuka olet?” joka kerta, kun Rooney koski palloon.

Ennätykset paukkuivat myös reilua kuukautta myöhemmin League Cupin ottelussa Wrexhamia vastaan, kun Rooneystä tuli kaikkien aikojen nuorin maalintekijä osuttuaan kahdesti tolppien väliin. Tästä vain reilu pari viikkoa myöhemmin Rooney katkaisi Arsenalin 30. ottelun tappiottoman putken Valioliigassa maalilla, joka teki hänestä tuolloin kaikkien aikojen nuorimman maalintekijän Valioliigassa.

Ensimmäistä punaista korttiakaan ei jouduttu kovin pitkään odottamaan. Maaleja tasaisesti iskenyt Rooney lensi suihkuun Boxing Daynä, kun hänen myöhäinen taklaus osui Birminghamin Steve Vickersiin punaisen arvoisesti.

Vuoden vaihduttua Rooney allekirjoitti ensimmäisen ammattilaissopimuksensa Evertonin kanssa. Tämä teki hänestä yhden maailman parhaiten palkatuista teini-ikäisistä pelaajista.

Manchester United

Everton teki vuonna 2004 Rooneylle uuden sopimustarjouksen (50 000 puntaa viikossa), mutta mies jätti silti siirtopyynnön seurajohdolle elokuussa. Newcastle yritti ostaa nuorukaisen 20 miljoonalla punnalla, mutta vasta Manchester Unitedin 25,6 miljoonaa puntaa johti kauppaan. Summa oli maailmanennätys alle 20-vuotiaasta pelaajasta.

Vuonna 2020 Rooney paljasti Manchester Unitedin virallisessa podcastissa, että Evertonin seurajohto olisi halunnut hänen menevän Chelseaan suuremman siirtokorvauksen toivossa, mutta tähän hän ei suostunut.

Numeron kahdeksan selkäänsä saanut teinitähti teki todella näyttävän debyytin Unitedissa, kun hän iski hattutempun Fenerbahçen verkkoon ja syötti yhden maalin Mestarien liigan ottelussa. Vähemmän yllättäen maalit tekivät hänestä nuorimman Mestarien liigassa hattutempun tehneen pelaajan kautta aikain.

Tulokaskausi Manchesterissa toi Rooneyn meriittilistalle heti seuran parhaan maalintekijän (11 maalia) ja PFA:n Vuoden Nuori Pelaaja –palkinnon.

Ennätyksiä toisensa perään

Yhteensä 763 ottelua neljässä eri joukkueessa ja 313 maalia, joista 253 Manchester Unitedin riveissä. 120 aikuisten maaottelua ja 53 maalia Englannille. Noilla maalimäärillä Wayne Rooney on sekä Manchester Unitedin että Englannin kaikkien aikojen paras maalintekijä. Molemmissa tapauksissa hän ohitti oman idolinsa ja Manchester Unitedin toisen legendan Sir Bobby Charltonin.

Rooney toimi kaudesta 2014-17 lähtien Manchester Unitedin ja Englannin maajoukkueen kapteenina. Legendaarisen pelinumeron 10 hän sai selkäänsä kaudella 2007. Tällä numerolla hän pelasi aina kauteen 2017-18 asti, kunnes siirtyi MLS-seura D.C. Unitedin riveihin vietettyään kauden Evertonissa Manchester Unitedista lähdettyään.

Rooney voitti Valioliigan viisi kertaa, Mestarien liigan kerran, FA Cupin kerran, Liigacupin kolme kertaa, FA Community Shieldin neljä kertaa, Eurooppaliigan kerran ja FIFA:n maajoukkueiden maailmanmestaruuden kerran. Tämän lisäksi hänen kaapistaan löytyy valtava määrä henkilökohtaisia saavutuksia ja ennätyksiä.

Wazza on myös hieman ehkä yllättäen rikkonut ennätyksiä sosiaalisen median puolella. Vuonna 2014 hänestä tuli ensimmäinen valioliigapelajaa, joka ylittää 10 miljoonan twitterseuraajan rajan. Tämä riitti tuolloin koko jalkapallomaailman viidenneksi ja kaikki urheilijat mukaan laskettuna kuudenneksi.

Ikimuistoisimmat hetket

Rooneyn ollessa vain 16-vuotias, hän tuuletti maaliaan Aston Villaa vastaan FA Youth Cupin finaalissa erittäin muistettavalla tavalla. Hän nosti pelipaitansa ylös ja alta paljastui t-paita, jossa luki ”Once A Blue, Always A Bue”. Rooneyn mukaan viestillä hän halusi piikitellä Spursin faneille, jotka olivat huudelleet hänelle edustusjoukkueen debyyttiottelussa.

Jo aikaisemminkin mainitut Arsenalin voittoputken katkaisu upealla ensimmäisellä edustusjoukkueen liigamaalilla ja hattutemppu Unitedin debyytissä ansaitsevat paikkansa tällä listalla. Mutta se kaikkein ikimuistettavin maali syntyi vuonna 2011 Manchesterin derbyssä.

Nanin lähettämä keskitys hiljensi katsomon ja Rooneyn saksipotku räjäytti koko Old Traffordin täyteen huutoon yli kymmeneksi minuutiksi. Vuosisadan maaliksikin valittu saksipotku on varmasti jäänyt kaikkien jalkapalloa seuraavien mieliin.

Aina ikimuistoisimmat hetket eivät toki ole olleet niitä positiivisia. Vuoden 2006 maailmanmestaruuskisoissa 20-vuotias Rooney lensi neljännesvälierässä suoralla punaisella ulos, kun hän tallasi Ricardo Carvalhoa kovan väännön päätteeksi sukukalleuksiin. Myös seurakaveri Cristiano Ronaldon toiminta tilanteessa puhututti, sillä hän oli ensimmäisenä vaatimassa Rooneylle punaista ja iski tälle silmää jälkeenpäin.

Maajoukkue tuotti myös seuraavissa MM-kisoissa epämukavia muistoja, kun pettynyt Rooney purki turhautumistaan maalittoman Algeria-ottelun jälkeen buuaaviin faneihin. Kun televisiokamera lähestyi häntä, Wazza möläytti ”Mahtava nähdä kotifanien buuaavan meille. Sitä on uskollinen kannattaminen”. Sarkasmi ei oikein uponnut ja lehdistö sai otsikoita reviteltäväkseen.

Kirjaimellisesti kentän ulkopuolinen täystyrmäys tuli, kun vuonna 2015 Rooney sparraili nyrkkeilyä hyvän ystävänsä Phil Bardsleyn kanssa. Nuoruusaikojen opit eivät enää purreet, ja pian Wazza löysi itsensä lattialta tyrmättynä.

Yhdysvalloissa Rooneyn vauhti riitti vielä häikäisemään yleisön illasta toiseen. Erityisesti miehen huikea hetki Orlando Cityä vastaan on kiertänyt sosiaalisessa mediassa tähän päivään asti ahkerasti. Ottelu oli jo yliajalla, kun Rooneyn joukkue D.C. United sai kulman, johon koko joukkue maalivahtia myöten lähti mukaan hakemaan voittomaalia.

Pallo kimposikin Orlandon pelaajalle, joka näytti karkaavan maalintekoon kohti Unitedin tyhjää maalia. Rooney juoksi pelaajan kiinni, taklasi upealla liukutaklauksella pallon pois, lähti nopeaan nousuun ja antoi sensaatiomaisen keskityksen vähän puolen kentän jälkeen, josta seurakaveri Luciano Acosta puski voittomaalin. Ei huonosti 32-vuotiaalta.

Ikimuistoisia hetkiä riittäisi varmasti toisenkin artikkelin verran puolesta kentästä tehdyistä maaleista siviilielämän niin hyviin kuin huonoihinkin tempauksiin, mutta ehkä nämä riittävät kuvaamaan kuinka ainutlaatuinen urheilija Wayne Rooney peliurallaan oli. Niin, ja Rooneyn seuraajamäärälle Twitterissä on varmasti lukuisia syitä. Klassikoita riittää varsinkin hänen Twitter-uransa alkuhetkiltä.

Vaatimaton, maanläheinen ja vahva johtaja

Itselläni on ollut kunnia tavata Rooney pariinkin otteeseen. Ensimmäisen kerran tapasin hänet Jose Mourinhon ollessa Manchester Unitedin managerina. Olin mukana Eurooppa liigan pressitilaisuudessa passilla, jolla pääsin myös ihmettelemään lämpiöön tunnelmaa. Kyseisessä tilassahan ei muita ollut lopulta kuin Jose, Wazza ja minä.

Ehdin keskustella tuolloin Rooneyn kanssa lähemmäs kymmenen minuuttia, eikä maanläheisempää pelaajaa voisi kuvitella. Mies kuunteli katsoen koko ajan silmiin, ei nostanut itseään (tai ketään muutakaan pelaajaa) jalustalle ja puheenaiheet vaihtelivat seuraavan päivän ottelusta Manchesterin kaupungin muuttuneeseen ilmapiiriin.

Kun miehillä koitti aika siirtyä lehdistön eteen, aloitti Wayne tilaisuuden täyttämällä kaikkien vesilasit. Tästä oli pakko ottaa kuva, sillä vaikea kuvitella Ronaldon tai Messin esimerkiksi tekevän samaa, vaikka ensin mainitusta olenkin kuullut vain hyvää käytöksen osalta henkilökuntaa ja faneja kohtaan. Kuvaa en sen sijaan itsestäni ja Wazzasta muistanut ottaa. Niin täysin olin uppoutunut keskusteluihin.

Wayne Rooney lehdistötilaisuudessa 2017 (c) Jere Virtanen

Rooneyn vahva persoona on tehnyt tehtävänsä myös kapteenin vastuullisessa tehtävässä. Muun muassa Marcus Rashford ja Scott McTominay ovat pitäneet Wazzaa esikuvana, joka on ollut myöhemmin heille loistava johtaja ensiaskeleissa edustusjoukkueeseen. Eikä Rooneyn vaikutus ole jäänyt vain seuran sisälle.

Luotettavan lähteen mukaan Rooney oli ainut entinen tai nykyinen United pelaaja Sir Bobby Charltonin lisäksi, joka oli yhteydessä seuralegenda Nobby Stilesiin, kun uutinen hänen muistisairaudesta tuli julkisuuteen. Wayne lähetti hänelle käsinkirjoitetun kortin, jossa kertoi kuinka on nauttinut Stilesin edesottamuksien katsomisesta videoilta, ja kuinka hän on pahoillaan kuullessaan vakavasta sairastumisesta.

Rooney on ollut myös erittäin aktiivinen erilaisissa hyväntekeväisyyshankkeissa. Hänellä on oma Wayne Rooney Foundation, jolla kerätään varoja muun muassa heikossa asemassa olevien ja vammaisten lasten hyväksi. Hyökkääjälegenda onkin erittäin tuttu näky vieraillessaan sairaiden lapsien luona eri sairaaloissa.

Vaikka yksityiselämässä on välillä läikkynyt pahastikin yli, on palaute seuran sisältä ja vanhoilta pelaajilta ollut aina pelkästään positiivista. Manchester Unitedin museosta vastaava, ja pelaajien kanssa maailmalla PR-tilaisuuksissa kiertävä Jason Leach kertoo, että Rooney on viimeinen todellinen vanhan liiton jalkapallosoturi.

– Hän pelasi jalkapalloa sydämellään ja sielullaan. Hän taisteli jokaisen sekunnin, jonka oli kentällä. Mutta siinä ei ole vielä kaikki Unitedin ja Englannin maaliennätysmiehestä. Hän oli siunattu sellaisella luontaisella lahjakkudella, jota harvoin näkee brittiläisessä jalkapallossa.

Leach pitää Rooneytä ikäpolvensa yhtenä suurimmista.

– Hän voitti kaikki mahdolliset palkinnot ja kunnianosoitukset Manchester Unitedissa ja pystyi pelaamaan mitä tahansa hyökkäävää pelipaikkaa. Tämän lisäksi hän kehittyi myös taitavaksi pelaajaksi keskikentällä. Ei ole kysymystäkään, etteikö hän olisi Unitedin yksi kaikkien aikojen parhaista pelaajista ja paras oman sukupolvensa brittiläinen pelaaja.

Englantilainen jalkapallotoimittaja ja dokumentaristi John Gubba sanoo Rooneyn oleva luontainen johtaja haastattelussamme.

– Olen nähnyt sen vierestä Manchester Unitedissa kuinka muut pelaajat katsoivat häntä ylöspäin. Se ei tullut todellakaan yllätyksenä, että Louis van Gaal teki hänestä kapteenin. Ehdimme nähdä saman niin Englannin riveissä kuin nyt Derbyssä: hänellä on kaikkien täydellinen kunnioitus.

Gubba muistelee Rooneyn kanssa vietettyä aikaa.

– Muistan, kun olimme Waynen kanssa eräänä vuonna joululounaalla liikuntarajoitteisten kannattajiemme kanssa. Hän oli todella kiltti ja antelias koko illan, kuten myös muut tuona iltana. Mutta se oli todella selvää, kuka joukon johtaja oli. Hän ei ei suostunut lähtemään tilaisuudesta ennen kuin sai mikrofonin kiittääkseen kaikkia pelaajien puolesta.

Lopuksi yksi Englannin palkituimmista jalkapallodokumentaristeista muistuttaa median tehneen paljon hallaa Rooneyn maineelle.

– Loistava pelaaja ja upea persoona, vaikka kuinka olisitte lukeneet roskaa hänestä mediasta.

Mikä on Wayne Rooney paikka legendojen joukossa?

Kiistatta Rooney on yksi kaikkien aikojen parhaista englantilaisista jalkapalloilijoista. Sitä puoltavat jo yksiselitteisesti hänen käsittämättömän hyvät tilastonsa. Mutta niissä ei piile koko totuus.

Rooney edustaa omalla tapaa sitä harvinaista vanhaa brittijalkapalloilijan profiilia. Hänen sitoutuminen oli aina kovaa joukkueeseen kentällä ja sen ulkopuolella. Varsinkin uran alkuvaiheissa häntä ei saanut kaatumaan edes paidassa roikkumalla. Filmaamisesta ei ollut tietoakaan. Vahva, jääräpäinen ja tunteella elävä.

Kun katselin Rooneyn tekemien maalien kimaraa, sitä taas muistui mieleen, kuinka monipuolinen pelaaja hän oli. Maaleja syntyi niin boksin sisältä, vapareista kuin upeilla kaukolaukauksilla. Milloin hän puski pallon maaliin, ja milloin maalit olivat niitä pakollisia rumia tahtomaaleja, joissa pallo käytännössä kuljetetaan verkkoon. Sitten vielä erikseen saksipotkut ja muut upea tekniset taidonnäytteet.

Kuten yleensä, legendan statukset kasvavat pelaajiin kiinni vasta uran jälkeen. Aika tuo meriitteihin lisää kultaisia kerroksia. Uudet sukupolvet kuulevat vain tarinoissa (no, nykyisin tietenkin myös youtubeklipeissä) uskomattomista suorituksista ja saavutuksista.

Isät kertovat pojille, kuinka olivat tuona helmikuisena iltana Old Traffordilla, kun Nanin keskitys lähti ilmaan ja lähes 80 000 ihmistä hiljeni täysin. Neulankin tippumisen olisi kuullut toiselle puolelle stadionia. Sitten muuan Wayne Rooney tekee lähes mahdottomasta mahdollista ja ratkaisee paikallisderbyn upeammalla tavalla kuin kukaan ennen. Yleisö räjähtää ja mylvii ikuisuudelta tuntuva ajan. Wazza on siinä hetkessä ansaitusti se kaikista paras.

Kyllä, Wayne Rooney kuuluu ehdottomasti Englannin liigan, englantilaisten pelaajien ja koko globaalin jalkapallon legendoihin jo nyt. Rooneyn eläköityessä hän liittyy Sir Bobby Charltoneiden, Alan Shearereiden ja muiden joukkoon entisinä ainutlaatuisina huippupelaajina, jotka tekivät mahdottomasta mahdollista aina, kun sitä vähiten odotti mutta eniten tarvitsi.

Kiitos Wazza näistä vuosista ja upeista kentällä meille tuotetuista kokemuksista. Sinun ennätykset tullaan joskus rikkomaan, mutta se ei tule ikinä himmentämään sitä, kuinka suuri pelaaja ja persoona olit pelaamissasi seuroissa.

Cheers,
Jere

Jere Virtanen

Sarjayrittäjäksikin kutsutaan. Tarinat kaikki kaikessa: erityisesti kannattamisesta, legendaarisista pelaajista ja Manchester Unitedista. Helsinki Red Roomin omistaja.

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Back to top button